|
Oletko muuttanut?
Tee osoitteen- muutos
|
Et ole kirjautuneena sisään
Näin SuomessaMitä kaikkea oletkaan nähnyt ja kuullut! Nämä ovat tositarinoita Suomesta. Hassuja sattumuksia, mieleenpainuvia kokemuksia, kiinnostavia kertomuksia.
 Nikki (07.07.2009, 11:10). Juhannussauna Juhannuksen vietosta
Kysyn mieheltä, mihin aikaan saunotaan? Tiedän kyllä etukäteen jo vastauksen. – Ihan mihin aikaan vaan, hän vastaa. Sanon, että seitsemältä. Hän lähtee vielä hommiinsa ja lupaa tulla ajoissa. Kello tulee seitsemän. Sauna on valmiina kylpyyn. Miestä ei kuulu, ei näy. Soitan. – Ai, onko kello jo niin paljon, hän ihmettelee. juska55 (18.06.2009, 10:01). Savusaunan ihanuutta Lempeitä löylyjä tarjoava savusauna, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Kaisa Malinen (15.06.2009, 01:11). Kesä-09  Joensuun torilla 30.5.2009 pidetystä aurinkoisesta Kesä-09 konsertista. Kesä-09 konsertti Joensuun torilla keräsi lauantai-iltana 30.5.torille kiitettävän joukon väkeä. Välillä tori oli täpötäynnä. Säiden haltijat hemmottelivat konserttiyleisöä, joka oli saapunut paikalle kuuntelemaan Karjalan sotilassoittokuntaa, mutta varmasti ennenkaikkea solisteja Veeti Kalliota ja Inga Söderiä. Kari Törni (15.06.2009, 12:56). Ahneet ja syylliset Pakina pahenevasta lamasta ja syyllisten unohtamisesta.
Yllättävän rauhallista kotirintamalla. Työttömyys jatkaa voimakasta kasvuaan, mutta kansa on pois kaduilta. Osa toivonsa menettäneinä piilossa sisällä. Tyyntä myrskyn edellä? Tuskin ihan kaikki ovat täysin lamaantuneina. Joku ehkä suunnittelee toimenpiteitä, joilla edes osa syrjään siirretyistä saataisiin aktivoitumaan. Nuorehko napinallinen (15.05.2009, 10:14). Päihdepoliittinen mietintö Pakina: uusia näkökulmia päihteistä aiheutuvien ongelmien minimoimiseen
Kuukausi pullonkerääjänä Päätin ryhtyä kuukaudeksi pullojenkerääjäksi ja ottaa selville kannattaako panttikauppa. Mielikuva pullot talteen nostavasta ihmisestä saattaa olla väärä, helppoa rahaa pullopalautuksilla ei saa. Mutta maksaako vaivan? Mitä jää käteen jos keräilee pulloja syrjäkulmilla tunnin päivässä? Lue raportti tuloksista. Tarmo Pyykkönen (04.05.2009, 02:56). Kerrostalotoukasta mökkiperhoseksi Matkaa kaupungista mökille on muutama tunti. Siinä ajassa minun odotetaan muuttuvan kerrostaloeläjästä monitoimiseksi mökkeilijäksi.
Tamara (04.05.2009, 01:43). Nuorten häiriökäyttäytymisestä Naapurissa asuva nuoriso häiritsee ympäristöään soittamalla musiikkia täysillä. Minua, eläkeläistä, tämä on ruvennut suututtamaan. Nuoret elävät ikään kuin mitkään säännöt eivät koskisi heitä.
Ohiajavasta autosta kuuluu usein valtava pumputus musiikin ollessa täysillä. Ratin takana istuu poikkeuksetta nuori sälli, joka on vastikään saanut kortin. Hän vahingoittaa pumputuksellaan lähinnä vain omia korviaan. juska55 (04.05.2009, 12:10). Ystävän saa ken haluaa Nettiystävyyttäkin on olemassa.
Elämäni sai uuden suunnan puolitoista vuotta sitten: näin netissä valokuvan ystävä-sivuilla. Tiesin heti että tämän ihmisen katse ja olemus henkii hyvää oloa. Otin yhteyttä ja siitä lähtien olemme vaihtaneet kuulumisia ja tavanneetkin. Aluksi luulin että olen löytänyt elämäni miehen mutta koska olen spontaani-ihminen eikä tuli ollut heti syttyäkseen hänen puoleltaan, olemme sopineet ystävyytemme nimeen. Jaana Räihälä (04.05.2009, 11:14). Maamiehestä mainariksi, mainarista johtajaksi  Outokummun Kaivosmuseon johtajalle Pekka Piipariselle, historiaa opiskelleelle miehelle sopii hyvin se, että hän näki äitinsä isän ensi kertaa museokaivoksen filmiltä. Myös oma isä oli kaivosyhtiön palkkalistoilla. Mainari eli kaivosmiesukki oli esittelyfilmillä, jonka lukuisat matkailijat olivat katsoneet ennen tyttärenpoikaa. Outokummun kuparikaivokset ovat antaneet leivän kolmelle sukupolvelle. Museonjohtaja Pekka Piiparisen Pertti-isä siirtyi eläkeputkeen niin ikään Outokumpu-yhtiöiden palveluksesta.

|
|