Lehtitilaukset
”Kengät maatuvat, ne voi kaivaa maahan.” Ehdimme onneksi puuttua asiaan ja huomautimme, että kumipohjaiset kengät eivät maadu sen enempää kuin muoviset käärepaperitkaan. Tätä ei tiennyt meidän Katmandussa koulunsa käynyt opas, puhumattakaan syrjäisten vuoristokylien asukkaista. Tulkkinamme toimiva opas ei ollut paras mahdollinen yhteistyökumppani Cleaning Campiksi nimetylle ympäristöprojektillemme, sillä matkalla hän heitteli roskia sinne tänne ja selitti, ettei se haittaa, koska emme olleet vielä perillä Tsumissa.
Miten ihmeessä päädyimme yhteen Himalajan syrjäisimmistä kolkista keräämään roskia? Suunnittelun lähtökohtana oli halu päästä kurkistamaan vielä tutkimattomiin vuoristomaisemiin tähän tarjosi vuonna 2007 turisteille avattu Tsumin laakso loistavat puitteet. Matkaoppaisiin ei tietoa alueesta ollut vielä eksynyt. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi nepalilaisen hyväntekeväisyysjärjestön Tsum Wellfare Committeen sivusto, jonka sihteeriin Sonom Lamaan otimme yhteyttä ja sovimme tapaamisesta Katmandussa.
Kaikki Lamat eivät pukeudu punaiseen kaapuun. Sonom karautti moottoripyörällä treffipaikallemme temppelin eteen musta tukka tuulessa hulmuten ja liitti meidät seuraavana päivänä Facebook-kavereikseen. Hänen tavoitteenaan on järjestää jätehuolto Himalajalle, lumihuippuisten vuorten ja syvien rotkojen saartamaan Tsumin laaksoon. Tehtävä ei ole helppo, sillä lähin kärrypolku sijaitsee viiden päivän kävelymatkan päässä laaksosta.
Jätteenkuljetus ei ole ensimmäinen haaste, kun kengät ja keksipaketit lojuvat ympäri kaunista laaksoa. Rakensimme roskakorin vanhasta bambukorista ja risasta riisisäkistä, mutta sen käyttöohjeita alueen asukkaat vielä tarvitsivat. Luonnontuotteisiin tottuneet tsumilaiset ajattelivat, että kaiken voi huoletta heittää luontoon. Ongelmaksi on muodostunut uuden ja vanhan kohtaaminen. Kiinasta tuodaan pikanuudeleita, oluttölkkejä ja Coca Colaa, mutta kylä elää vielä ilman jätehuoltoa ja vessoja. Onneksi Sonom Lama ymmärsi tilanteen, jonka Tsumin perinteiseen elämänmenoon soluttautuva moderni maailma aiheuttaa: kun on roskia, tarvitaan myös roskiksia ja halua käyttää niitä.
Yksi Sonom Laman tärkeistä oivalluksista oli tapa, jolla Cleaning Campin järjestimme. Hän tiesi, että kylässä arvostettaisiin länsimaisia paljon – joskus ehkä liikaakin. On turistista kiinni, käyttääkö hän saamaansa kritiikitöntä ihailua viisaasti paikallisten hyväksi vai omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Sonom Lama ehdotti, että pienen tietoiskun jälkeen menisimme itse keräämään roskia kyläläisten kanssa. Mukana olivat kaikki mummoista pikkulapsiin, jopa kylän johtaja osallistui talkoisiin. Esimerkin voima tehosi hätkähdyttävän hyvin. Homma toimi kuin pyörremyrsky, sillä alue oli puhdas yhdessä hujauksessa ja roskaa kertyi kymmeniä riisisäkillisiä.
Päällimmäisenä Cleaning Campistä jäi mieleen se, kuinka pienellä vaivalla me saimme paljon aikaan. Muutaman tunnin roskien noukkiminen tuntui muuttaneen koko kylän ajatusmaailman. Hyvän mielen lisäksi me saimme kyläläisten ylitsevuotavan ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden keskellä taivaisiin kurkottavia vuoria, joiden suojassa Himalajan tiibetinbuddhalainen kulttuuri yhä elää väkevänä. Tsum oli yksi mielenkiintoisimmista kohteista Nepalissa juuri eristyneisyytensä takia, me olimme siellä ainoat turistit. Vaalea iho olisi jo riittänyt herättämään tsumilaisten kiinnostuksen, mutta roskia keräävää matkaajaa kyläläiset tervehtivät nimeltä.
Tiedon puute on suuri ympäristöriski Himalajalla. Tästä esimerkkinä oppaamme toiminta ja kylä, jossa metsäpalo tuhosi ison osan kasvustoa. Kyläläiset päättivät hakata samalla loputkin puut, jotka eivät ole vielä 20 vuoden jälkeen kasvaneet takaisin. Perustiedoilla ympäristöstä ja sen toiminnasta saataisi ihmeitä aikaan. Roskaaminen tai holtiton puiden hakkuu ei johdu välinpitämättömyydestä, vaan tietämättömyydestä.
Kaikkia ei roskien keruu lomamatkalla kiinnosta − ei hätää. Turisti voi olla hyödyksi näkemättä juurikaan ylimääräistä vaivaa, sillä paikallisten palvelujen käyttäminen on kehitysapua parhaimmillaan. Pringlesien sijaan voi ostaa evääksi herkullisia samosia, pieniä kasvisnyyttejä. Samalla säästää rahaa, sillä yhden samosan hinnalla saisi vain puolikkaan Pringles-lastun.
Miksi matkustaa, jos vieraat kulttuurit eivät kiinnosta? Paikallisen dal bhatin sijaan moni turisti valitsee pitsan ja omenapiirakan. Tästä Nepalin suosituimman vaellusreitin, Annapurna Circuitin, lempinimi Apple Pie Trek. Tsumin raikkaasta aitoudesta ei ole Annapurnan alueella enää tietoakaan. Jokaisessa ravintolassa on samanlainen menu. Tarjolla on kaikkea kevätkääryleestä amerikkalaiseen aamiaiseen. Meistä oli paljon hauskempi yllättyä aamiaisella tiibetiläisessä Samdon kylässä. Eteemme tuotiin lautasellinen keitettyjä perunoita chilikastikkeen kera. Mieleenpainuva oli myös paikallinen perusruoka, vehnämössön eli tsampan kanssa nautittava juustochilikastike. Ruoan sai jotenkuten alas, mutta lautanen jäi sen aterian jälkeen nuolematta. Tähän nepalilaiseen ruokailuun liittyvään traditioon emme Annapurnan alueen ravintoloissa törmänneet. Eihän maksavaa asiakasta voi pyytää nuolemaan lautastaan. Tsumissa me olimme arvostettuja vieraita, Annapurnalla maksavia asiakkaita. Paikallisia elinkeinoja ei omenapiirakkareitillä enää näe. Kaikki elävät turismista.
Annapurnan alue kärsii myös eroosiosta. Himalajan herkkä luonto ei kestä turistien viihdyttämistä. Maanvyöryt ovat yleistyneet myös monsuunikauden ulkopuolella, koska maaperää sitova kasvusto on käytetty polttopuina pitsan paistoon, lämpimiin suihkuihin ja kaakaokuppeihin. Ekologisempi vaihtoehto olisi noudattaa paikallisten ruokailuaikoja ja -tapoja sekä peseytyä vuoristopuroissa. Ongelmaan on haettu apua esimerkiksi aurinkokennoilla ja aurinkokeittimillä, joissa auringon valo ohjataan peilien avulla lämmittämään kattilaa.
Esimerkin voima on valtava, koska länsimaisia arvostetaan paljon. Meillä on myös se perustieto luonnosta ja sen toiminnasta, jota kyläläiset tarvitsevat säilyttääkseen ihmeellisen ja kauniin asuinympäristönsä. Rahallisestikin auttaminen on tehty helpoksi. Suomalainen tuntee itsensä rikkaaksi maassa, jossa keskipalkka on noin 200 € kuukaudessa. Viisas turisti käyttää hyvinvointivaltion tuomia etuja paikallisten ihmisten ja herkän Himalajan luonnon hyväksi. Mitäpä, jos veisit tuliaisiksi aurinkokeittimen?
Haluaisitko sinäkin näyttää hyvää esimerkkiä Tsum-laaksossa?
Missä se on?
Manaslu sijaitsee n. 100 kilometrin päässä Kathmandusta luoteeseen. Tsumin laakso löytyy Manaslun reitiltä koilliseen, Tiibetiin, työntyvästä sarvesta (Mu Gomba). Trekin aloitus paikkana toimii Arughat, ja päätöspisteenä Besi Sahar. Ohessa linkki alueen karttaan. http://www.thegreathimalayatrail.org/ght-map/
Miten sinne pääsee?
Bussimatka Katmandusta Arughatiin kestää noin 6 tuntia ja sieltä on noin viiden päivän kävelymatka Tsumiin.
Mitä se maksaa?
Budjettireissaajan kannattaa lentää Delhiin (noin 500 €). Sieltä pääsee bussilla Kathmanduun (noin 25 €). Opas maksaa noin 15–25 € päivä ja luvat Manaslun alueelle noin 50 tai 35 € / viikko ja Tsumin alueelle noin 25 tai 17 € / viikko (halvempi hinta voimassa joulukuusta elokuuhun). Jos haluaa kiertää koko reitin, on hyvä ottaa luvat kahdelle viikolle sekä Tsumiin että Manasluun. Lisähintaa tulee kantajista (noin 7-12 € / päivä), jos sellaiset kokee tarvitsevansa. Palkkaamalla kantajat tuet paikallista elinkeinoa. Majoitus ja kolme ateriaa maksavat noin 5 € päivässä.
Lisätietoja:
TWC:n yhteystiedot: twc4tsum@yahoo.com (tästä osoitteesta sinulle vastaa todennäköisesti tuttumme Sonom Lama, joka voi järjestää oppaan ja majoitukset kyläläisten kodeissa)
Kuva: Jussi Santala
