Lehtitilaukset
Torppareita ei enää ole. Nuorimmat torpparien lapsina syntyneet ovat 80 vuoden kieppeillä. Aikoinaan oli jopa arvon kohotus päästä työmiehestä torppariksi eli vuokraviljelijäksi. Sukujuuriltaan torpparien jälkeläisiä alkaa olla jo kai kaikissa ammattiryhmissä. Toiset tunnustavat sukujuurensa ja ovat jopa ylpeitä juuristaan. Toiset taas eivät halua tunnustaa sukujuuriaan. Toiset johtavatkin politiikot ovat vaihtaneet puoluekantaa päinvastaisiksi esi-isiensä kannasta.
Kun Suomeen alkoi tulla itsenäisiä talollisia ja kartanoita, alettiin perustaa tilan maille torppia eli vuokraviljelijöitä. Näin turvattiin tilalle työvoiman saanti kiireisimpänä sadonkorjuuaikoina. Maat pysyivät kuitenkin tilan yhteydessä. Torppari rakensi asuin- ja tarvittavat ulkorakennukset. Raivasi vähän peltoa. Hän sai ottaa metsästä poltto- ja talouspuut. Hän sai tehdä heinät vuokramaalle sattuvilta niityiltä. Torpissa oli hevonen, 2-3 lehmää ja pienkarjaa. Vuokran torppari maksoi työpäivinä eli possakkana tai taksvärkkinä.
Torpan paikkoja annettiin myös talon perillisille
Komealle renkipojalle oli arvon nousua, jos pystyi hurmaamaan talon tyttären ja sai torpan paikan. Yleensä säätyerot olivat ennen vanhaan ankarat. Myös talon pojat saivat avioiduttuaan usein torpan omistukseensa. Usein kun talon työmies ja palvelija löivät hynttyyt yhteen niin he alkoivat kysellä isäntäväeltä torpan paikkaa.
Vuokrasopimukset olivat elinikäisiä, jos ei tullut erimielisyyksiä. Sai torpan paikkoja talon ulkopuolisetkin. Myös isäntäväki rakensi torppia pystyyn, ja otti sinne hyväksi katsomansa vuokralaisen.
Torpparin kuoltua tavallisesti jatkoi tavallisesti hänen vanhin poikansa. Mutta pääsi valmiiseen torppaan joskus uusi asukaskin. Näin torppariasutus jatkui. Vanhoja torppia on vieläkin pystyssä, mutta ei vuokraviljelyllä. Torppia on kesäasuntoina ja museonähtävyyksinä kuten esim. Linnansaaren kansallispuistossa Louhimaatorppa.
Elämä torpan asukkailla oli kovaa. Kun kutsu tuli talon töihin, oli lähdettävä vaikka oma satokin oli korjattavassa kunnossa. Siihen aikaan oli 12-tuntiset työpäivät. Kartanot ja hovit noudattivat työaikoja, mutta pienemmissä taloissa tehtiin pitempiäkin päiviä. Oman torpan töitä jouduttiin tekemään yöaikaan.
Talvella torpparin oli lähdettävä metsätöihin. Siellä he olivat vähän paremmassa asemassa. He olivat hevosmiehiä. Tavalliset työmiehet taas pokasahojen ja justeereiden kanssa jalkamiehiä.
Oman maan kaipuuta
Viime vuosisadan alussa alkoi torppareissa herätä oman maan kaipuuta ja he alkoivat liikehtiä. Tämä johti kahinoihin isäntäväen kanssa. Jopa kasakoita kutsuttiin apuun häätämään torppareita ulos asunnostaan.
Suomen itsenäistyttyä saatiin aikaan torpparilaki. He pääsivät lain voimalla hakemaan torppia itsenäisiksi. Valtio antoi pitkäaikaisen lunastuslainan. Näin torppareista tuli itsenäisiä talojen isäntiä. Syntyi uusi ammattikunta: pienviljelijät, ja torpparit katosivat.
Sen verran muuttui torppareiden rooli, että he viljelivät nyt omaa maataan. Taksvärkit ja possakat loppuivat. Mutta ei pienviljelijäperheiden elämä helpottunut. Peltoa piti raivata lisää, että saatiin lehmälukua nostettua. Myös heinää alettiin viljellä pellossa eikä enää korjattu luonnonniityiltä. Rahaa piti hankkia sivuansioilla. Palkkatöissä työpäivät lyhenivät, mutta pienviljelijäperheillä se ei ainakaan lyhentynyt. Monesta torpparista tuli aivan työhullu päästessään käsiksi omaan maahan.
Sota-aika lisäsi pienviljelijöiden arvoa
Kaikki maasta saatava sato piti saada talteen. Lapset keräsivät pudonneet rukiintähkätkin pellolta talteen. Työ tehtiin pientiloilla vielä viikattein, sirpein ja perunakuokin, JA työtä riitti.
Talkooapua piti antaa naapureillekin, kun miehet olivat sodassa. 12-16 vuotiaat varhaisnuoret joutuivat tekemään kesällä yli 12-tuntisia työpäiviä.
Talvet oli metsässä kiireistä aikaa. Justeeri ja pokasahat lauloivat. Hevoset kiskoivat puut rantaan. Keväällä oli kovat puun kuorinnat. Metsässä olivat pienviljelijät mukana. Vielä sodan jälkeenkin perheiden ansiot menivät yhteiseen kassaan.
Sodan jälkeen annettiin rintamamiehille samankokoisia maapaloja. Pienviljelijöitä tuli lisää. Osa rintamamiehistä ajettiin vielä siirtolaisiksi Pohjois-Suomen korpiin. Siellä oli metsähallituksen maita. Yksityismaihin ei helpolla kajottu.
Muuttoliike kaupunkeihin alkoi
Maa- ja metsätyöt koneillistuivat 50-60-luvuilla. Pietilat kävivät elinkelvottomiksi.
Monet joutuivat myöhemmin työttömiksi. Oli aikaisemminkin torppareiden perillisiä siirtynyt kaupunkeihin töihin. Heidän lapsiaan pääsi myös opin tielle. Niinpä monen sukujuuret ovat lähtöisin suomalaisesta torpasta.
Pienviljelijöille merkitsi vain työ kaikkea. Lasten koulutukselle ei annettu arvoa. Heidät opetettiin vain työntekoon. Heistä tuli sitten väliinputoojia, kun pienviljelijöiden ammattikunta hävisi.
