Mukavat naapurit
Onko sinulla mukava naapuri? Sanalle naapuri on luotu melkoisen negatiivinen merkitys. Yleinen ajattelutapa on, että naapuri voi vain ja ainoastaan valittaa toisesta naapurista esim isännöitsijälle tai jollekin vastaavalle henkilölle, olkoon aihetta tai ei.
Mutta mitäpä jos naapurina onkin mukava, iloinen avoin kunnon ihminen. Sellainen, joka lainaa sokeria tai pyykkituvan avainta tarvittaessa. Käyttää kaupassa, kun on itsekin menossa sinne tai tarjoaa muuten vain seuraansa.
Naapuritalossani asuu nainen, jonka kanssa tutustuimme kulkiessamme satunnaisesti samaan aikaan bussilla työhön, kotiin jne. Sittemmin olemme alkaneet vierailla toisillamme. Kun minulla ei ole hiivaa tiedän, että Liisalta löytyy. Ja jos Liisalta on lukemiset loppu, minä tongin kirjahyllyni ja kaapistoni, että ei tarvitse ilman jännitystä nukahtaa. Mattojakin olemme pesseet yhdessä.
Toisella naapurillani on taas mukava kissa, jota hän säännöllisesti ulkoiluttaa. Silloin seistään pihamaalla muutama tovi ja parannellaan maailmaa, koska kissalla ei ole mihinkään muualle kiire kuin puuhun tai kotiin.
Yllätyksellisin naapuri minulla oli edellisessä asuinpaikassani: arabiperhe.
Jos heiltä sattui kuolemaan kotimaassa sukulainen, soi meillä ovikello ja perheen äiti toi leipomuksiaan. Minä en tiennyt, miten voisin kiittää, kun raha ei kelvannnut vastineeksi. Jonkun kerran leivoin kääretorttua vastalahjaksi. Mutta sitten kun tuli esimerkiksi perheen äidin isän kuolema kohdalle, joku kiikutti kokonaisen aterian meille. Olin aivan äimänä. Lahjoitin vastineeksi perheen vanhimmalle pojan lapselle ehjän ja hyvän, vähän käytetyn polkupyörän. Pääsinpä turhasta tavarasta eroon.
Yhtenä kesäsunnuntaina olin melkoisen pahalla tuulella ja annoin perheelleni kovaäänistä palautetta kaikenlaisista asioista. Ovikello soi ja siellä seisoi naapurin tytär iso pellillinen ihanaa tuoksuvaa leipää käsissään. Hän sanoi: Äiti lähetti, olkaa hyvä, ei maksa mitään. Siinä leipää mutustellessani unohtui tyystin kiukkuni. Ajattelin, että jos potuttaakin, on ainakin hyvä naapuri.












