Lehtitilaukset
Kun tehokkuuden mittarit pauhaavat työpaikoilla täysillä, työntekijöille toitotetaan yhteistyön merkitystä. Työt pitäisi ehtiä tekemään entistä nopeammin, saumattomasti ja hyvässä hengessä. Yhteisöissä ei kuitenkaan kaikki osapuolet tee tai osaa tehdä yhteistyötä. Ja on niitäkin, jotka eivät halua osallistua lähestulkoon mihinkään. Palaverit, kehityskeskustelut ja virkistyspäivät varmaan auttavat hiukan.
Johtajan ja työnjohtajan tulisi olla älykkäämpi työntekijöitään ja ainakin koulutettu tehtäväänsä. Kuinkahan paljon saamme vielä kokea kouluttamatonta johtoa, joiden erilaisiin kasvukipuihin työntekijät ja muu väki yrittävät sopeutua. Pelkkä oman edun tavoittelu, yritys näyttää miten tehokas minä olen, tehdään usein alaisten tai kollegojen kustannuksella. Emme huomaa, että ihan yhtä suuriarvoista on, jos voimme työyhteisönä näyttää toimivamme hyvin yhteen ja silti aikaansaavasti. Useammalla olisi ainakin hyvä mieli. Bonuskin voisi rapsahtaa tilille.
Olin kerran yhdellä ilmaisutaidon kurssilla, ja osanottajille annettiin tehtäväksi kirjoittaa omista hyvistä puolista. Eräs mies kirjoitti lauluharrastuksestaan. Hän muisteli, kuinka jo alakoulun joulujuhlissa oli päässyt esittämään pääosaa ja saanut ihailua. Harrastus oli jatkunut sitten vanhempana poikakuorossa ja oopperan kuorossa jne. Hän oli saanut tästä taidostaan suunnattomasti elämäniloa ja esiintymiskokemusta.
Muut osanottajat huomauttelivat, että aina jos joku jotain harrastaa niin pitää saada tunnustus muilta. Joku toinen jatkoi, että sitä ollaan ikäänkuin muiden kautta jotain ja haetaan hyväksyntää. No miten sitten? Eivät kaikki halua laulaa seinille tai kirjoittaa pelkkään pöytälaatikkoon.
En ole nähnyt suosittua laulajaa tai kirjailijaa, jolla ei olisi yleisöä tai kriitikkoa, joka palautetta antaa. Muiden kauttahan asioita on tehtävä ja sitä kautta edettävä. Siinä yhteistytaito punnitaan.
Hyvästä harrastuksesta voi tulla jopa ammatti.
