Lehtitilaukset
Raporttini kertoo näkövammisesta miehestä, jonka elämän vanhempien kuolema uudisti.
Pieksänmaalainen Jouko Harimaa,56, sai kokea kuoleman yllättävän vierailun eräänä talvisena aamuna vuonna 1998. Maaliskuisena aamuna näkövammainen Harimaa haki puut liiteristä, laittoi kahvin tulelle ja yritti herättää vanhaa äitimuoriaan. Vain hiljaisuus vastasi.
– Luulin äidin halvaantuneen. Kokeilin päätä ja käsiä, hän tuntui vielä lämpimältä. Kädet olivat ristissä rinnan päällä. Soitin sedälleni koska en tajunnut heti soittaa ambulanssia, Harimaa kertoo. Myöhemmin paikalle saapui ambulanssin lisäksi myös poliisi. Hiljakkoin kahdeksankymmentä vuotta täyttänyt vanhus todettiin kuolleeksi.
Kuluneella viikolla hän oli vielä siivonnut, laittanut juhlaliinankin pöydälle, saunonut ja valmistautunut lähtemään seuraavana päivänä ystävänsä syntymäpäiväjuhliin. Niitä juhlia ei hänen kohdalleen koskaan tullut. Viimeiset sanat pojalle olivat kehoitus sulkea televisio ennen nukkumaan menoa. Harimaalle nuo sanat tuovat vielä vuosienkin päästä lämpimän muiston viimeisestä yhteisestä illasta äidin kanssa.
Harimaan mukaan äidin toive oli kuolla juuri näin, kotiin, omaan sänkyyn.
– Tuntuihan se silloin oudolta, pahaltakin, kun äiti sillä tavalla yllättäen lähti, Harimaa muistelee ääni särkyen.
Hautajaisten jälkeen Harimaalla oli edessään muutto Etelä-Suomeen. Asuttuaan jonkin aikaa sisarensa ja veljensä perheissä hänen oli aika itsenäistyä, opiskella käytännön taitoja näkövammaisten asumisvalmennuskursseilla. Oman itsenäisen elämän rakentaminen alkoi.
Kotikonnuille palaaminen vuonna 2001 nosti tunteet uudelleen pintaan. Muistoja oli paljon.
Harimaan isä oli kuollut sairaalassa pitkällisen sairauden seurauksena vuonna 1991, kuusikymmentäyhdeksänvuotiaana.
– Oli se kova paikka silloinkin kun isä kuoli. Ajattelin, että kuinkahan me äidin kanssa pärjätään. Tottuihan siihen kaksinoloon pikkuhiljaa, vaikka pitkään oli tunne, että jotain puuttui, Harimaa muistelee.
Kaksio pientalosta ja lenkkipolut ovat antaneet mielenrauhan. Vanhempien hautapaikatkin ovat taksimatkan päässä. Lapsuusmuistot tallentuvat paperille paksuun kansioon. Pitkillä kävelylenkeillä ajatus selkenee. Elämä on löytänyt rytminsä. Päivä kerrallaan eteenpäin.
