Lehtitilaukset
Tämä tarina kertoo siitä, miten lapsen harrastuksen hankkimisessa on hyvä olla kärsivällinen, jos ei ole ihan varma mikä olisi sopiva laji. Hiljaa tulee hyvä siinäkin, sanovatja besserwisserit mitä tahansa.
Kolmen tyttären äitinä olen tottunut siihen, että tytöillä on ennen varsinaista murrosikää omat harrastuksensa. Vanhimmat kävivät yhdessä koulun jälkeen aina paikallisen urheiluseuran tanssitunneilla, jotka järjestettiin sopivasti koulun tiloissa koulun jälkeen. Ja vaikka tuosta harrasteesta ei kummallekaan mitään ammattia tullut, olipa se hyödyllinen ajanviete.
Kun kolmas tyttö tuli maailmaan tuntui, että hän kasvoi yksin ja täysin eri maailmaan kuin vanhemmat sisarensa. Harrastuksen hankkiminenkin vei vuosia, kun en halunnut lähteä kuljettamaan häntä heti ekaluokkalaisena ympäri kaupunkia, että sopisiko pianonsoitto, kuorolaulu tai kenties kokkikerho.
Annoin ajan kulua, koska koulunkäynnin alkaminen ja siihen kuuluvat asiat veivät ihan tarpeeksi aikaa. Tytär ei myöskään oikein tiennyt, mitä haluaisi harrastaa. Kului muutama vuosi, ja nyt neljännellä hän tekee jo läksyjään itsenäisesti.
Koulun terveyssisarilla ja muilla ammatti-ihmisillä tuntuu olevan suurempi hätä siitä, että lapsilla ei ole kunnon harrastetta.
Me tyydyimme pitkään siihen, että kävimme yhdessä uimassa, kävelyllä ja tyttäret pelasivat ja pelaavat yhdessä yhä myös meidän vanhempien kera erilaisia pelejä kuten Kimbleä, sanapeliä ja erilaisia korttipelejä.
Sitten tyttäreni alkoi käymään koulun diskoilloissa kavereidensa kanssa, ja viime keväänä hän ilmoitti tullessaan kotiin, että voitti koko illan tanssikisan. Onnittelimme häntä kovasti saavutuksesta, ja aloin hiukan tarkkailla hänen tanssitaitojaan. Tänä syksynä sitten viimein kokeilimme, että jos tanssi olisi se mukava vapaa-ajanviete hänellekin.
Saatoin ja hain hänet kaksi ensimmäistä kertaa tanssitunneilta, ja kummallakin kerralla hän intoa puhkuen selittää uusista tanssikuvioista. Häntä ei haittaa vaikka hän ei vielä osaa kaikkea. Hän on peilin kanssa sinut, vaikka on hieman pyöreäkin ja viimeksikin hän tokaisi mennessämme bussiin: Onpa ihanaa, että on kiva harrastus!
