
Miksi työttömyyskassa laittaa asiantuntemattomuutensa maksumieheksi asiakkaansa? Pykälien taakse on helppo piiloutua, ja sitä tilaisuutta minunkin tilanteessani käytettiin hyväksi.
Aloitin viime syyskuussa täysin pahaa aavistamatta kahden kuukauden mittaisen levikkimarkkinoijan eli puhelinmyyjän pestin. Olin saanut ennen sitä ansiosidonnaista, soviteltua päivärahaa. Työttömyyskassa suhtautui uuteen työhöni hienosti: se maksoi minulle provisiotienestieni lisäksi vielä soviteltua päivärahaa, koska ansioni eivät ylittäneet tiettyä rajaa. En epäillyt kassan asiantuntemusta ja ammattitaitoa tehdä oikeita päätöksiä, vaan luotin siihen, ja otin tuen ilolla vastaan.
Aloitin aivan vastaavan, kahden kuukauden työrupeaman saman työnantajan palveluksessa kuluvan vuoden alussa, edelleen pahaa aavistamatta. Minulla oli täysi syy olettaa, että kassa tulkitsee lakia samoin kuin vain muutamaa kuukautta aiemmin – vaan eipä tulkinnut. Kun hain tammikuun ansiosidonnaista päivärahaani, sain tylyn hylyn. Kassa katsoi, että olin tehnyt kokopäivätyötä, koska sen mukaan työnantajani ei ole pystynyt valvomaan työaikaani. Todellisuudessa työni oli osa-aikaista, mutta totuus ei kassalle kelvannut. Valitukseni on sisässä. Ei kannata odottaa liikoja, mutta toivoa en ole heittänyt.
Työttömyyskassa huomasi tehneensä syksyllä virheellisen päätöksen ja aikoi laittaa huolimattomuutensa maksumieheksi minut, asiakkaansa. Ei riittänyt, että se hylkäsi tammikuun päivärahahakemukseni, mikä sekin oli minulle aivan kyllin suuri taloudellinen tappio, sillä olin tienannut puhelinmyyjänä kyseisessä kuussa todella vähän. Kassa alkoi penkoa syksyn virhettään takaisinperintämielessä.
Valitukseni jälkeen sain myönnytyksen syksyn tukien takaisinperinnässä: kassa tuli puoliväliin vastaan. En pidä sitä riittävänä, koska kyse ei missään vaiheessa ollut minun virheestäni tai vilpillisyydestäni. Mielestäni sen tulee kantaa vastuu, joka virheen tekee. Ei kai kaupan kassavajettakaan peritä asiakkailta, vaan ennemminkin huolimattomalta työntekijältä? Tein siis uuden valituksen.
Työttömyyskassa johti minut syksyisellä asiantuntemattomuudellaan pahasti harhaan ja aiheutti minulle tuntuvat taloudelliset menetykset. En kai olisi sentään niin hölmö, että olisi ottanut vuoden alussa saman työn vastaan, jos olisin tiennyt, että kassa muuttaa laintulkintaansa?












