Lehtitilaukset
Olen mieheni kanssa saanut kaksi lasta ehkäisystä huolimatta... tässä tiivistetty versio raskauteni alkuvaiheista ja lopputuloksesta.
Maaliskuussa 2003 elämäni muuttui totaalisesti.
Olin odotellut kuukautisia, ja kun niitä ei kuulunut, päätin vapaapäivänäni käydä terveyskeskuksessa teettämässä raskaustestin. Hoitaja kutsui minut huoneeseen ja ennen virtsanäytteen tutkimista hän teki minulle rutiininomaisen haastattelun. Vastailin kysymyksiin leppoisin mielin, uskoen ettei testi missään nimessä voisi olla positiivinen. Olinhan syönyt jo muutaman vuoden ajan ehkäisypillereitä ja ottanut ne hyvin säännöllisesti. Ajatukseni harhailivat ja annoin katseeni vaeltaa ympäri huonetta.
Hoitaja sai yhtäkkiä kaiken huomioni huudahtamalla, että testi on selkeästi positiivinen . Muistan vieläkin sen lyhyeksi jääneen mustan hetken. Sen, miten viesti hyvin hitaasti löysi tiensä perille tajuntaani.
Hoitaja lähetti minut samantien terveydenhoitajalle. Odottaessani terveydenhoitajalle pääsyä katselin seiniä koristavia vauvojen kuvia ja epätodellinen olotila valtasi minut kokonaan
minusta tulisi äiti .
Terveydenhoitaja kutsui minut sisään ja varmisti, että olimme todellakin mieheni kanssa käyttäneet ehkäisyä. Sen jälkeen hän tiedusteli, aioimmeko pitää vauvan.
En ollut ehtinyt kertoa uutista miehelleni, mutta
tiesin ettei abortti missään tapauksessa olisi minulle edes vaihtoehto. Halusin tämän vauvan
Olin huolissani siitä, miten ehkäisypillerit olivat vaikuttaneet sisälläni kasvavaan ihmisen alkuun. Terveydenhoitaja onnistui kuitenkin rauhoittamaan mieleni ja lähdin kotiin kertomaan uutista miehelleni.
Voi perkele oli mieheni ensimmäinen kommentti, ja asian sulattaminen kesti hänellä kauemmin kuin minulla. Mieheni on minua 16 vuotta vanhempi ja hänellä on kaksi lasta edellisestä avioliitosta, joten ajatus yövalvomisista ja vaipparallista mahdollisine korvatulehduskierteineen sai hänet hetkeksi varpaisilleen. Olisiko hänestä vielä siihen?
Olin tietoinen siitä, että miehen on vaikeampaa innostua raskauden eri vaiheista, mutta en antanut sen häiritä. Emme olleet suunnitelleet perheenlisäystä etukäteen, mutta pikkuisemme oli erittäin tervetullut tähän maailmaan ja nautin odotuksesta täysillä
Jälkeenpäin mieheni on lukuisia kertoja maininnut ettei ole nähnyt minua milloinkaan niin onnellisena kuin esikoistani odottaessani ja sitä oli kuulemma ihana katsoa
Ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi 29.10.2003.
Arki sujui vaihtelevasti. Ensimmäiset viikot elin kuin jonkin kuplan sisällä. En nähnyt enkä kuullut muuta kuin vauvani. Yritin olla tehokas ja täydellinen äiti. Halusin hoitaa kodin ja erityisesti pienen lapseni ilman pienimpiäkään virheitä. Vähitellen opin rentoutumaan ja arki alkoi sujua luontevasti ja melkoisen mukavasti.
Miehelleni perhe-elämässämme tapahtunut muutos oli yllätys... positiivisella tavalla
Yhtenä päivänä hän tuli töistä, asettui työhaalarit päällään eteeni ja kosi minua.
31.12.2005 vannoimme rakkauden pyhät valat Naantalin kirkossa ja suunnittelimme kovasti ensimmäistä yhteistä matkaamme - romanttista häämatkaa johonkin lämpimään.
Kohtalo tai mikä lie oli kuitenkin varannut meille jotain aivan muuta...
Maaliskuussa 2006 soitin epämääräisten vatsavaivojen vuoksi lääkäriin. Lääkäri käski hakea apteekista raskaustestin ja tehdä sen ennenkuin varaisin ajan vastaanotolle.
Soitin miehelleni ja naureskellen pyysin häntä tuomaan töistä tullessaan testin. Olin ottanut edellisenä syksynä käyttöön kuparikierukan ja luotin sen tehoon täysin.
Seuraavana aamuna nousin ajoissa ylös ja tein testin. Tulosta odotellessa keitin kahvia ja hyvin varmana negatiivisesta tuloksesta astelin tutkailemaan testin tulosikkunaa.
Tuloksesta ei ollut epäilystäkään, mutta luin tulosten tulkintaohjeet vielä muutaman kerran varmuuden vuoksi läpi.
Tuskanhiki alkoi puskea pintaan, saatoin kuulla sydämeni lyönnit ja kaikki ajatukset pysähtyivät hetkeksi kokonaan. Soitin miehelleni ja kerroin testin tuloksen samalla itkien ja seuraavassa hetkessä nauraen. Tämä ei voinut olla totta
Soitin neuvolaan ja minulle varattiin aika kierukan poistoa varten. Lääkäri varoitteli keskenmenon riskistä. Joka kerta vessaan mennessäni minua pelotti. Tätäkään lasta ei oltu suunniteltu etukäteen, mutta minulle hän oli jo hyvin vahvasti olemassa. Pelkäsin keskenmenoa.
Kuukausi meni eikä merkkiäkään keskenmenosta. Aloin uskoa, että pikkuinen selviäisi. Silti ensimmäiset ultrat olivat hirvittäviä aina siihen asti, kunnes kuulimme kaiken olevan hyvin.
Hylkäsimme häämatkan ja päätimme, että teemme sen sitten joskus. Hyvin varhaisessa vaiheessa raskautta aloin voida todella pahoin ja oksesin lähes kaiken mitä söin tai join.
Mielialat vaihtelivat, ja joku mainitsi, että vauva kostaa koska oli vahinko .
Mietiskelin itsekseni, että erittäin tervetullut vahinko .
13.12.2006 sain käsivarsilleni uunituoreen perheenjäsenemme, toisen yhteisen poikamme.
Olin niin onnellinen siitä, että rankka odotusaika oli onnellisesti ohi ja pikkuisemme oli kaikin puolin hyvässä kunnossa.
Toisinaan olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että olemme saaneet kaksi tervettä poikaa ehkäisystä huolimatta kun monet joutuvat vuosikausia yrittämään eivätkä välttämättä siltikään saa lasta.
Sana vahinko on saanut kokemuksemme kautta aivan uuden merkityksen. Jokaista lasta ei etukäteen suunnitella, mutta vahinko ei välttämättä ole millään lailla luokiteltavissa negatiiviseksi. Meille vahinko on tapahtunut jo kahdesti ja olemme enemmän kuin onnellisia siitä
