Lehtitilaukset
Matkaa kaupungista mökille on muutama tunti. Siinä ajassa minun odotetaan muuttuvan kerrostaloeläjästä monitoimiseksi mökkeilijäksi.
Kesä koittaa ja kesämökit kutsuvat. He, jotka eivät itse mökkiä omista hakeutuvat sukulaisten ja tuttavien ”nurkkiin”. Nämä sukulaiset ja tuttavat puolestaan olettavat, että pienellä kestityksellä ja saunottamisella saadaan vieraat halukkaiksi osallistumaan mökin kunnostukseen ja arjen pyörittämiseen. Ja mikäpä siinä monelle istumatyöhön totuttautuneelle toimistotyöntekijälle tekee vain hyvää suoriutua fyysisesti rankoista urakoista. Hän löytää kehostaan yllättäviä lihaskimppuja, jotka ärtyvät herätessään vuosien horkasta liikeratoihin joihin ne ovat alunperin luotu. Mutta. Asioilla tapaa olla monta puolta, niin tälläkin.
Itsekin sukulaisten mökeillä aikaa viettäneenä olen törmännyt odotusten ja toiveiden, halujen ja toteutumattomien lupausten ristiaallokkoon. Matkaa kaupungista mökille on muutaman tunnin ajomatka, ja tuntuu, että tuossa ajassa minun odotetaan muuttuvan kaupunkieläjästä kalastajaksi, remonttireiskaksi, muurariksi, kirvesmieheksi, meteorologiksi, metsästäjäksi. ornitologiksi, jopa lääkäriksi. Minun pitäisi yhtäkkiä pärjätä vaihtelevissa luonnon olosuhteissa joissa Mongolian paimentolaisellakin olisi tekemistä. Kyse on nimenomaan niin sanotuista ”oikeista” kesämökeistä, ei nykyaikaisista omakotitaloista, joita vapaa-ajanasunnoiksi kutsutaan.
Käsittelen kaupungissa tulta kerran vuodessa kun sytytän muutaman kynttilän ennen joulua. Mökillä minun odotetaan hallitsevan pyrotekniikka täydellisesti ja ottavan huomioon takkojen ja saunankiukaiden tekniset hienoudet, eri puulajien palamisominaisuudet ja kosteusprosentit. Taito tehdä tuohesta pieniä sieviä koriste-esineitä ei tietenkään olisi kenellekään haitaksi. Toki minun on hallittava puiden sahaus, halkaisu, pinoaminen, säilytys, ja moottorinsahan kunnossapito, kuten esimerkiksi terän teroituksen oletetaan kuuluvat mökkiläisen yleisiin taitoihin.
Jos suomalainen ei osaa käyttää puukkoa ilman että teloo itseään, se nähdään peräti isänmaan petturuutena. Puukko on kaupunki- ja kerrostalo-oloissa suhteellisen hyödytön vempele. Kesämökkiympyröissä siitä oletetaan tulevan hengissä selviämisen varmin tae.
Ruuanlaitto alkeellisissa tiloissa on varsinainen mökkiläisen koetinkivi. Jääkaappi-pakastin yhdistelmä kaupunkikaksion keittiönnurkassa tekee ruuansäilytyksestä ja valmistuksesta vaivatonta ja rentoa puuhaa. Mökillä minun odotetaankin sitten hallitsevan ulkoa kotitalouskoulun oppikirja 30-luvulta. Säilöntä ja valmistusmenetelmät ovat aivan omaa luokkaansa alilämpöisten jääkaappien, oikuttelevien hellojen ja kaasuliesien parissa.
Tokihan kalojen suolaukset ja kapakalan kuivatus, sekä sahanjauhossa säilytetyt jääkuutiot kuulunevat jokaisen suomalaisen ikuiseen kansalliseen muistiin ja on sieltä poimittavissa juhannuksen tienoissa. Ne kai täyttävät sen muistilokeron, joka jää tyhjäksi kun häivytän excel-taulukkolaskenna mielestäni tarpeettomana.
Mökeillä palataan, tai ollaan palaavinamme, lähelle perussuomalaisuutta, johon tietenkin kuuluu utopia luonnon läheisestä tervehenkisestä maalaiselämästä. Siinä miehet tekevät miesten töitä ja naiset naisten. Kaupunkielämä on ikään kuin väkisin kulttuuriimme tuotu kummajainen, joka sotkee normaalin arvomaailmamme. Kaupungissa miehet ja naiset pakotetaan sotkeutumaan vasten luontoa toistensa töihin, seurustelemaan vieraiden ihmisten kanssa., jopa puhumaan hississä small talkkia, käymään saunan sijasta suihkussa tai jopa sähkösaunassa.
Lähiön kerrostalossa me elämme työtä varten, kärsimme kuin vangitut eläimet ja odotamme kevätauringon avaavan lukot. Se ei ole oikeaa elämään, vaan se oikea elämä toteutuu järven tai meren äärellä lepikoiden siimeksessä, hyttysten syötävänä kesämökillä.
Tämä ristiriitainen tapa viettää eri vuodenaikoja huvittaa minua suuresti. Kaupungissa viihtyvää kutsutaan pilkallisesti ”urbaaniksi” . Sille käsitteelle synonyymeja ovat helppoa elämää haluava, turhamainen baareissa notkuja, shoppailija, eli täysin kalevalalaisen ihanteemme vastainen suomalainen.
Jälleen kun ajelemme kaupungista kesämökin siimekseen, toivon että tällä kertaa kuoriutumiseni kaupunkilasitoukasta maalaisperhoseksi toteutuisi entistä paremmin. Muuten laitan jälleen lihakimpaleen liian lämpöiseen koloon maakellarissa, puhkaisen kalan sappirakon, kitken terveet taimet porkkanapenkistä ja yritän käynnistää perämoottoria bensahana kiinni.
Hyvää (mökki)kesää
