Lehtitilaukset
Tänään minä olen vaan tässä, ei ole mitään mihin pitäisi mennä.
Miten minä tämän aloittaisin?
Olo on tyynen rauhallinen. Voin koko tämän hienon aurinkoisen keväisen päivän katsella ikkunasta ulos kun autot kiitää edestakaisin tiellä. Jokaisella on kiire seuraavaan paikkaan. Tänään minulla ei ole kiire mihinkään. Näin se yht´äkkiä kiire vaan pysähtyy ja minun täytyy harjoitella taas paikallaan olemisen jaloa taitoa.
Mummo joutui taas sairaalaan, 100 km:n päähän. En millään voi käydä katsomassa päivittäin vaikka haluaisin. Lapset ovat koulussa. Kukaan ei tänään odota minun juoksevan sen enempää kaupassa kuin muillakaan asioilla. Tosin mielessä pyörii kyllä koko ajan tuhat asiaa mitkä on hoitamatta. Lannistan ne ajatukset tiukalla tahdonvoimalla. Ehkä siinä näkee nykyajan ihmisen vaikeuden vain olla vain ja nauttia. En taida vielä osata sitä.
Luulen, että iltaan mennessä olen käynyt jossain vain siksi että muuten tunnen olevani laiska ja saamaton. Mitä yksi päivä merkitsee tässä ikuisen menemisen ja tulemisen myllerryksessä jos istun sen vain aloillani? Ei yhtään mitään. Kukaan ei huomaa sitä. Kukaan ei reagoi. Miksi siis en antaisi sitä ylellisyyttä itselleni nyt kun siihen on oiva tilaisuus.
Mummo on huonontunut ja käyn hänen luonaan jo kaksi kertaa päivässä tarkistamassa onko syönyt tai käynyt suihkussa. Koirani on huonontunut ja minun pitäisi vain päättää päivä milloin vien sen eläinlääkärille piikitettäväksi. Nuorin lapseni puhuu koko ajan minne hän muuttaa vuoden päästä. Ympärilläni on vain luopumisen suuri ilmapiiri johon on vain totuttava.
Ajatukseni ovat omassa elämässäni, osaanko tosi paikan tullen edes elää sitä yksin olemisen ihanaa autuutta josta niin paljon puhutaan sitten kun sen aika on. Ajatukseni ovat myös siinä elämäni suurimmassa omassa unelmassani jonka sain toteutettua vuosi sitten kun kävelin kuukauden Islannin raittia edestakaisin rinkka selässäni. Siellä se yksi tuttu nuori pari odottaa milloin tulen värittämään sen taulun jonka heille muistoksi piirsin. Ajatukseni ovat myös tulevaisuudessa jolloin aion hetkeksi vetäytyä pois tästä oravanpyörästä tuonne salolle, uusi suuri unelmani – Asua jossain korvessa keskellä ei mitään kauniin järven rannalla ilman sähköä – (Onneksi naapurissa on sähköt : ) – mutta sitä ei tässä jutussa tietenkään mainita.) Paikka on jo tiedossa, sitä pitää vaan hieman remontoida talviasuttavaan kuntoon että kaikki onnistuu. Luulen kyllä etten ihan koko talvea siellä pysy mutta jos osankin niin sekin on suuri saavutus. Siellä on jopa ulkovessakin. Se on ehkä suurin haaste koko talvelle? Ajattelin ensi alkuun vain yhden talven siellä asustaa.
Eli sitten kun minusta ei kuulu mitään kokonaiseen vuoteen niin olen vetäytynyt sinne ihkaomaan rauhaani keskelle susia ja karhuja. Sinne missä joutsenet lentää joka kevät etsimään pesimispaikkoja suurin joukoin. Sinne missä aamuisin voi poimulehdillä käydä kasvopesulla tai piehtaroida nakuna aamukasteisella nurmikolla ikuisen nuoruuden säilyttämiseksi. Sinne missä ilta-aurinko kultaa taivaanrannan joka ilta aivan uudella värisävyllään. Sinne minä halajan!
Tosin tämän nykyajan suuri ihme: nettiyhteys, voi tehdä tepposia jopa minulle, vannoutuneelle miesten vihaajalle, joka joskus aikoinaan erosi liikaa alkoa harrastavasta miehestä ja päätin että täst´edes ei kaksilahkeiset minua määräile. Niin on käynytkin mutta nyt näyttää pahalta, hämäläisestä hitaudesta olen monta kertaa syyttänyt mielessäni erästä kaksilahkeista jonka olisin ottanut jo valokuvan perusteella itselleni suunnattomasta miesvihastani huolimatta! Joissakin ihmisissä vaan on se tuttu ja turvallinen olotila jo ensinäkemästä, jopa valokuvasta sen jo näkee. Siitä ei pääse mihinkään.
Mutta kuten sanoin siitä hämäläisestä luonteenpiirteestä ehkä onkin juuri nyt hyötyä kun omat haaveeni erakkomaisuuteen vetäytyvästä minästäni puskevat päälle. Ehdin varmaan useammankin talven siellä viettää ennenkuin tämä nettituttavuuteni huomaa että siinä meni hänen unelmiensa nainen sivu suun johonkin huitsin nevadaan! Katosi kauas susirajan taa eikä ole sen koommin nähty. Sittenpähän miettii mitä miettii, tekemättömiä tekosiaan. Vaikka ikuisesti!
Näin se haaveillessa menee tämä ihanan keväinen päiväni. Ai niin, onhan minulla velvollisuuksia, omat koirat ja kissa ja naapurin koirat ja kissa. Tiettynä kellonaikana ne jokainen haluaa ruoka-annoksensa tai pyytää ulos. No, ehkä se voidaan katsoa kuitenkin tähän autuaaseen olemiseen sisältyväksi, koska en poistu kymmentä metriä kauemmaksi talosta ja palaan kyllä hetimiten takaisin kun tarpeet on hoidettu. Enkä kyllä tänään edes siivoa jätöksiä, huomenna vasta.
Tänään minä vain olen itseni kanssa!
