Lehtitilaukset
Oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan miten lehtimiehet tekevät juttujansa. Lukijainkirjoitus poiki kaksi lehtikirjoitusta, siitä tässä.
Eräällä kirpputorilla kierrellessäni huomioni kiinnittyi kolikkopakkaukseen, jossa luki Chinese old coins . Rahat olivat paketin mukaan vuosilta 1644-1911 ja hinta edullinen, kaksi euroa. Ostin paketin, ja laitoin merkille että kassan vitriinissä oli lisäksi myös hopeisia kolikkolajitelmia joita tutkin.
Kotona kuitenkin petyin. Kun otin kolikot pois pakkauksesta, ne osoittautuivat peltisiksi eivätkä todellakaan olleet edes 1900-luvulta. Suutahdin. Kävin kirpputorilla, päättelin hopeistenkin rahojen olevan kopioita, ja kirjoitin Turun Sanomiin ja Hämeen Sanomiin lukijainkirjoituksen asiasta. Yllätyksekseni seuraavana päivänä ystävällinen naistoimittaja Turun Sanomista soitti minulle, ja pyysi tietoa siitä, millä kirpputorilla rahoja on myynnissä. En osannut sanoa oikein mitään kun minua jännitti, enkä millään muistanut kirpputorin nimeä. Ajattelin kuitenkin olla avuksi ja kysyin voinko tehdä jotakin. Toimittaja toivoi voivansa ostaa niitä hopeisia rahoja toimitukseen, kuvaa varten.
Sanoin että voin itse käydä ostamassa niitä rahoja vaikka hetikin, koska asia kiinnosti minua. Sovimme tapaamisen toimitukseen tunnin kuluttua. Kirpputorin edessä mietin tovin ennen kuin uskalsin mennä ostamaan kolikkolajitelmaa, mutta rohkaisin mieleni ja astuin sisään. Tein pikaiset kaupat muistaakseni kymmenellä eurolla, lajitelmassa oli kaksitoista isoa rahaa muovitaskussa.
Kättelimme toimittajan kanssa infossa, ja hän pyysi minut mukaan toimitukseen. Toimittajien tiloissa lattioilla oli putkikasseja, ja muita tavaroita äkkilähtöihin. Katselimme kolikoita, jotka klemmarimagneetilla koetettaessa olivatkin luultavasti magneettista nikkeliä, ja joissa oli rosoinen reuna valujälkenä. Kolikot lyödään ei valeta. Toimittaja kyseli muutamia asioita, ja suostuin olemaan omalla nimelläni rahojen löytäjänä. Puolen tunnin jälkeen toimittaja saatteli minut portaita alas sisäpihan suuntaan, ja jotenkin minua kadutti koko juttu.
31.08.2008 pieni juttu julkaistiin Turun Sanomissa otsikolla Väärennettyjä antiikkirahoja liikkeellä Turun kirpputoreilla . Olen säästänyt leikkeen, ja ollut sittenkin tyytyväinen että sain olla vähän mukana. Lähetin kiitokset sähköpostilla toimittajalle, ja toivotin onnea. Lehtikuvassa on kolme hopeakolikkoa nätisti vähän limittäin.
Mutta sitten hämmästyin kun sain toisen soiton. Nyt Hämeen Sanomista soitti naistoimittaja, ja kysyi missä näitä antiikkirahoja olisi myynnissä Hämeenlinnan seudulla. Tiesin paikkoja. Kerroin mitä muistin, mutta hän yllätti minut kysymällä voisiko tämän jutun tehdä tien päällä Hämeenlinnassa. Suostuin tietysti, koska nythän tämä vasta toimintajännäriksi muuttuikin Sovimme tapaamisen viikon päähän toimituksen infopisteeseen.
Kävin kuitenkin jo edellisenä päivänä Hämeenlinnan ja Riihimäen kirpputoreja läpi, kun en toivonut turhaakaan reissua. Hämeenlinnasta löytyi vain yksi kirpputori jolla kyseisiä rahoja myytiin, mutta Riihimäellä rahoja ja lajitelmia oli kaikkialla. Joka kirpputorilla oli erityyppisiä väärenteitä, tai kopioita. Olin hyvin hämmästynyt.
Seuraavana päivänä aamulla menin arastellen Hämeen Sanomien ovesta sisään, ja pääsin odottelemaan tapaamista. Pian sain kätellä mukavaa naistoimittajaa, joka kertoi nimensä, ja ohjasi minut reippaasti toimituksen autoon. Ajoimme ensin hämeenlinnalaiselle kirpputorille, jossa näytin kolikot eräältä pöydältä, ja hän osti niitä. Sitten hänen ehdotuksensa oli, että kävisimme myös Riihimäellä, koska siellä rahoja oli joka kirpputorilla. Suostuin. Yllätyksekseni hän sanoi, että minä voisin ajaa. Jopa jotakin
Kävimme kolmella tai neljällä kirpputorilla, ja hän osti joka pöydästä rahoja jutun takia, tai muuta krääsää ilmeisesti hämäyksen vuoksi. Kahteen paikkaan emme menneet. Sitten hän kysyi löytyisikö mistään Riihimäeltä paikkaa jossa voitaisiin tehdä haastattelu ja ottaa kuvia, ehdotin Atomia rautatieaseman luona. Kahvilassa joimme kahvit ja söimme sämpylät, sekä turisimme niitä näitä.
Levitimme kolikot pöydälle ja aloimme tutkia niitä, pian hän kaivoi kameran esiin ja tähtäsi minua. Hämmästyin vähän. Hän kysyi voiko ottaa kuvia kun tutkin rahoja, ja suostuin siihen. Päässä pyöri myös, kun pyörittelin kolikoita käsissäni. Hän kyseli mitä tiesin keräilyrahoista, koska keräilen itse kaikenlaista, ja kerroin mitä tiesin. Pian hän sanoi että on aika palata toimitukseen, ja hän ajatteli saavansa jutun valmiiksi seuraavaan päivään mennessä. Hän ajoi takaisinpäin ja kyseli tiedänkö mitään muuta mielenkiintoista, mutta pää oli pyörällä ja tyhjä. Änkytinkin vissiin vähän.
Hämeen Sanomien pihalla hän kiitti kovasti, ja kättelimme vielä hyvästiksi. Kerroin että oli mukava kun saatoin auttaa ja olla mukana omalta osaltani.
Kului viikko ja 19.10.08 juttu oli lehdessä otsikolla Jäljennös saattaa harhauttaa satunnaisen ostajan .
Ihmettelin itsekin miten ison jutun pienistä kolikoista sai. Jälkeenpäin olen ollut tyytyväinen siihen, että sain olla reportterina mukana, ja nähdä miten toimittajat tekevät työtä. Näyttäisi olevan aikamoinen työ tehdä tällaistakin juttua, kun joutuu ajelemaan edestakaisin, ja haastattelemaan ihmisiä jossakin kahvion nurkassa.
