Poirot ja Lasarus

Poirot on Lasarus, morfiinia ja jodia. Laiha Poirot riutuu lisää sairaalavuoteessa osastolla A 020, ja tuijottelee sorsaa. Kuka kävi leikkausalissa kuulakärkikynänsä kanssa, Hepokattiko?

Mahallaan makaaminen sen kirotun kuolinasennon jälkeen on nautinto, onneksi selässäni on luita joiden ansiosta olen vain kipeä. Minua siirretään leikkaussaliin, jotta kaksi lyijyistä papua voidaan irrottaa vasemmasta lapaluustani, tunnen toisinaan puolustustahtoni heikenneen. Peräänny, peräänny torju. Anna hyökkäyksen edetä ja väisty torjuen kohteena vasen käsi, niin Hepokatti aina opetti minua. En osaa kuin rajallisesti taistelutaitoja, mutta itämainen ajattelu tekee minusta niin kirotun tyynen.

 Voit uskoa, että ei ole helppoa alistua hyökkäyksen edessä, ja samalla tuhota vastustajan vasenta kättä, jossa hänen alitajuisempi puolustustahtonsa asuu. Raivohullua on turha ärsyttää tai tyynnytellä, älä puhu vaan peräänny, ja vie vastustajalta voimat. Lopulta se ainoa mikä hänellä todellisuudessa on tärkeintä murtuu, puolustus. Vahvakin mies menettää oikean kätensä vasemman vahingoittuessa, eikä väsynyt heikko ihminen olekaan enää kykenevä väkivaltaan, vaan sortuu lopulta vain huutamaan solvauksia ja muuta turhaa. Hyökkäys seisahtuu, laantuu ja viidenkymmenen metrin ajojahdin päätteeksi hän huomaakin olevansa ainoa vahingoittunut, ja pian syytteessä päällekarkauksista.

 Turhaa se ei ole, mutta sairaalasängyssä tunnen itseni voimattomaksi estämään edes nöyryyttävää tietoisuutta ruumiini tarpeista. Minun pitäisi ulostaa sängyssä maaten, kirottu rikkalapio. En saa vielä liikkua. Joskus tuijottelen sorsaa, joka ei todellakaan muistuta vesilintua, vaan korkeintaan typerää astiaa johon täytyy virtsata.

 Salissa selkääni pyyhitään jodiliuksella, ja joku vihreäpukuisista enkeleistä levittelee leikkausliinaa päälleni. Saan taas Morfiinia. Nuku, nuku Annuliini näe kauniita unia, joissa jokainen on unohtanut juonittelun ja pahat aikeet, lukuun ottamatta satunnaisia demoneja. Nuku nuku myös Poirot, ja näe unta joka on syvää kuin kuolema, ja joka vie pois tuskan ja kuoleman, tietysti myös kaksi epämuotoista 22:sta.

 Nyt pistää, toteaa nukutuslääkäri jonka kasvoja väittäisin kauniiksi, mutta vain näkemieni silmien tähden, kuka tietää. Esilääkityksen turrutus ja kipulääkkeet tekevät minusta lähes potilaan ja viimeisen piikin aika on koittanut. Päätän kertoa lääkärille pitkän ja huvittavan vitsin, koska se jää varmasti kesken. Hymyilköön sitten kun lääkäri kaivaa minusta esiin hieman lyijyä.

 Poirot, 120655-020A TURKU huudan tyhjään ilmaan, joka äkisti on taas leikkaussali täynnä vieraita ystäviäni. Se on ohi, toteaa lääkäri. Viekää osastolle heräämössä on täyttä, ja mies näyttää virkeältä. Matkalla tilapäiseen kotiini nukahdan kuitenkin muutaman kerran, enkä muutamiin hetkiin pysty vaipumaan mihinkään kovin syvälliseen, ajattelen jopa sitä kirottua sorsaa.

 Joukko valkopukuisia hoitajia ja muuta henkilökuntaa tarttuu kantoliinaan ja saa minut helposti sänkyyn. Kuin kauniin naisen viettelemä heikko mies, tuumin.

 Kipu on suhteellista ja tuttua, mutta se aikanaan. Tarvitsen Hepokatin, mutten erota joukosta ketään osaston miestä. Surullista, kaikki ystäväni ovat elossa mutten tunne heitä, ja kuolleet eivät koskaan enää voi olla tovereita, korkeintaan muistoissani.

 Avaan kuitenkin nyrkkini miettien ainoaa paikkaa johon joku voisi jättää pienen viestin, ja vasemmassa kädessäni lukeekin kuulakärkikynällä kirjoitettuna: Poirot nouse ylös , joka on viittaus Raamattuun. Alla on myös puhelinnumero, joten kaikki on hyvin. Tahtoisin vain takaisin jo hommiin, agentilla on aina jotakin työtä, aina.