Lehtitilaukset
Kuinka ihmisellä voi riittää energiaa niin moneen?
Sivustaseuranneena täytyy minun kirjoittaa ehdottomasti nämä huomioni ylös että ehkä itse oppisin jotain ja ehkä myös joku muukin saisi uutta energiaa.
Hän on yksinhuoltajaäitinä ollut n. 20 vuotta, kaksi lasta jotka nyt jo tietenkin ovat aikuisuuden kynnyksellä. Koko ajan hän on asunut maalla eikä isä pidä lapsiin yhteyttä.
Aluksi hän osti sukutilan jonka asuinrakennuksen remontoi yhdessä veljensä kanssa. Lähimpään naapuriin on matkaa 2 km ja lähimpään kauppaan 25 km. Nykyisin työmatka on 35 km mutta silloin 20 vuotta sitten ei ollut vakituista työtä. Hän kokeili lampaiden pitämistä, taimien kasvatusta, pätkätöitä eri aloilta, oli silloin tällöin ja koirien kasvatusta. Lumityöt hän tekee sivutien osalta, n. 5 km.
Kesällä hän on innokas marjametsässä kävijä, niistä mehuista riittää talven mittaan monelle sukulaisellekin tuliaisia. Samoin sienimetsässä hän käy syksyllä.
Traktori on hänelle tuttu työkalu, auton hän korjaa itse – tosin vuosihuolto taitaa olla eri paikassa – ja moottorisahaa tietenkin maalla käytetään jatkuvasti.
Polttopuiden hankinta on se mitä ihmettelen kaikkein eniten, joka kesä hän ostaa hakkuualueilta luvan saada tehdä ne loput mitä sinne jää. Propsimetsään niinkuin sanotaan. Käytännössä se on sitä että metsäkoneen jäljiltä olevassa puuttomassa metsässä mennään ojitusten ja kaatuneiden ropsien ja rankojen (puunrunkojen) ja pensaiden seassa ja etsitään niitä jäljellejääneitä pienempiä puita joita metsäkone ei ole vienyt, 10–20 cm halkaisija, pituudeltaan ehkä n. 5–7 metrisiä. Niistä oksat pois ja sitten raahataan taas yli ojien ja kantojen ym. tien varteen kasaksi. Kasat ajetaan kotiin ja sitten sahalla pätkiksi ja käsin kirveellä haloiksi. Nyt 2–3 vuotta on ollut halkokone vuokralla tähän hommaan. On se silti iso työ, viime syksynä valmis propsipino kotipihalla oli n. 5 m korkea ja 10 m pitkä.
Kuulema kaikki vapaa-aika syysiltoina tai -aamuina (riipuen työvuorosta, joka on 2-vuorotyötä, joskus myös yötyötä ja viikonlopputyötä) kolmen viikon ajalla meni tähän savottaan pelkästään, siis siihen että propsipino muuttui haloiksi ja kasaan latoon. Metsätyöosuus vie oikeastaan koko kesän ajan ja suurimman osan kesälomasta.
Erehdyin kerran lupaamaan kaveriksi. Aikani rämmittyä ojituksen ja risujen keskellä pahimpaan paarma-aikaan sain tarpeekseni enkä ole toista kertaa siihen savottaan eksynyt. Mukaan pakottamani lapseni olivat oma lukunsa, heidän repliikkejään en viitsi edes mainita. Sinä iltana menin ilosta huokaillen omaa saunaa lämmittämään, onneksi minulla ei ole sellaista urakkaa. Ajattelin kunnioituksella yksinhuoltajaäitiä ja niitä 20 vuotta jotka hän on polttopuunsa hankkinut edullisesti tällä systeemillä. Valmis polttopuu tulee paljon kalliimmaksi kuin ostaa metsäkoneen jäljiltä oikeus hakea loput. Tosin lopputuloksena hänellä on rannekivut ja tenniskyynärpää ja niihin ainakin yksi leikkaus ja muutama Burana 1000. Liikapainoakaan ei ole ilmaantunut koskaan toisin kuin eräillä : ). Ja tietenkin ikioma omakotitalo jota minulla ei ole. Se ei varmaankaan tule sillä että istuu tyytyväisenä omassa saunassa ja miettii ettei onneksi tarvitse noin mahdottoman paljon venyä oman hyvinvoinnin eteen.
Lopuksi haluan vielä mainita sen auttamishalun mikä hänellä on. Aina on tuliaisia olipa joulu tai ei, yleensä hyödyllistä, marjoja tai valmiita ruokia, paisteja, karjalanpiirakoita, leipää – omatekoisia tietenkin myös ne –.
Muita aikaansaannoksia en taida enää tarvita luetella. Jo näilläkin työmäärillä mitä hän on perheensä eteen saanut aikaan, on minun ainakin vain ihmetellen ja kunnioittaen pyöriteltävä päätäni. Sen vielä mainitsen että koiraharrastuspuolella on tullut palkintoja ulkomaita myöten. Mahdottomia kilometrimääriä ajoa ja heti näyttelyn jälkeen takaisin lasten luo.
Itse aina muistan mainita että olen yksinhuoltajaäiti, aivan kuin sillä saisin anteeksi sen etten ole mitään saanut aikaiseksi merkittävämpää. Kuten sanottu kirjoitin tämän kaiken osaksi siksi että ehkä minä jotain oppisin, ajatustasolla ainakin. Käytäntö on sitten toinen, itse yritän päästä yleensä siitä mistä aita on matalimmillaan.
