Miehenmetsästys, osa 1

Kertomus siitä, miten miehiä voi tilata netistä. Mittatilaustyönä. Perävalotakuulla.

Mistä löytää kunnon miehiä? Onko heitä? Päätellen vanhapiikaystäväpiiristäni, ei. Ai anteeksi, nykyään käytetäänkin nimitystä sinkku. En minä sillä, että naimattomuus olisi millään muotoa pahasta sen paremmin naisille kuin miehillekään. Mutta naimaan sitä vaan useimmiten itse kukin tuntuu kaipaavan.

Itse vapauduin sinkuksi viime vuonna oltuani suhteessa melkein 20 vuotta. Hetken kärvisteltyäni päätin, että nyt saa riittää ja uudelle miehelle olisi annettava mahdollisuus olla oman onnensa seppä. Yh-äiditpä ne vaan ei pääse juoksentelemaan ravitsemusliikkeissä katsastamassa ah niin ihania erinäisistä juovukkeista huumaantuneita miehenpuolikkaita. Mutta hyvät naiset, miehiä voi nykyään tilata internetistä

Eräs ystäväni suositteli Match.com –nimistä deittipalstaa, jonka referenssinä tässä tapauksessa oli, että jo kolme naista hänen ystäväpiiristään oli löytänyt sieltä elämänsä miehen. No eihän tällaista voi olla kokeilematta? Varsinkin, kun hinta ei ollut paha ja toisaalta mielsin maksullisen palvelun selvästi korkeatasoisemmaksi kuin ilmaiset vastaavat: Ihmiset ovat kenties enemmän tosissaan, kun joutuvat maksamaan siitä plus että kun maksut hoidetaan luottokortilla, on paha henkilöllisyyttäänkään valehdella. Nykypojan auervaarahankkeet on siis hiekoitettu. Skeptikko kun olen, en kuitenkaan tietenkään sittenkään lähtenyt leikkiin kovinkaan suurin odotuksin.

Sitten vaan reippaasti profiilia rakentamaan. Ja joku edustava kuva kylkiäisiksi. Viestejä alkoi tulla lähes välittömästi ja hauskahan niitä oli iltaisin kotona lueskella. Olin heti erittäin positiivisesti yllättynyt miestarjonnan tasosta. Voittaa mennen tullen ravintoloiden tarjonnan. Varsinkin, kun lähestyjä on yleensä samanhenkinen tyyppi. Ravintolassahan mennään pelkän ulkonäkökriteerin varassa toim. huom.

En kuitenkaan tyytynyt jäämään odottamaan sitä oikeaa, vaan katsastin tarjonnan itsekin. Tarkkojen hakukriteerien kautta löytyi heti yksi yli muiden. Kuva miellytti ja profiilin teksti oli aivan omaa luokkaansa. Päätin sillä samalla sekunnilla rohkaista mieleni ja kirjoittaa hänelle:

”Aihe: Tervehdys

Liityin just tänne match.comiin ja sulle oli heti pakko laittaa viesti. Tekstisi oli ihanan poikkeavaa ja hauskaa. Ja kuvasikin miellytti : )”

Ei kai se sen kummempaa tarvii? Ravintolassa en olisi ikinä tehnyt aloitetta. Ja siellä olisi muutenkin pitänyt samalla vetää vatsaa sisään ja nojata baaritiskiin viehkosti, yrittäen näyttää siltä kuin se olisi ihan normaalia keskustelua. Nyt sai rauhassa pönöttää kotona nenä ruudussa verkkareissa, tukka sotkuisena ja mennä nukkumaan perhosia vatsanpohjassa kommenttini esitettyäni.

Vastaus tuli pari päivää myöhemmin ja häntä kiinnosti niin profiilini kuin ulkoinen olemuksenikin. Seuraavassa pätkiä hänelle kirjoittamistani viesteistä. Rohkaisen näiden myötä kaikkia vastakkaista sukupuolta etsiviä sinkkuja kokeilemaan onneaan. Vaikkei sitä oikeaa löytäisikään, etsiminen on hauskaa ja olemalla oma itsensä voittaa eniten.

 ”Aihe: Tadaa

It-hommissa, minä naisparka, kärvistelen. Kun en muutakaan osaa. Ja mikäs siinä, päivät kuluu vehkeitä räplätessä. Joskus tuntuu, että tietokoneiden parissa työskentelevältä pitäisi vaatia teologin koulutus, on ne nimittäin niin henkimaailman asioita välillä (esim. tänään). Ja joskus yksi ihminen voi aiheuttaa niin järisyttävän kasan it-ongelmia (esim. tänään), että tekis mieli lähettää se hyperavaruuteen. Mutta ei, otan ystävällisen ilmeen, nielen mutinat ja laitan kaiken taas raiteilleen.

…

Tiskaat? Hanki kone, joka tekee sen puolestasi. Näin it-osasto tekisi.

Et sitten ole rauhoittumaan päin? No, en minäkään sisäisesti ole rauhoittunut. Jossain palaa tuli, joka uhkaa välillä päästä valloilleen. Voi olla, että jossain kohtaa kattila pamahtaakin. Yh-äitiys on vaan pakosti pistänyt jalat maahan, ei välttämättä liian tukevasti kuitenkaan.

En mää keksi mitään humoristista sanottavaa, joten päätän raporttini ja toivotan mukavaa iltaa ”

”Aihe: Abrakadabra

Sanoi noitatohtori. Se on iltaa taas. Sun teksti on kyllä keskinkertaista hauskempaa, varsin viihdyttävää, täytyy tunnustaa (taas).

Tässä just muun siivoustouhun keskellä täytin astianpesukonetta ja suunnittelin samalla sen käyttökurssin järjestämistä. Pystyisin helposti vetämään n. kolmen viikon kurssin ja loppukokeen. Mutta kun sää nyt olet jo veden onnistunu kääntämään päälle, niin pikkuhiljaa lienee homma hallussa.

…

Vai että töissä ja ihmistenilmoilla ihmisiksi? No se kyllä kuulostaa tutulta kieltämättä. Ja ah miten hyvin tiedänkään tuon tietyssä kaveripiirissä villiintymisen. Vai miltä kuulostaa, että tyttöjen kanssa Tuusulan moottoritiellä jonkun ääliön huono ajotapa villiinnytti meidät (anteeksi vulgaari kielenkäyttö) vetämään paidat ylös ja tissit sivulasiin?? Huom selvinpäin ja lounasaikana. Minunhan se idea oli, mutta en ole siitä kovin ylpeä. Varsinkaan, kun kävi ilmi, että huonotapaisen kuskin autossa oli firmamme toimitusjohtaja... Onneksemme hän on huumormiehiä ja olemme kaikki neljä edelleen konsernin palkkalistoilla (liekö etu vai ei).”

Välihuomautuksena mainittakoon, että tuon viestini jälkeen ei nettimiehestä kuulunut mitään muutamaan päivään. No, siinä meni sitten sekin. Mietin kuumeisesti itsekseni, että miksi oi miksi pitikään läväyttää heti tissitarinat ruutuun??? Sätin itseäni pari päivää ja sitten päätin antaa armon käydä oikeudessa ja päästää hänet pälkähästä:

”Aihe: Jahhh

Pelotin sut arvatenkin kuuluisalla tissit Tuusulantiellä -tarinallani. Mutta hauskaa kesää sulle ja kaikkea kivaa matkan varrelle, no hard feelings ”

Vaan nettimies ei ollutkaan häipynyt lopullisesti, oli vaan ollut työmatkalla. Mitä mitä mitä? Eikö mun ainutlaatuisen hienoja ja erinomaisen kiinnostavia viestejä muka lueta työmatkoilla?? No, tätä en esittänyt ääneen, vaan päätin ottaa kiitollisena vastaan hänen hauskat viestinsä jatkossakin.

”Aihe: Uusi yritys..

Kiiiiiiitos vaan kehuistasi, sulle on myönnetty keskisuuri kehumisoikeus. Tosin sanaa kaunis en liittäisi meikäläiseen. Pari hyvästä kuvakulmasta otettua kuvaa ei minusta kaunista tee, valitellen toteaa hän. En minä myöskään mikään perussuomalaissutturan näköinenkään liene, mutta eipä tässä enää (kuten vanhaan hyvään aikaan) päitä tule käännettyä liikenteen seassa kuin lekalla tai tissejä näyttämällä. Joka päivä yritän perussettiä parantaa meikillä, ja kyllähän se vähän tilannetta korjaa aina. Olen kyllä sitä mieltä, että naisella saa/pitää olla maalia naamassa kohtuumäärä ittensä ja muidenkin iloksi. Ellei nyt satu olemaan joku kiirakorpi = ärsyttävän nätti ilman lateksia. Ei helvata, parin viikon kuluttua pitää olla laiha ja ruskettunut, kun Jon Bon Jovi tulee keikalle. Mulla on eturivin lippu : )”

”Aihe: Klake kuulee ja kuittaa

… En etsi rikasta miestä pelastajakseni, koska minä olen tyyppiä minä itte ja annas kun mää. Kukaan mies ei ole ikinä maksellut mun kulujani ja aina olen aika höveli vielä maksamaan muidenkin kuluja sen minkä perseeni kestää. Ja trust me, perseeni on viime vuosina vankentunut…

…

… En tiedä miten tärkeetä sulle on urheiluharrastukset (siis mahdollisen naisystävän), mutta täs siul on sellanen yksilö, joka ei harrasta urheilua. Kuntosali on oikeastaan ainut, mikä sopii mulle ja sekin on kolmen viime vuoden aikana jäänyt. En siis edes jaksa teeskennellä aktiiviurheilijaa kenenkään mieliksi….”

Tässä vaiheessa nettimies oli nostanut virtuaalikissan pöydälle ja ehdotteli tapaamista lauantaille. Pelotti. Muuttuuko tämä nyt todelliseksi??

”Aihe: Aihe:Juu ei vai kuka mitä häh...

Tjaa, sitä tarttis varmaan kehitellä joku suunnitelma (ei pako) lauantain varalle? Onks ehdotuksia? Leffaan ei voi mennä, ku siellä ei voi puhua (joutumatta välikohtaukseen jonkun kanssa). Ravintolaan syömään ei voi mennä, koska tuskin saan jännitykseltä palaakaan alas tai vaihtoehtoisesti hermostuksissani syön naapuripöydänkin tyhjäksi. Kävelylle ei voi mennä, koska hengästyn kahden sadan metrin jälkeen niin paljon, että huohotan ja kuolaan, ja sä luulet ties mitä. Lisäksi varpaat on rakoilla korkokengissä ja joudut kantamaan mut takaisin. Uimaan ei voi mennä, koska mä en ole ehtinyt ruskettua ja laihtua, enkä opetella uimaan. Yhelle baariin vois mennä? Kunhan sieltä saa situkkaa kokoa saavi, ettei jännittäis niin paljoo. Juupa, enmää oikeasti ole noin negatiivinen ihiminen, periaatteessa toki voidaan mennä mihin vaan. Paitsi uimaan. Tai leffaan. Tai..

…

Saako tapaamisella sitten kysyä toiselta ihan mitä vaan ja vastata pitää totuudenmukaisesti? Kuten että paljon kello on? Kuten että käytkö useinkin täällä? Tai että näetkö sinäkin tuon vaaleanpunaisen elefantin? No, ehkä keksin joitain jopa VIELÄKIN kimurantimpia kymysysymyksiä. Haa, enpäs muuten tiedä sitäkään, tarviiko sokkotreffeillä (sellaiset nää kuitenkin jossain mielessä on) olla sokkona eli huivi silmillä???? Silloin joutuu vaan käsikopelolla ehkä liikaa etenemään eli saattaa päättyä rivosti se homma. Hemmetti, tää menee kyllä vaikeeks, kun on näin tietämätön. Jostapa muuten tuli mieleen, että tää tukanväri ei siis missään tapauksessa ole aito. Eli en ole oikeasti tyhmä. Juurikasvu todistaa älykkyyteni.”

…

Että tällaistenkin älyttömyyksien jälkeen nettimies oli vielä kiinnostunut tapaamaan, uskomatonta. Siispä tapasimme ja se olikin menoa kertaheittiöllä. Kumpikin viehättyi toisensa ulkomuodosta ja illallisen lomassa juttu luisti. Illan päätyttyä menin kotiin, jossa lapsenvahtina oli minut tähän yllyttänyt ystäväni. Hän huomasi heti silmieni syttyneen ja jalkojeni leijuvan puolisen metriä laminaattilattian yläpuolella. Jouduin siis toteamaan, että skeptikko oli tällä kertaa väärässä.

Ai että miten tämä tarina päättyy? Sen haluaisin itsekin tietää. Toki sitä voi kysyä myös siltä nettimieheltä, hän nimittäin näyttäisi edelleen yli kahdeksan kuukauden seurustelun jälkeen viihtyvän luonani ilta toisensa jälkeen. Kerroin tyttärelleni, että aina prinssit eivät tule valkoisella ratsulla. Ne voivat näköjään tulla myös valkoisella Lexuksella. Elämä on.