Lehtitilaukset
Ruoan kunnioittamisesta.
Joku aika sitten oli lehdissä mainintaa siitä, kuinka kaupoista kärrätään mielettömiä määriä käyttökelpoista ruokaa kaatopaikoille.
En voinut pöyristelemättä moista lukea. Miten se on mahdollista? Onko täällä kaikki niin hyvin, että moiseen on varaa?
Enpä usko. Eikä varmaan moni muukaan. On leipäjonoja, on seurakuntien vapaaehtoisten tekijöiden tarjoamia aterioita kerran viikossa työttömille. Jotkut työssäkäyvätkin ovat tosin niin röyhkeitä, että käyvät syömässä halvan ruoan. En vain ymmärrä, mitä tuollaisten röyhkimysten päässä liikkuu näin tehdessään.
Mikäli kaupat ryhtyisivät myymään tosi alennetuilla hinnoilla näitä punaisen lapun tuotteita, niin kaupaksi kävisi ja olisi luultavasti kaupallekin tuottoisampaa myydä ne, kuin viedä kaatopaikalle.
Viimeisen myyntipäivän jälkeenkään eivät suurimmalta osalta olevat tuotteet ole pilalla, vaan aivan käyttökelpoisia. Näitä kauppiaat voisivat kerätä ns. OTA TÄSTÄ kärryihin, tai kuten esim. maitotuotteet OTA TÄSTÄ kylmähyllyihin.
Mikäli itse olisin terve ja olisi aikaa, niin olisin vapaaehtoisesti valmis kauppiailta tällaiset tuotteet keräämään ja tuskin olisi ongelmaa ottajista.
Tiedän, että monelle punaiset laput ovat kuin viitta härälle, joten kiertävät ne kaukaa ja ostavat taatusti tuoretta kalliilla rahalla. Siihenhän kauppa perustaa myyntinsä. Näihin nirsoilijoihin, jotka hypistelevät kaikki leipäpaketitkin erikseen todetakseen, onko se varmasti aamuyön tunteina leivottu.
Sitten on niitä, kuten mekin, jotka pyydystävät punaisella lapulla olevia tuotteita, koska kalliisiin ei ole varaa. Ihan hyviä ovat.
Onko kukaan tullut ajatelleeksi, kuinka paljon aikaa, työtunteja ja rahaa on kulunut, ennenkuin tuote, mikä hyvänsä, on kaupan tiskillä, tai kaapissa, tai hyllyllä, miten vain?
Enkä usko, että se kaatopaikalle kärrääminenkään ilmaista on.
Sanoisin ja sanonkin, että nykymaailmassa tällainen ruoan käsittely on irvokasta ruoan pilkkaa. Tuhannet ihmiset kuolevat ruoan puutteeseen ja meillä senkuin retostellaan ja ruokitaan rottia ja lokkeja ihmisravinnoksi kelpaavalla ruoalla.
Meitä on varmaan paljon sen ikäisiä, joilla ei lapsena ollut sipsejä syötäväksi ja limua juotavaksi ja kaiken maailman härveleitä ajankuluksi. Juurekset ym. kasvatettiin itse, sienet ja marjat kerättiin metsästä ja ongittiin kalat järvestä talven eineiksi. Siinä sitä oli muksuillakin ajanvietettä, kun kykki pellolla, metsässä ja järven rannalla itikoiden syödessä.
Siinä sitä kilpailtiin sisarukset keskenään, kuka onki enemmän kaloja illassa, kuka poimi nopeimmin vasun täyteen marjoja, tai sieniä... jännitystä ihan riittämiin, jos sattui vielä käärmeen näkemään louhikkoisessa mäen rinteessä.
Ruokaa kunnioitettiin, koska itse jouduimme sen saamiseksi tekemään töitä heti, kun napa ylsi kynnyksen yli.
Ei silloin tultu ruokapöytään pipo, tai lätsä päässä, kuten tänä päivänä. Pipo päässä ruokailevalta tekisi mieli mennä nappaamaan se pois, kun eivät alkeellisimpiakaan käytöstapoja taida. Ollaan niin hemmetin coolia, mitä sekään nyt sitten mahtaa tarkoittaa. Oli myös niin, että mikäli joku sisaruksista sattui mainitsemaan ettei pidä ruoasta, sai poistua välittömästi pöydästä ja välipaloja ei tippunut. Näin opetettiin ruoan kunnioitusta silloinkin, kun se ei aivan suun mukaista ollut, syötävää ja ravitsevaa kuitenkin.
Omavaraisuus ruoan suhteen tulisi säilyttää, koska tuontitavarat eivät ole niin puhtaita, kuin kotimaiset.
Milloin on koloradokuoriaisia, milloin hukkakauran siemeniä viljan seassa, milloin mitäkin myrkkyjä, kuten nyt Kiinassa se melanoli-juttu. Hirvittää.
Millähän ne tanskalaiset siatkin on ruokittu, mitä tänne rahdataan?
Mietin tässä, että kuinkahan paljon onnellisia ja kiitollisia ihmisiä kauppiaat saisivatkaan, kun ryhtyisivät joukolla tuohon OTA TÄSTÄ
toimintaan?
