Lehtitilaukset
Ekstriimiä itse itselle sovellettuna, kyllä kannattaa.
Onneksi mummon sisävessa unohtui mökille järven taakse kun me viikko sitten vietimme siellä yhden aurinkoisen ihanan päivän muka puolukassa. En kerro mitä me siellä tehtiin, ei ainakaan nukuttu päiväunia. Silloin kaksi joutsenta lipui lahden poukamassa.
Onneksi siksi että nyt sain hyvän syyn lähteä sitä hakemaan. Tuli pikalähtö kun kyyti ilmestyi ovelleni illalla kymmenen aikaan, reppuun evästä ja kaksi koiraa mukaan. Jo menomatkalla oli ekstriimiä kun pimeästä metsästä ilmestyi yht´äkkiä hirvenvasa auton eteen jolkottelemaan. Luulin sitä ensin sudeksi ja olin jo mielessäni peruuttamassa koko hienoksi suunnittelemani reissun. Sitten luulin sitä poroksi mutta muistinkin asuvani nyt Itä-Suomessa, eihän täällä mitään poroja juoksentele!
Puoli yksitoista aivan pilkkopimeään minä jäin reppuineni ja koirineni riihen nurkalle. Siellä tiesin veljen veneen olevan. Otsalamppu palamaan ja eikun rantaan yrittämään lähteekö vene yksin edes liikkeelle. Aikani työnnettyä se liikahti sentti kerrallaan, kyllä siinä yksi tovi meni. Toinen meni siihen miten saan nostettua vanhan koirani veneen reunan yli kun se ei itse enää siihen yksin kykene. Ja menihän se kolmas tovi vielä siihen miten saan uistelumoottorin vaakatasosta pystysuoraan asentoon ja oliko se tonne vai tännepäin että vene kulkee eteenpäin. Siitä on ainakin vuosi kun tällä viimeksi harjoittelin.
Aikani pyörittyä veneen kanssa rannan tuntumassa nokka alkoi pikkuhiljaa löytää uomaansa kohti pimeää järven selkää. Tummia möykkyjä, jotka siis olivat saaria ja mannerta, oli ympärilläni. Reitti oli tuttu enkä osunut moottoria edes kiviin (paitsi ihan lopussa rannassa, sitä ei lasketa). Oli tähtikirkas taivas, ihailin kilometrin verran ihanaa tähtitaivasta ja upeita tähdenlentoja. Maisema oli mykistävä! Siellä minä lipuin yli ulapan uistelumoottorin hiljaa hyristessä ja yritin katsella pimeässä etten kenenkään pyyntöihin osuisi.
Löysin oikean rannan. Vedin veneen hiekkatörmälle ja toivoin ettei tuuli tulisi yöllä. Ei minua ole tehty veneitä vetelemään rantaan. Miksi ne ylipäätään on rakennettu niin painaviksi? Kynnysmaton alta avain ja aittaan kaminaa sytyttelemään. Kello oli jo puoli kaksitoista, kirjoittelin runoja ja ihailin kynttilän valossa kamiinan tulen loimuja. Rauhoittava kokemus yöllisen venerupeaman jälkeen. Siihen minä nukahdin.
Aamulla oli tarkoitus kiertää puolukassa kolmessa eri saaressa. Yhteen on haudattu venäläisiä sotilaita silloin joskus sota-aikana. Puolukat jäivät kuitenkin saariin, tiesin että sisko keittelee juuri aamukahvia mökillään, sinne veneeni lipui hiljaa. Joku ankka tai hanhi, tai sorsa jota ei vielä ole ammuttu, ui veneeni edellä pientä pöytäluotoa kohti. Kuusi kurkea (meinasin kirjoittaa kottaraista hups) lensi upeassa aurassa ylitseni. Aamuaurinko nousi toiselta rannalta ja antoi toisen auringon kuvan peilityyneen järven selkään. Ihanaa! Upeaa! Mahtavaa!
Ai niin unohtui kertoa, heti aamun viileästä aitasta herättyäni minä juoksin täkki korvilla aamu-uinnille jääkylmään veteen. Kyllä heräsi hyvin! Harmaa usva ympäröi minua joka puolelta, olin kuin sadussa.
Kahviteltuamme kävi ilmi ettei veljen perunoita ole vielä nostettu, siis sinne eikä mihinkään puolukkaan. Paljon nopeammin tulee sankot täyteen.
Oli oma ohjelmanumero saada vene taas takaisin paikoilleen, vedin ja työnsin ja taas vedin. Kyllä se ainakin suurimmaksi osaksi kuivalle maalle tuli, varmistin kyllä vielä pitkällä narulla kiinni lähimpään puuhun jos tuuli tulee ja päättää höykkyyttää venettä.
Ainakin puolisen tunnin verran minä ahkeroin perunapellolla, tuli uudelleen kuuma ja eikun uimaan taas! Kannattaa kokeilla naku-uintia syyskylmissä vesissä. Mieliinpainuva kokemus.
Reppu täynnä perunoita lähdin siihen suuntaan mistä tiesin kyytini kohta lähtevän. Matkalla huomasin etten ole vielä tälle kesälle käynyt helsinkiläisen mökkinaapurini kahvilla, sinne siis seuraavaksi.
Kotimatkalla poikkesin vielä mummoa morjestamassa – yhdet kahvit vielä – ja sitten kotiin. Yritän vielä illalla olla aktiivisen näköinen vanhempainillassa, mutta sitten menen jo ansaitulle yöunille uneksien ja haaveillen ekstriimimatkastani. Haluan pian uudelleen. Miksi en unohtanut sisävessaa sinne mökille, saisin hyvän syyn uusia reissuni taas viikon päästä. Kylläpäs olen tyhmä. Muutenkin unohtelen asioita, miksi en nyt unohtanut sisävessaa ?
Nyt on taas voimia ja pirteyttä ja virkeyttä suunnitella uusia –triimejä arjen harmauden nujertamiseksi. Sitä odotellen mukavia –triimejä itse kullekin.
