Lehtitilaukset
Aikasairaudella tarkoitetaan pakonomaista uskoa siihen, että
1) aika valuu käsistä
2) aikaa ei ole tarpeeksi ja siksi
3) on juostava aina vain kovempaa pysyäkseen ajan tahdissa.
Nopeuden palvonnasta lienee tullut meille länsimaisille ihmisille jonkinlainen epäjumala. Elämmehän maailmassa, jossa ihminen on valjastettu palvelemaan rahataloutta ja jossa nopeat syövät hitaat. Näyttää siltä, että kaikkialla vain juostaan kilpaa kellon kanssa, touhukkaan oloisina ja kiireisen näköisinä. Sillä vanhan myytin mukaan aika on rahaa. Tehokkaimmat säästävät eniten. Vaan kukapa ehtisi pysähtyä kertomaan, mitä sillä säästyneellä ajalla oikein pitäisi tehdä?
Nopeus ei aina ole järkevää. Ravaamalla läpi elämän ja tunkemalla aina vain enemmän toimintaa joka ainoaan tuntiin venytämme itsemme katkeamispisteeseen. Todellisena vaarana on, että 24/7-harhassamme ensin lähtee järki ja sitten henki.
Kiireinen elämä ei voi olla kovinkaan syvällistä. Eihän pintaliitäjällä ole aikaa uppoutua mihinkään. Hosumalla emme kykene muodostamaan todellista yhteyttä ympäröivään maailmaan tai toisiin ihmisiin. Ja kuitenkin: Kaikki asiat, jotka yhdistävät meitä lähi-ihmisiimme ja tekevät elämästämme oikeasti elämisen arvoista, vaativat kukoistaakseen yhtä ainoaa asiaa, nimittäin aikaa. Aikaa yhteisölle, perheelle, ystäville.
Suorastaan irvokkaalta tuntuu ajatus, että joku on suuressa viisaudessaan nähnyt hyväksi tiivistää iki-ihanat satuklassikot minuutin mittaisiksi iltatarinoiksi, joita kiireiset vanhemmat voivat häthätää lukaista jälkikasvulleen. Siis 60 sekuntia, hyvää yötä, valot pois ja nukkukaa. Voi kuulostaa tehokkaalta, mutta on kuitenkin täysin seinähullua hommaa.
Maltatko sinä, lukijani, vaikkapa junassa istuessasi pelkästään katsella maisemia, vai tartutko mieluummin kirjaan tai kännykkään, teetkö töitä kannettavalla tietokoneella tai kuuntelet musiikkia? Missä loppujen lopuksi on määrätty, että kaikkien tulisi kaiken aikaa olla tehokkaita? Milloin on lupa rentoutua, heittäytyä haaveelliseksi, muuttua täysin hyödyttömäksi? Onko odotettava eläkeikään asti vai peräti kuolemaa…
Usein tartumme vaistomaisesti lähimpään virikkeeseen, vaikka meidän tulisi ajatella jotakin asiaa keskittyneesti. Silloin tällöin olisi hyvä antaa jonkin asian oikein kunnolla hautua mielessämme. Tänä päivänä jopa liiankin tutuksi käynyt Kaikki-mulle-heti-nyt -tyyppinen ajattelu perustuu kärsimättömyyteen, kestoturhautumiseen, joka muhii jossakin nykyaikaisen tehokkuusajattelun alla, sisällä tai takana. Kohta varmaan alkaa paukkua, sillä taatut vaaran merkit ovat jo nähtävissä: Mikä tai kuka tahansa, joka on tiellämme, joka hidastaa meitä tai estää meitä saamasta täsmälleen sitä, mitä haluamme juuri silloin kun sen haluamme, on vihollisemme. Niinpä mitättöminkin takaisku, vähäisinkin viivytys, pieninkin hitauden merkki kotona, työpaikalla, liikenteessä, kaupan kassajonossa tai muualla saattaa nykyään raivostuttaa täysin sellaisetkin ihmiset, jotka muuten kulkevat ihan järkevien ihmisten kirjoissa.
Kun asioita tulee liian nopeasti, kukaan ei enää voi olla varma yhtään mistään, ei edes itsestään. Tuhannen taalan kysymys kuuluukin: Miten voisimme löytää sellaisen tavan elää, että saisimme nopeuden ja hitauden parempaan tasapainoon elämässämme? Sen verran voisi ainakin hiljentää, että edes ihmisen oma sielu pysyisi perässä…
Ja kuten arvata saattaakin, vastaus tähän kiperään kysymykseen tulisi löytää – niin nopeasti kuin mahdollista…
