Lehtitilaukset
Onni, mitä se on ja mistä sen löytää...
Oletko ajatellut, miten todella pienistä asioista voi olla onnellinen?
Ei onni ole mikään iso möhkäle. No ehkä voikin, jos sattuu olemaan isohkonpuoleinen mieshenkilö, jonka nimi on Onni.
En tarkoita nyt tätä, vaan kuinka onnea ei voi saada hakemalla. Ei sitä tuo paksu tilipussi, vaikka sanotaanhan, että raha ei tuo onnea, mutta se rauhoittaa.
Eikö ole niin, että onni on sielun olotila. Se voi olla hetkellinen hulvahdus, mutta voi kestää pidempäänkin.
Onni on pieniä tuulahduksia tässä hektisessä maailmassa. Sitä voi opetella. Ihan totta.
Katso rauhassa ympärillesi...
Eilistä et saa takaisin ja huomisesta et tiedä, joten tartu hetkeen. Siihen, mitä juuri nyt elät.
Opettele olemaan myös hiljaisuudessa, kuuntele sitä ja voit yllättyä, mitä kaikkia ihania asioita aivojesi tietokeskus lähettää.
Ajattele. Ajattele, sillä aivosi tarvitsevat sitä, kuten kehosi liikuntaa.
Aivan arkinen juttu sai minut hymyilemään itsekseni niinkin proosallisessa paikassa, kuten kylpyhuoneessa.
Olin hiukan aiemmin tuonut pyykit ulkonarulta, koska rupesi satamaan. Ei paljon ja isommankin sateen sattuessa pyykit eivät heti pelästy, koska ovat hyvin sadetta pitävän vaahteran alla.
Levitin ne kuitenkin kylpyhuoneen naruille ja poistuin näyttämöltä takavasempaan.
Mennessäsi seuraavan kerran kylppäriin, niin voi... mikä tuoksu... Tuoksusta pulpahteli lämpimiä muistoja lapsuudesta ja paljon muuta.
Maailma olisi paljon parempi paikka, jos kaikki tyytyisivät siihen, mitä on, eikä alituiseen haikailtaisi virvatulta.
Ensin pitää tulla toimeen itsensä kanssa, rakastaa itseään sen verran, että pystyy rakastamaan muita ihmisiä samalla mitalla.
Ottakaamme huominen maailma hymyillen vastaan, niin sekin hymyilee meille.
Ihan pakko kertoa vielä yksi juttu.
Olin PHKS odottamassa ortopedin vastaanotolle, kädessä ollut kipsi pitäisi poistaa. Odotustiloissa istui useampiakin ihmisiä, kuka kenenkin lääkärin luokse. Kuten tavallista, keskusradion kautta kuunneltiin musiikkia, tai joku luki lehteä, joku oli varautunut pitkään odotukseen kutimen kanssa. Katselin kaikkia ja mietin, millä tässä nyt saisi aikaan jotain muutakin, kuin nyrpeitä naamoja. Radio pelasti tilanteen. Vesa-Matti Loirin siihen aikaan kuunnelluin levy, Naurava kulkuri alkoi soida..
Minähän en totisena pysty tuollaista kuuntelemaan, joten väkisinkin nauratti ja oli pakko sanoa lähinnä istujalle, että hauska kappale. No joo, sanoi mustappartainen mies ja kaikki katsoivat ensin meitä ihmeissään, mutta ennenkuin levy loppui, kaikki nauroivat.
Siis nauroivat, eivät hymyilleet. Joten...
tiedättekö mitä?... odotus muuttui rattoisaksi eikä aika tuntunut lainkaan pitkältä.
Hölösuuksi sisarenikin minua sanovat, vaan haitanneko tuo mitään.
HYMYILLÄÄN..
