Lehtitilaukset
Häävastaanotto Hämeenlinnan Upseerikerholla oli alkanut, istuin lähellä hääparin pöytää. Huomasin kirkossa olleen vaalean miehen istuvan saman pitkän pöydän toisessa päässä.
Satoi kaatamalla. Pyhän ristin kirkko Hattulassa oli täyttymässä häävieraista. Kurkistelin uteliaana kauniin kivikirkon suurista ovista sisälle. Alttarilla ei näkynyt vielä ketään, mutta ensimmäiseltä penkkiriviltä bongasin tuttuja kasvoja, opiskelukaverini siskon ja hänen äitinsä.
Opiskelukaverini oli menossa tänään vihille elämänsä miehen kanssa, olin saanut kutsun häihin ja viimeisilläni ruokarahoillani olin pitkän pohdinnan jälkeen päättänyt lähteä juhliin mukaan.
Katseeni vaelsi penkkiriviltä toiselle ja yhytti takarivistä nuoren ja hyvin pukeutuneen hymyilevän miehen. Vaalea nuori mies kohtasi katseeni ja hymy hänen kasvoillaan vain syveni, siniset silmät tuikkivat, katse ei väistynyt. Vaaleat miehet ovat aina olleet sydäntä lähelläni, joten sinkkutyttönä vastasin tuohon katseeseen rohkeasti ja hymyilin takaisin. Katselimme toisiamme tovin, ennen kuin jatkoin istumapaikan etsintää. Löysin paikkani morsiamen suvun puoleiselta penkkiriviltä, keskeltä.
Häämusiikki alkoi soida ja kaunis vihkitoimitus alkoi, morsiusparin astellessa pitkää käytävää kohti alttaria.
Häävastaanotto Hämeenlinnan Upseerikerholla oli alkanut, istuin lähellä hääparin pöytää. Huomasin kirkossa olleen vaalean miehen istuvan saman pitkän pöydän toisessa päässä. Katseemme kohtasivat useaan kertaan illan aikana ja vasta tanssin alkaessa sain mahdollisuuden tutustua häneen kunnolla.
- En minä osaa tanssia, olivat hänen ensimmäiset sanansa, kun vedin hänet puoliväkisin kanssani lattialle. Hyvin tanssi kuitenkin sujui ja juttu luisti. Nauroimme paljon, sain selville hänen ikänsä, nimensä ja sukulais-suhteensa morsiameen.
Jatkopaikkaa mietittäessä, seuralaiseni ilmoitti, etteivät kapakat kuuluneet hänen harrastuksiinsa, joten hän jatkaisi matkaansa. Hyvästelimme, vaikka mieltäni hieman kirvelikin, kundi oli osoittautunut aika hyväksi tyypiksi.
Hotelli Vaakunan yökerhossa maistelin juuri bakardicolaani, kun viereltäni kuului reipas tervehdys. Kulmani kohosivat yllättyneenä, kun huomasin vaalean nuoren miehen istahtavan vastapäätä. Mies selitti, että ehkä yhden kerran voisi luopua periaatteestaan ja viettää aikaa myös kapakan puolella, vaikka vain limonadin voimalla.
Illan aikana tuli testattua, oliko miehellä rintakarvoja ja istuttua sylitysten. Valomerkin jälkeen vaalea seuralaiseni kyyditsi häävieraita koteihinsa ja jutustelumme jatkui siinä ajokeikkojen lomassa. Jossakin vaiheessa huomasin kapean hameeni helman ratkenneen melkein juurta myöten.
Yön pimeydessä ajelimme kohti Hattulan perämetsiä ja mietin vain mihin olin tullut pääni taas pistäneeksi, kun lähdin yön selkään ja vieraan miehen matkan, tietämättä kunnolla edes ilman suuntaa. Olo tuntui kuitenkin seesteisen hyvältä tuon miehen lähellä, joten luotin vaistooni.
Ompelin ratkennutta hamettani, miehen keittäessä meille teetä. Pieni tiibetinspanieli käväisi nuuhkimassa jalkojani ja nukuinkin tuon pienen eläimen vieressä seuraavan yöni, sillä vaalea urokseni paljastui herrasmieheksi.
Kun seuraavana aamuna hyvästelimme Hämeenlinnan rautatieaseman edessä, jäi haikea tunne mieleeni ja perhoset vatsaani, kun tallustelin apeana kohti Helsinkiin menevää junaa. Emme olleet vaihtaneet puhelinnumeroita, eikä mies tiennyt edes sukunimeäni.
Kolme viikkoa myöhemmin opiskelutoverini soitti ja kertoi serkkunsa kaipailevan minua. Olin onnesta ymmyrkäisenä ja kirjoitin miehelle kirjeen. Pari päivää myöhemmin puhuimme puhelimessa kaksi tuntia putkeen ja sen jälkeen elämämme on ollut yhtä. Puolen vuoden sykäyksissä se on edennyt tähän päivään asti.
Tuosta ajasta on nyt kulunut aikaa tasan viisitoista vuotta, joista kolmetoista vuotta olemme olleet aviossa. Meillä on viisi lasta, joista yksi on enkeli. Elämässämme on ollut myötä – ja vastoinkäymistä, kriisistä toiseen menoa, mutta myös monen moista iloista ja tasaisempaakin hetkeä.
Yhteiseen hiileen puhaltaminen ja rehellisyys on ollut kantava voima. Olemme olleet hyvä tiimi, mutta on myös osattava ottaa omaa tilaa ja aikaa, ettei liitto kaadu ja ahdistu lopullisesti.
Mekin välillä vain puhuimme, elimme arkea ja unohdimme tehdä yhdessä asioita, emmekä keskustelleet oikeasti. Elimme erossa puoli vuotta ja parisuhdeterapeutin avulla opimme tuntemaan toistemme lisäksi myös itseämme, joten liittomme jatkuu edelleen. Uusin tuulin, vanhoin eväin, yhdessä hamaan tulevaan.
