Lehtitilaukset
Tulvat aiheuttavat joka kevät vahinkoja liian lähelle rantaa tehdyille rakennuksille. Ounasjoen aiheuttamat tulvat voitaisiin kuitenkin kokonaan estää allastamalla tulvavedet tuottamaan saasteetonta energiaa.
Viime keväiset tulvat aiheuttivat jokivarsien asukkaiden kiinteistöille valtavat kosteusvauriot. Niiden korjaaminen on kallista ja aikaa vievää työtä. Kuka maksaa ja kenelle kuuluu vastuu tapahtuneesta? Tulvan syntyminen ja jokien tulviminen yli äyräidensä on varsin luonnollinen tapahtuma, ja siten joet ovat tulvineet kautta aikojen aina, kun vesimäärä on ylittänyt uoman tilavuuden.
Tulvavesi kuluttaa jokiuomaa voimakkaissa virtapaikoissa ja veden mukaan irronnut maa-aines kulkeutuu virran mukana. Suvannossa tulva nousee uomasta ja vesi peittää joenrantaniityt. Näitä nimitetäänkin tulvaniityiksi. Jokaisen tulvan mukanaan tuoma maa-aines kerrostuu tulvaniityille ja joen tulvapenkereille.
Ennen vanhaan rakennukset sijoitettiin riittävän kauas joen uomasta, jotta tulvatuhoilta vältyttäisiin. Toisaalta talojen alapohjan rakenteissa ei ollut sellaisia vettä imeviä eristeitä kuin nykyään on. Rakennustyylin ja maapohjan arvon muuttuessa on nykyisin rakennettu taloja jokien tulvaniityille ja jopa tulvapenkereille. Jokirantatontit ovat tietenkin maisemallisesti komeita, mutta tulviva joki kastelee rakennukset melkoisella varmuudella ainakin kerran viidessäkymmenessä vuodessa.
Olin mukana kansainvälisessä projektissa, jossa tutkittiin tulvakerrostumista saatavaa tietoa kunkin joen valuma-alueen tapahtumista viimeisen 9000 vuoden aikana (Pulkkinen, E. and Rissanen, K, 1997. Vertical distribution of chemical elements and 137Cs in over bank sediments as an indicator of pollution in the Inari area, northern Finland. Journal of geochemi-cal Exploration. Spec. Vol. 1995.)
Utsjoen ja Inarin kuntien alueilla tutkittiin erikoisesti sitä, onko Kuolan alueen raskasmetallipäästöillä ollut vaikutusta maa-aineksen koostumukseen. Näytteet otettiin kattavasti yleensä samankokoisilta valuma-alueilta. Tulos oli sikäli positiivinen, ettei mitään saastumisen merkkejä todettu jokisedimenteissä, vaikka jokien valuma-alueilta otetuissa sammalnäytteissä oli selvät merkit ilman kautta kulkeutuneesta nikkelistä ja kuparista.
Näytteistä määritettiin kaikkiaan 34 alkuaineen pitoisuudet mukaan lukien elohopea (Hg) ja mitattiin radioaktiivinen säteily. Kultaryntäyksen aikana käytettiin elohopeaa hienoimman kullan talteen ottamiseen. Mitään merkkejä elohopeajäämistä ei todettu kuin ei myöskään tavallisuudesta poikkeavia radioaktiivisen säteilyn määriä.
Jokien sedimentit siis todettiin luonnontilaisiksi. Tämän ohella tulokset osoittivat tulvapengertä kertyneen vain 0.5 – 2 metrin paksuudelta tutkimusalueen jokien alajuoksun varsille. Tutkittujen jokien valuma-alueet ovat vain murto-osa esimerkiksi Tenon ja Ivalojoen valuma-alueista. Se selittää tulvakerrostumien mataluuden. Joka tapauksessa saatiin käytännöllistä tietoa siitä, miten joki toimii. On selvä, että suurten jokien kuten Ivalo- ja Ounasjoen tulvakerrostumat ovat kerrassaan toista luokkaa kuin tutkituissa tapauksissa.
Lopuksi totean sen tutuksi käyneen toteamuksen, että vesivarastoksi valjastettu Ounasjoki ei olisi tuottanut niitä vahinkoja, mitä viime keväänä nähtiin. Tämä ei tietenkään lohduta tulvasta kärsineitä eikä pelastustehtävissä ahertaneita. Mielestäni tämä asia voisi kuitenkin olla vielä puheen aiheena. Siinä sivussa voin vielä ehdottaa, että jokaisen rakennusluvasta vastaavan viranomaisen olisi perehdyttävä maaperän rakenteeseen ja syntyhistoriaan ennen rakennusluvan myöntämistä tulva-alttiille joenranta-alueelle.
