
Eikö Suomi olekkaan enää mansikka?
Huolestuneena nykymaailman meiningistä olen seurannut, miten väkivalta kasvaa, lisääntyy ja raaistuu. Missä vika?
Uskoisin suurimman syyn olevan tuo EU:n tuleminen. Rajat auki, kaikki vapaasti maasta toiseen. Sen piti tuoda ihmisille liikumavapautta ja onhan se tuonutkin. Ainakin rikollisille, kerjäläisille, pakolaisille.
Suomeen vaaditaan kielitaitoista väkeä liikkeisiin, kouluja omalla kielellä ja opetus heidän kulttuurinsa mukaisesti, vaikka mistä olisivat tulleet.
Sosiaalinen puoli järkätään heti kuntoon, mutta oman maan vanhuksista ja lapsista, yleensä suomalaisista ei niin hirveesti kannata välittää. Kunhan kaikenmoisilla hihhuleilla vain kaikki on hyvin.
Tekee tähän mieleni sanoa, kuin edesmennyt äitini pruukasi sanoa ja sanonkin, että Hienoo pitää olla, vaikka p:se näkyis.
Ollaan liian höveleitä kaikenmaailman kulttuureille, että unohdetaan, keitä itse olemme.
Avustukset sinne, missä avun tarvitsijatkin ovat. Mitä niitä tänne rahdataan pahoja tekemään?
Kyllä asia on niin, että ollaan kuinka klobaaleja tahansa, niin jos muutamme perheinemme, tai koko suvun voimin jonnekin toiseen EU maahan, niin mistä löydetään yksikään puotipuksu palvelemaan meitä meidän omalla kielellä? Millä perusteella me voisimme ruveta vaatimaan lasten päivähoitoa-, tai vanhusten ja sairaiden hoitoa suomeksi? Vaatimaan kouluja, jotka palvelisivat meitä meidän kulttuuriin kuuluvalla tavalla.
Vastaus yksiselitteisen selvä, ei mistään, eikä missään.
Annetaanko oman kulttuurimme hävitä markkinavoimien edessä? Suomenkielen hävitä, kun kaikki firmat ja liikkeet, vaikka ovat supi suomalaisia, jo nimeltäänkin on niin englantia, ettei tiedä, mitä niissä valmistetaan, tai myydään.
Eikö todellakaan Suomi ja suomalaisuus ole enää mitään?Saahan sitä toki olla kansainvälinenkin, mutta määränsä ja rajansa kaikella.
En tosin ymmärrä sitäkään poliitikkojen yhtälöä, joissa, hyvä ettei samassa lauseessa todeta, että Rikollisuus on lisääntynyt ja samalla kaavaillaan poliiseja kauemmaksi sieltä, missä tapahtuu.
Oman maan kansalaisilta viedään jo oikeus turvallisuuteen, jota edustaa poliisikunta. Heitä pitäisi kaiken järjen mukaan lisätä, eikä vähentää.
Missä on ministereiden ajatuskyky?
Keskittyisivät miettimään lakeja, jotka mahdollistaisi edes omaisuutensa puolustamisen, kun virkavalta ei ehdi paikalle sieltä 50-100km. päästä.
Ottaisivat vähän mallia Yhdysvalloista, tai vaikkapa Saksasta. Siellä ei rikollisia paapota, eikä huudella perään, jos kiinniottovaiheessa rötöksen tekijälle tulee pari mustelmaa.
Siellä rikollisia kohdellaan ansioidensa mukaan.
En kannata väkivaltaa, mutta niin metsän pitäisi vastata, miten sinne huudetaan.












