Sivusto on suunniteltu XHTML&CSS-yhteensopiville selaimille. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Siirry sisällön alkuun >

A-lehdet Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
 

Et ole kirjautuneena sisään

Kirjaudu / Rekisteröidy

Lomareissu mafian kotisaarelle

Teksti: Iimu
Julkaistu: 28.11.2008, 12:00


Avun Matkailu-osiossa on hyvä juttu Sisiliasta. Kun sattumoisin kävimme keväällä viikon lomareissulta samoilta kummisedän kotiseuduilta, niin haluan kertoa kokemuksistamme.

 

Sää, maisemat, rannat ja meri

Huhtikuun puolessavälissä Sisiliassa oli suomalaiselle sopivan lämmintä, noin 20 asteen paikkeilla ja yöt viileitä, joku hotellissamme jotkut pyysivät jopa lämmitystä ja saivatkin lisähinnasta. Puut rötköttivät hedelmiä ja toiset puut olivat kukkia täynnä. Maisemat olivat hulppeita ja rinteet täynnä kukkivia pensaita ja matalampia kasveja. Ötököistä ei ollut kiusaa enkä nähnyt viikon aikana kuin yhden perhosen, mikä vaikutti huolestuttavalta. Merivesi oli noin 17-18 asteista ja isot laineet loiskivat Naxoksen rantaan lähes koko viikon. Aallonmurtaja suojasi osaa uimarannasta. Ilmaisella uimarannalla (hyvä hiekkaranta) ei ollut suihkuja, joten suolat nahassa pitää kestää hotelliin suihkuun. En nähnyt suihkuja maksullisella puolellakaan, mutta kai niitä siellä on.

Liikenne

Saarella on maksullisia moottoriteitä, mutta suurin osa kaduista ja maaseudun teistä on kapeita ja mutkaisia. Kun suurin osa pinta-alasta on vuoristoista, niin serpentiiniteitä riittää. Autoja on 5,5 miljoonan asukkaan saarella paljon, ainakin siltä tuntuu, kun kaikki mahdolliset ja mahdottomat parkkipaikat ovat täynnä, samoin kadut lähes kaiken aikaa. Näytti siltä, että noin kolmasosa autoista oli kolhuilla, eikä niitä kai aiotakaan paikata, ei siis peltisepille töitä. Suojatiet oli lähes säännöllisesti tukittu pysäköidyillä autoilla ja kulkuvälineen saattoi ilmeisesti pysäyttää ja pysäköidä mihin vain, kun laittoi hätävilkut päälle. Liikenne sujui kaikesta huolimatta, kärsivällisyyttä ja kohteliaisuutta löytyi. En silti uskaltanut vuokrata autoa ja missä sitä olisin pitänyt parkissa?

Etnan juurella

Näköalaa hallitsi tulivuori Etna, joka 3,3 kilometrin korkuisena näytti olevan aivan äärellä ja sen purkautumisten laavaa, mustaa basalttia, oli Naxoksen rannoillakin. Läheisen Taorminan kaupungin ja muutaman muun korkealla sijaitsevan kylän näkymät olivat mieleenpainuvia ja bussikyyti Castelmolan kylään oli aivan hengästyttävä pohjalaaselle.

Retket

Firman puolesta oli tarjolla monenlaista retkeä, Etnan kraaterille, Liparin saarelle Srombolia katsomaan, Syrakusaan, venereissua, sisilialaista iltaa, maaseutumarkkinoita ja viinitilaa ym. Osallistuimme aika monelle eikä niissä ole moitittavaa paitsi hinta. Eikä sille mitään voi, ilmaiseksi ei pääse mihinkään. Tykkäsimme kovasti retkistämme.

Juna ja bussit

Julkinen liikenne oli hyvin kattavaa ja kohtuuhintaista. Ajattelimme mennä junalla Syrakusaan, mutta reilun neljän tunnin istunto (meno/paluu yhteensä) ei houkutellut, joten kävimme Messinassa, jonne oli vain kolmen vartin istunto suuntaansa ja rata kulki koko ajan rantamaisemissa. Matka olikin mukava, itse city ei. Oli siellä komeita kirkkoja ja joitakin muitakin rakennuksia, mutta muuten emme paikasta tykänneet. Ilmakin oli sen verran autereinen, että Stromboli ei näkynyt ja Italian rantakin vain häämötti.

Ruoka

Oppaat kehuivat sisilialaista keittiötä ja iltajuhlassa söimmekin koko komeuden, mutta ei se kyllä mitään kurmeeta ollut. Vastapäätä istuvat tanskalaiset ladyt eivät syöneet mitään sorttia kuin vähän maistellen. Pitserioissa sai 7 eurolla vain pitsan, salaatti piti tilata erikseen, maksaa 3 euroa ja laskuun lisättiin aina 3 euron kattausmaksu ja lopuksi piti jättää tipit päälle. No maassa maan tavalla, mutta kun ne pitsat eivät olleet edes samaa tasoa kuin kotikaupungissa. Pikaruokapaikkoja oli todella vähän (enkä nähnyt Mäkkäriä missään), mutta sellaisessa sai todella maukkaita ja edullisia piirakoita ja pitsanpaloja. Olut ja viini olivat hyviä ja kohtuuhintaisia. Herkkukaupoissa oli mahtavasti tarjontaa ja jäätelö oli hyvää.

Ostokset ja hinnat

Hintataso oli monin osin sama kuin meillä, bensakin, joten niitä edullisia ostoksia ei tarvinnut suuresti tehdä. Naxoksesta löytyi kenkäkauppa, jossa omistajana on suomalainen ja siellä totesin nahkatuotteita löytyvän myös laihialaisen mittapuun mukaan. Olen kuitenkin huono arvioimaan esim. korujen hintoja.

Ja lopuksi

Matka oli vaimon pitkäaikainen unelma ja tuotti osin pienen pettymyksen, aivan niin ihanaa siellä ei ollut. Meille jäi siitä kuitenkin hyvät fiilikset ja voimme suositella lomakohteeksi, epäilemme vain, että kesällä siellä on paljon ruuhkaisempaa ja kuumempaa. Nyt jo oli turisteja paljon varsinkin Taorminassa. Todettakoon, että Naxoksesta Taorminaan on matkaa linnuntietä puolisen kilometriä, mutta bussilla paljon enemmän ja ruuhkaiseen aikaan siihen voi mennä tunti ja kauemminkin.

 

KOMMENTOI TÄTÄ RAPORTTIA

 


Mainos