Rumpsia ja Fado-laulua

Lissabonissa järjestettiin taas kansainvälinen IT-seminaari. Sattuneesta sekaannuksesta johtuen Daniel J. Näty onnistui ilmoittautumaan sinne. Sivistystä saatiin taas huomattavasti.

Sattuipa viimein, että IDUG-organisaatiossa tuli sukupolven vaihdos ja syntyneen sekaannuksen johdosta Daniel J. Näty onnistui taas ilmoittautumaan sinne. Kuultuaan asiasta Pankin muut gurut ja varsinkin Adalmiina W. Töysäläinen keksivät heti itselleen joukon tärkeitä palavereita ja peruuttivat osanottonsa. Jopa Tahdastehtaan edustajista toinen peruutti tulonsa, mutta mukaan ilmaantui yllättäen heidän uudempi erikoisanalystinsä Serafiina H. Kärköläinen, joka ei ollut ennen Näty-matkoille joutunut – siis päässyt.

Menomatka

Tällä kertaa lennettiin Lufthansan isolla Airbus-koneella. Daniel ryntäsi portille 16 ja kuuli kovaa ruotsinkielistä posmitusta virkailijalta. Lopulta selvisi, että kyseessä oli Tukholman lento, eikä Näty uusilla hienoilla monitehoturbolaseillaan huomannut lisäystä a eli portti 16a oli se, mihin piti mennä.

Kone rullasi muutaman metrin teutoonisen täsmällisesti kunnes vasen moottori rupesi yskimään ja putputtamaan omituisesti. Kapteenikin huomasi vian ja kuulutti, ettei tässä mitään hämminkiä, vaan sammutetaan vasen moottori, resetoidaan kaikki ja yritetään käynnistää. Sillä tavalla se on ennenkin aina toennut. Danielille tuli mieleen Unix- ja NT-rimpuloiden tietokannanhoitajat, jotka soveltavat usein menestyksellisesti samaa metodia – tosin vain siksi, ettei vaihtoehtoja ole. Keino tepsi tässäkin.

Frankfurtissa vaihdettiin vielä isompaan koneeseen mutta saksalaislinjalla pysyttiin edelleen. Suomalaiset oli hajasijoitettu ympäri konetta, joten Danielin vieressä istui pari kiinalaista. Kaikki kolme osasivat vastata oikein kysymykseen ’etwas zu drinken’, joten koneen saniteettitiloihinkin oli pian tutustuttava. Siellä oli niin hankala saksalainen hanasysteemi, ettei Näty aluksi millään saanut sitä auki. Sitten sitä ei saanut mitenkään kiinni eikä edes pienemmälle. Dosentti Näty pakeni kauhuissaan paikalta. Valitettavasti jonossa seuraavana oli edellä mainittu vieressä istunut kaksimetrinen kiinalainen. Hän ei takaisin tultuaan sanonut mitään, mutta mulkoili kiukkuisesti. Ilmeisesti hänkään ei ollut keksinyt kuinka hana suljetaan.

Hotelli

Perillä Keminmaan Kukka ja Akku ja sen tarmokas myyntitykki Sebastian I. Pylvänäinen keräsi koolle koko matkaseurueensa eli Serafiina H. Kärköläisen ja Daniel J. Nätyn. Hotelli Vila Gale Operaan piti menemän, mutta taksikuski ei osannut englantia eikä ollut ko. hotellista koskaan kuullutkaan. Myöhemmin ilmeni, ettei kukaan muukaan, koska Opera oli rakennettu vasta muutama kuukausi sitten. Hotellin esitteessäkään ei ollut osoitetta mutta ankaran konsultoinnin jälkeen sijainti selvisi ja perille päästiin.

Hotelli oli erinomainen ja siellä puhuttiin englantia. Tosin muutamia erikoisuuksia ilmeni. Mihinkään ei tullut valoja ennen kuin avainkortti oli asetettu telineeseen, jossa luki jotain päävirtakatkaisimeen liittyvää. Huoneessa oli myös Safety Box, jossa oli lukon paikalla reikä. Ihmeteltyään asiaa Daniel sai selville, että siihen oli vuokrattavissa erillinen lukko lisähintaan.

Hotellista löytyi myös kuntosali, suomalainen ja turkkilainen sauna, sekä uima-allas, jonka vesi oli kädenlämpöistä, kuin myös poreallas, jonka vesi puolestaan oli täysin kylmää. ”On tainnut sattua molukeille etumerkkivirhe”, arveli Näty suvaitsevaiseen tapaansa, ”mutta hyvä yritys kuitenkin”. Suomalaisen saunan laatua ei saatu koskaan selville, sillä se ei ollut ikinä päällä, eikä sitä kukaan henkilökunnasta osannut panna päälle. Lisähinta ei silti alentunut.

Maaseutukierros

Sunnuntaina oli tarkoitus mennä seuraamaan kuudeksi tunniksi Keminmaan Kukka ja Akku poppoon kaupallisia tiedotteita, mutta johtuen taksikuskin kielitaidosta ynnä Danielin monitehosilmälaseista kuin myös epämääräisistä kartoista, sattuikin niin, että Näty totesi olevansa hotelli Sheratonin edessä. Tänne oli majoittunut Tornion Turska ja Murska energisten myyntitykkiensä Pertti Perustärviön ja T. Ossian Häkäpumpun johdolla.

Porukka päätti nousta vuorille, sillä Etelä-Euroopassa noustaan näköjään aina vuorille. Lähes parikymmentä suomalaista hyppäsi isoon tilausbussiin, ja lähti ajelemaan kohti Sintra-vuorta. Kyseinen kukkula on yli 500 m korkea ja sijaitsee n 20 km. Lissabonista eri suuntaan. Käsittämättömän viehättävä opas Teresa luennoi Sintrasta ja lähiseutujen historiasta koko matkan hyvällä englannilla. Paikalla on kuulemma oma mikroilmastonsa sekä eliöstönsä kuten kaikilla muillakin etelän paikoilla, jotka edellyttävät vuorille nousua.

Perillä hortoiltiin omin päin 1,5 tuntia nähtävyyksiin tutustuen ja ostoksia tehden. Ihan huipulle asti ei kukaan päässyt, mutta lähituntumaan kylläkin. Nätykin eksyi muun joukon mukana vanhaan kuninkaanlinnaan, jonne oli ilmainen mutta pakollinen pääsymaksu. Kaksi kiukkuista matroonaa komensi porukan hakemaan eri paikasta ilmaisen lipun ja tulemaan vasta sitten takaisin.

Matka jatkui taas kun Pertti Perustärviö keräsi porukat terasseilta .. vai oliko se nähtävyyksistä … bussiin. Mentiin Euroopan läntisimpään kolkkaan, joka sekin on Lissabonista eri suuntaan jossain Atlantin rannikolla. Siellä mentiin rannalla olevaan ravintolaan syömään. Kaikki muut söivät Kummeliturskaa paitsi Näty. Tarjoilija tuijotti häntä nenänvarttaan pitkin ja kyseli, että onko herra juuri se ainoa, joka ei halua kalaa tässä kalaravintolassamme ja että käykö kuitenkin alkuruuaksi parit äyriäiset, mitä?

Osoittautui, että muut saivat normaalin alkuannoksen, mutta Näty sai julmetun kattilallisen katkarapuja, tursaita, ikikalmareita, simpukoita ja muita kumkvatteja. Pääruoka hänelle tuotiin vasta kun muut olivat jo syöneet. Ehkä lihan valmistus on sen verran hitaampaa kuin kummeliturskan?

Matka jatkui sitten läheiselle viinitilalle, joka oli Portugalin pienin mutta toiseksi vanhin vai liekö ollut toisin päin. Siellä oli mahdollisuus maistella Collares-punaviiniä, joka on kuulemma Portugalin tunnetuin merkki. Viinitilallinen piti ensin yksityiskohtaisen esittelypuheen ja sitten maisteltiin vuosimallia –94. Myös jotain valkoviiniä maisteltiin, mutta Danielin mielestä semmoiset ovat kissanruokaihmisten oheisjuomaa.

Esittelijä oli ovelasti varannut myös v. 1960 Collaresin esille ja ehdotti, että eiköhän avata tämäkin. Eri maksusta tietysti. ”On selvä ero”, julisti Näty asiantuntevasti, ”tämä haisee ummehtuneemmalta ”. Pertti Perustärviökin totesi kantanaan: ”Juu, kyllä tätäkin janoonsa hornii. Ei ole pahemmin etikoitunut.” Myymälän puolella huomattiin vanhemman viinin maksavan 100 Euroa pullo ja lisäksi pullot olivat siihen aikaan n. 65 cl kokoisia.

Trindado

Maanantai-iltana Keminmaan Kukka ja Akku ja sen tarmokas myyntitykki Sebastian I. Pylvänäinen agiteerasi Nätyn ja Kärköläisen houkuttelemaan seminaarin kaikki suomalaiset Lissabonin vanhimpaan ravintolaan Trindadoon syömään. Se oli perustettu jo 1800-luvun alussa. Valitettavasti vain Tornion Turska ja Murska oli samaan aikaan liikkeellä samanlaisin aikein.

Serafiina ei oikein tuntenut porukoita ennestään, joten ensimmäiseksi agiteerattu henkilö osoittautui T. Ossian Häkäpumpuksi (T, T ja M), joka totuuden selville saatuaan totesi hyytävään sävyyn: ”Olen aika varma, ettei Keminmaan Kukka ja Akku halua kutsua Tornion Turska ja Murskaa illalliselle kun me sentään olemme kilpailijoita ” Koolle saatiin kuitenkin kymmenkunta suomalaista.

Ilta vierähti varsin suomalaiskansalliseen tyyliin varsinkin siitä eteenpäin kun kuultiin seuraavanlaisia tarjoilijoiden kommentteja: ”..kelle olikaan Sangria-kannullinen? ..teillekö VSOP vai XO .. Was ist ein Kossu?? ..vieläkö kaadetaan .. ai, haluatte koko pullon pöytään? .. ei, meillä ei saisi jonglöörata haarukoilla ja veitsillä .. eihän se onneksi syvään näköjään uponnut …”

Säästämme lukijan likaisimmilta yksityiskohdilta, mutta yhteenvetona voidaan varmaan todeta, että kyllähän niin vanha ravintola joutikin jo remonttiin ja kuka olisi uskonut, ettei siellä luottokortti käykään.

Jonglööriä ja Fado-laulua

Kulttuuria ja historiaa piti tietysti harrastaman. Keminmaan Kukka ja Akku oli kutsunut koko kansainvälisen konklaavin Castelo de Sao Jorge nimiseen linnaan Lissabonin keskustan korkeimmalle paikalle. Tosin linnan sisällä ei ohjeita ollut ja kolmikko Näty, Pylvänäinen Kärköläinen kiersivät linnan ympäri kolmesti myötäpäivään ja kahdesti vastapäivään – käyden kerran näköalarinteelläkin – ennen kuin paikka löytyi. Siellä oli illallinen, ohjelmaa ja armoton tungos. Tämän huomasi siitä, että yleisön seassa kiertelevä jonglööri kolhi keiloillaan ihmisiä päähän. Serafiina tosin puolustautui haarukalla ja sateenvarjolla käsittämättömän ketterästi.

Illan huipennus oli sähköisesti vahvistettu paikallinen Fado-laulajatar. Kyseessä oli eräänlainen laajennettu mustalaisvibraatto: koleasti ja kovaa Ja pitkään. Pakoonkaan ei päässyt kun ovilla olivat aseistetut keskiaikaiset ritarit. Osa porukasta äänitti mylvinnän .. siis konsertin kännykkäänsä todisteeksi ihmisoikeusrikkomuksesta.

Oopperaa ja kamarimusiikkia

Hotellissakin oli kulttuuria. Kärköläisen ja Nätyn istuessa hotellin baarissa tuli paikalle flyygelinsoittaja. Katalasti paikalle oli päässyt hiipimään valkyyria, joka tempaisi 12 boforin avausmylväisyn 37 cm Danielin korvalehdestä takaviistoon vähintäänkin puoli metriä nuottiviivaston yläpuolelta. Huutoon vastasi hissien suunnalta miespuolinen oopperalaulaja, jonka äänivarat olivat kuitenkin huomattavasti rajatummat.

Kaksikko esitti useita tunnettuja aarioita yhdessä ja erikseen ja varsinkin edellä mainittu valkyyria oli varsinainen kansainvälinen kyky. Pienehkö yleisö oli kuulemaansa hyvin tyytyväinen. Seuraavana iltana baarissa esiintyivät flyygelisti ja viulisti soittaen klassista musiikkia n. puolen tunnin ajan, joten kulttuuria ja sivistystä ei puuttunut.

Rumpsia kitaan

Toiseksi viimeisenä iltana Tornion Turska ja Murska raahasi suomalaiset hotellin lähellä olevaan brasilialaisravintolaan Tejo-joen rantaan. Ossian Häkäpumppu yritti tilata listalla olevaa kalaa, mutta tarjoilija totesi: ”Ette te sitä halua. Tämä on liharavintola.” Kun Daniel ja Serafiina yrittivät tilata tavanomaisen pihvin, julisti tarjoilija taas: ”Tämä on brasilialaisravintola. Me osataan parhaiten Rumpsit. Ottakaa sitä.”

Porukat ottivat, paitsi Häkäpumppu, joka tilasi rohkeasti tavanomaisen pihvin. Se olikin kuulemma kerrassaan erinomainen. Näty ja Kärköläinen saivat Rumpseja. Kyseessä oli joukko ohuita pomminkestäviä lihanretaleita, joihin ei pystynyt timanttiporakaan. Lopputulos muistutti ”kaksi viikkoa auringossa kuivattua vanhan norsun peffanahkaa” siteerataksemme johtavaa brittiläisen keittiön gourmet-gurua Zoe C. Hornblowing:ia.

Tavaratalo

Jonain päivänä kesken luentojen huomasi Dosentti Näty, että seuraavaksi oli ohjelmassa vain ohjelmistotoimittajien kaupallisia tiedotteita, eli oli ihan selvästi ns. hyppytunnin paikka. Niinpä Daniel hyppäsi taksiin ja kielillä puhuminen aloitettiin tarmokkaasti.

Taksikuski ei tietenkään osannut englantia, joten Daniel keräsi kaiken kielivarastonsa vakuuttaakseen kuskin siitä, että haluttiin lähimpään suureen ostoskeskukseen: ”To the nearest Shopping Center…centro de någonting närmaste … bitte schön, danke schön… comprendo, perkele??” Kuski tuijotti kiinnostuneena: ”Centro de Congressos Lisboa? No? Centro de Shopping? Aa, Colombo? Vasco da Gama? Grande Shopping ” Näin edettiin molemmin puolin totuutta ja yhteisymmärrystä asymptoottisesti lähestyen.

Päätettiin mennä Vasco da Gamaan. Koska se tuntui olevan eri suunnalla kuin keskusta ja matka vain jatkui, keksi Näty katsoa matkaoppaastaan portugaliksi, että millä etäisyydellä paikka on. Kuski ei ymmärtänyt puhuttua portugalia, vaan tempaisi vauhdissa oppaan itselleen ja luki siitä: ”Aa, dos – tres kilometros… no problemos ” Tätä hän tiedotti vielä muutaman kerran ennen kuin tultiin perille tosin ei kuitenkaan Vasco da Gamaan vaan Colomboon. No problemos

Tehtyään ostokset Näty rynni keskimmäiselle kassalle, joka oli samanlainen kuin muutkin. Alkoi ankara posmitus, josta selvisi, ettei kyseessä olekaan kassa vaan pankki (? ). Kuulemma molemmat viereiset olivat kassoja. Sitten ei muuta kuin taksilla takaisin hotelliin, jota näin kaukana Lissabonista ei tietenkään kukaan tuntenut. Kielilläpuhumisrutiinit käytiin taas tarkkaan läpi edellä kuvatulla tavalla.

Taksiajeluista yleisesti

Yksikään taksikuski ei puhunut englantia, ei tuntenut karttaa, eikä älynnyt mitään etäisyyksistä (’dos, tres kilometros, no problemos ’). Eivät edes ymmärtäneet Danielin matkaoppaastaan latomia portugalinkielisiä lauseita. Aikansa tilannetta seurattuaan Serafiina H. Kärköläinen saikin kuningasajatuksen: ”Oletkos Näty koskaan harkinnut taksikuskin uraa Portugalissa?”

Ottaen huomioon, ettei Suomen ja Portugalin välillä ole viime aikoina ollut diplomaattisia selkkauksia, on hyvinkin mahdollista, että Daniel J. Näty ei ottanut ehdotusta huomioon vaan palasi Suomeen valmistautumaan uusia seminaareita varten … vaikka Pomo edistääkin vimmatulla kiihkolla taksilisenssin saamista Nätylle Lissaboniin kaikkia mahdollisia kanavia hyväksikäyttäen.