Lehtitilaukset
Kaksi viikkoa arabivaltiossa turistina on kokemus jonka soisi kaikille mielihyvin koettavaksi. Yhdistelmämatkaa suosittelen lämpimästi etenkin niille suomalaisille joiden mielestä kotimaassa on liian moni asia pielessä. Alkaisivat arvostaa sitä mukavuutta jossa elämme. Seuraavassa pitkähkö ja seikkaperäinen raportti matkan vaiheista.
Matkani reitti oli seuraavanlainen: Helsingistä Luxoriin, josta parin päivän päästä yöjunalla Kairoon, jossa kaksi päivää ja yötä. Paluu samaa reittiä takaisin Luxoriin. Yksi yö hotellissa ja seuraavana päivänä lento Hurghadaan, aurinkoista rantalomaa viikoksi viettämään. Paluulento Luxorin kautta Helsinkiin. Ohjelmaa oli siis luvassa yllin kyllin ja odotukset korkealla. Matkanjärjestäjä oli entuudestaan tuttu, joten sen puolesta oli turvallinen olo. Ainoa mikä askarrutti etukäteen oli se miten vatsa kestää erilaisen bakteerikannan, josta oli saanut ennakkokäsityksen lukemalla matkailukeskusteluista muiden Egyptin kävijöiden kokemuksia. Liian paljon sitä ei kannattanut miettiä. Oma hygienia on matkailussa usein se tärkein pointti ja ettei syö mitään raakaa. Näin oli pärjätty ennenkin joten mikä ettei tälläkin kertaa.
Matka alkaa
Lento Helsingistä Luxoriin sujui lähes normaalisti vaikka yhtiö oli egyptiläinen. Ei kuitenkaan Egyptair eli kansallinen vaan mitä ilmeisemmin ns. halpalentoyhtiö AMC. Halpuutta ainakaan koneesta ei voinut päätellä. Siisteys ihan kohdallaan eikä matkustamo kulunut, kuten niin monessa Finnairin koneessa on. Arabikoneen vessatkin ihan tiptop kunnossa. Tilaa matkustajille oli myös enemmän koska kyseessä oli reittilento. Merkille pantavaa oli myös se että matkustamossa oli koko lennon ajan lämmin, joka Finnairilla lennettäessä on harvinaista.
Kaikki vaikutti siis hyvältä onnistuneelle lennolle. Kapteenin tervehdyspuheesta ei tietenkään saanut mitään tolkkua koska se tuli Egyptin kielellä. Lentoemännät sentään osasivat englantia kiitettävästi. Lennolla oli mukana kaiken varalta suomalaisen matkanjärjestäjän edustaja ja se oli hyvä asia se. Koska kyseessä oli muslimimaan yhtiön lento, koneessa ei tarjoiltu alkoholia. Limpparia ja vettä sentään ja lounas. Pientä kompurointia tarjoilussa osoitti se että lounas tarjottiin ennen juomatarjoilua. Noin viiden minuutin odottelun jälkeen juomat saatiinkin, mutta jälkiruuaksi tarkoitetut kahvi ja tee samalla, joten sählinkiähän siitä seurasi. Lentoemoilla oli myös tarve tehdä kaikki tarjoilut kiireellä ja siksi syöminenkin piti tapahtua nopeasti. Parissakymmenessä minuutissa koko matkustamon tarjoilu oli suoritettu ja paikat putsattu. Aikaa olisi ollut yllin kyllin rauhalliseen ateriointiin koska mitään viihdettä matkustamon monitoreista ei koko lennon aikana esitetty. Ei edes piirrettyjä. Vain tylsää lentoreitti, korkeus- ja nopeusnäyttöä, sekä ajan kulumista. Tunnista toiseen yhtä ja samaa. Onneksi lento kesti vain viisi ja puoli tuntia. Mutta mitäpä ei kärsisi sen eteen että pääsee pohjolan kaamoksesta pois. Tulipa kerrankin luettua Apu tarkkaan.
Myös erikoinen kielto aiheutti lennon aikana hämmennystä. Käytävällä kun ei olisi saanut seistä kuin yksi henkilö kerrallaan odottamassa vessaan pääsyä. Sellainen logiikkahan ei suomalaisilta onnistunut mitenkään ja kohta lounaan jälkeen käytävällä seisoskeli toistakymmentä matkustajaa, kuka pienemmän kuka suuremman hädän kanssa. Lentoemäntiä tämä ilmiö harmitti suunnattomasti ja he yrittivät häätää käytävältä seisoksivia pois. Eikä kukaan tietenkään totellut ja pakkohan emäntien oli sopeutua tilanteeseen. Ilmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa.
Lento saapui ajallaan Luxoriin ja siitä eteenpäin kaikki sujui rutiinilla. Maihinnousumuodollisuuksistakin selvittiin yllättävän nopeasti. Koska kone jatkoi melkein välittömästi Hurdhagaan ja sinne matkustavat jäivät koneeseen, saatiin laukut koneesta meille Luxoriin jääville nopeasti. Kuljetus hotelleihin saattoi alkaa.
Luxoria ristiin rastiin
Bussimatka lentokentältä hotelli Isis Pyramisaan kesti noin puoli tuntia. Suhteellisen laadukas hotelli sijaitsee Luxorin laitamilla, Niilin varrella. Joen puolella on hyvinkin rauhallista mutta kadunpuoleisissa huoneissa liikenteen ääni tuli selvästi huoneisiin. Torvet soivat yötä päivää vaikka se on kiellettyä. Siitä kertoo kadulla oma liikennemerkki. Nähtävyys sinänsä koska muualta maailmasta ei vastaava löydy. Niili virtaa Luxorin kohdalla melko vuolaasti ja vesi tummanpuhuvaa. Niilissä ei voi uida. Ei ainakaan turistit, paikalliset kylläkin. Vedessä on bakteereja joista tottumaton voi saada elinikäisen ihottuman tai jonkin muun sairauden. Niiliä kannattaakin rannalta vain ihailla ja siellä kulkevia risteilyaluksia, ynnä muita dongeja. Onhan Niilin uomalla pitkä historiallinen arvonsa joten ihailuun kannattaa uhrata aikaa.
Luxor on maailmankuulu nähtävyyksistään ja juuri sen vuoksi sinne turisteja virtaa sankoin joukoin. Omat retkemme alkoivat itärannalta eli Karnakin temppelistä. Hyvin nukutun yöunen katkaisi epämielyttävästi noin viiden aikaan aamulla minareetista kuulunut hoilaus, aivan hotellin vierestä mutta eipä väliä. Maassa maan tavalla, ajattelin. Hotellista lähdön jälkeen kokoonnuimme Karnakin temppeliraunion edustalla olevalle aukiolle. Pohjoistuuli oli yllättävän purevaa ja villatakit ja puserot, joita opas suositteli ottamaan mukaan, pääsivät tekemään tehtävänsä. Itselleni Karnakin temppelistä mieleenpainuvin oli pylvässali, jossa mahtavia pylväitä on peräti satakaksikymmentäkolme kappaletta. Samoin hyvin säilyneet Obeliskit muistaa erityisesti. Temppelialueella kuvaaminen on sallittua mutta tempeliraunioiden seiniin koskemista ei suvaita. Alueella on paljon vartijoita, pääasiassa poliiseja. Sisään Karnakin temppeliin mennään turvatarkastuksen kautta, vaikkakin että se vaikutti kovin nimelliseltä. Ikäänkuin muodollisuus. Se, että koko temppelin laajalta alueelta löytyy vain yksi vessa, ihmetyttää, vaikka turisteja soljuu temppelialueella tungokseksi asti. Sen sijaan sen, ettei vessaan ole jonoja, ymmärtää hyvin kun käy tarpeilla kerrankaan. Haju on sanoin kuvaamaton. Järjestely osoittaa hyvin sen miten arabimaissa huolehditaan hygieniasta.
Karnakin jälkeen retkiporukkamme poikkesi papyrystehtaan myymälässä, jossa selostettiin papyryksen ikiaikainen valmistusmenetelmä. Esitelmän jälkeen alkoi hillitön myyntikampanja turisteille. Jos ei aikonut ostaa mitään oli paikalla oleskelu tukalaa. Maalauksia kun ei olisi saanut lainkaan vain katsella.
Retken seuraava kohde oli Luxorin temppelirauniot, joka on paremmin säilynyt kuin Karnakin vastaava. Temppeli sijaitsee Luxorin keskustassa, melko lähellä Niiliä. Iltavalaistuksessa Luxorin temppelirauniot on upea näky. Vähintään yhtä upea kuin Rooman Colosseum. Kooltaan Luxorin temppeli on pienempi kuin Karnakin ja ruuhka keskipäivällä siellä pahempi. Hyvin vaikuttava kokemus katsella näitä tuhansia vuosia sitten rakennettuja temppeleitä. Faaraoiden asumuksia.
Seuraavan päivän retket suuntautuivat Niilin länsirannalle. Kuninkaiden laakson ja Kuoleman temppeliin. Ensin mainitussa sijaitsevat faaraoiden haudat. Pitkät kalkkikivikäytävä louhittuna vuoren alle, seinillään hieroklyyfejä, kertomassa kuhunkin hautaan sijoitetusta faaraosta ja tämän valtakaudesta ym. ym. Haudoissa valokuvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Jo taskulamppuihin suhtauduttiin nuivasti. Vain hautojen ulkopuolella kuvaaminen oli sallittua. Eikä sielläkään videointi. Porukkamme kävi kolmessa haudassa. Kaikki aarteet haudoista on viety aikojen saatossa ympäri maailmaa haudanryöstäjien toimesta. Osa museoihin, osa yksityisille keräilijöille. Kuninkaiden laakso on hyvin karu ja kuiva paikka. Eikä ihme sillä alueella sataa tosi harvoin. Seuraavan sateen todennäköisyys tilaston mukaan on mahdollinen vasta seitsemänkymmenen vuoden kuluttua. Ei siis ihme että hiekka Kuninkaiden laaksossa pöllysi tuulen mukana herkästi.
Naisfaarao Hatsepsutin Kuolemantemppelirauniot ovat vaikuttava näky, korkean kalkkikivi jyrkänteen alla. Kolmitasoinen temppeli loivine ja pitkine portaineen hämmästyttää siellä kävijää. Paikan jylhyys puhuttelee pitkään. Näkyä ei unohda mielestä helposti. Juuri täällä, Kuolintemppelin aukiolla, tehtiin Luxorin pahin isku turisteja vastaan 1997. Sveitsiläisiä turisteja rahdannutta bussia tulitettiin kolmen terroristin toimesta. Yli kolmekymmentä ihmistä kuoli tuossa iskussa. Myös terroristit. Nykyisin bussilla ei pääse puolta kilometriä lähemmäs ja alueella on vahva vartiointi. Myös läheisillä kukkuloilla.
Yöjunalla Kairoon
Ken on joskus matkustanut junan makuuvaunussa, tietää ettei nukkuminen ole helppoa. Aika kaukana kotivuoteesta laadullisesti. Junassa nukkuminen vaatii paljon mukautumista olosuhteisiin. Egyptiläisellä rautatiellä se vaatii lisäksi myös rohkeutta, seikkailunhalua, nöyrtymistä, mielikuvitusta ja ehkä myös hieman sulaa hulluutta. Sekä runsaasti huumorintajua. Aswan ja Kairon välinen rata on valmistui 1900 luvun alussa ja rataa tuskin on sen jälkeen peruskorjattu. Tai ainakin niin voi helposti päätellä hirmuisesta rytinästä, kallistelusta, tärinästä ja melusta. Eikä makuuvaunustakaan montaa pistettä voisi antaa. Kalusto kulunutta ja ikkuna niin likainen ettei läpi nähnyt. Kaiken tuon häiriön lisäksi junamme joutui tekemään hätäjarrutuksen sydänyöllä, herättäen taatusti sitkeimmänkin nukkujan. Osa porukastamme tosiaankin pystyi nukkumaan melusta huolimatta. Syy äkkijarrutukseen selvisi myöhemmin: Junamme väisti vaihteesta samalle raiteelle pyrkivää junaa. Junamatkaan kuului täyshoito eli ilta- ja aamupala. Moni sai vatsanpuruja iltapalasta ja seuraavan päivän retkiä katkoi vessatauot.
Juna saapui Gizan asemalle vain puoli tuntia myöhässä vaikka matkaa tehtiin hyvinkin vaihtelevalla nopeudella. Lisää kokemuksia saimme egyptiläisestä liikennekulttuurista, bussimatkalla hotellille. Liikenne oli oikeanpuoleista, siis tuttua, mutta vain siltä osin. Huomio kiinnittyi etenkin siihen että risteyksistä ei päässyt lainkaan kääntymään vasemmalle, vaan vasta tehtyä U-käännöksen. Katujen keskikorokkeessa kun ei ollut aukkoa juuri risteyksen kohdalla vaan siellä täällä. Matkaa rautatieasemalta hotellille oli vai nelisen kilometriä. Matka-aikaa tuhraantui kuitenkin toista tuntia. Tietenkin oli myös ruuhka-aika. Suurkaupungeissa yötä päivää. Niin myöskin Kairossa. Kaistoja oli maalattu katuihin mutta kukaan niitä ei huomioinut. Henkilöautoja kolmella kaistalla oli hyvinkin kuusi rinnakkain. Busseilla ja muilla suurilla ajoneuvoilla oli itseoikeutettu etuajo-oikeus, joka antoi luvan käyttää katua miten vain halusi ja mihin kuljettajan mielikuvitus riitti. Autoja näyttikin olevan enemmän kuin ihmisiä jalkakäytävillä. Liikennevalo-opasteitakin oli, mutta kaikki keltaista vilkuttamassa ja joka risteyksissä olikin poliisi viuhtomassa vinhasti käsillään jotta edes joku pääsi liikkumaan. Jos jalan halusi ylittää kadun niin sinne vaan autojen sekaan puikkelehtimaan. Jos joku pitää Helsingin ruuhkia pahoina, hänen pitäisi käydä kerran Kairossa niin taatusti loppuisi turhat valitukset kotimaassa. Silmät ympyräisinä Kairon liikennettä joutui ällistelemään. Tuntui kummalta että sentään päästiin perille.
Hotelli sijaitsi sivukadulla, aivan Sheratonin vieressä, ja oli tuttua Pyramisa Cairo -laatua: Niin yleiset tilat kuin huoneetkin ihan kunnolliset. Pieni episodi varjosti omaa viihtymistäni. Huoneessani en onnistunut kytkemään sähköjä koska avaimesta puuttui häntä, jolla kytkentä piti suorittaa. Huomasin asian vasta huoneessa ja hännän saamiseksi avainperään vaati melkein vuorokauden odottelun ja viidelle kuudelle hotellin työntekijälle selostamisen.
Nähtävyyksille lähdimme heti aamutuimaan runsaan ja herkullisen aamupalan jälkeen. Jälleen ruuhkaan bussilla pujottelemaan. Pyramideja aloimme tähyillä vasta siinä vaiheessa kun opas niistä alkoi kertoa ja se että miksei niitä heti huomannut, johtui niiden koosta. Pyramidit ovat tosiaankin aivan käsittämättömän suuria. Varsinkin Kheopsin, Khefrenin ja Mykerinoksen pyramidit. Niiden edustalla seistessä vasta onnistui käsittämään sen ihmettelyn josta kaikki maailman tiedemiehet, tutkijat ja argeologit ovat väitelleet. Miten pyramidit on pystytty rakentamaan käsipelillä? Koostakin sai jonkinlaisen käsityksen vasta kun meni yhden kivenlohkareen viereen seisomaan. Tosi pieneksi sen rinnalla itsensä tunsi. Yhdenkin lohkareen rinnalla ja pyramidin huippu ylsi sataankahteenkymmeneenkolmeen metriin. Kaiken kaikkiaan yhteen pyramidiin on käytetty kaksi miljoonaa lohkaretta. Huh huh sentään. Kuitenkin kyseessä oli hauta faaraolle. Yhdelle muinaisen Egyptin hallitsijalle. Ällistyttävää suuruudenhulluutta.
Jotkut porukastamme menivät myös sisälle hautoihin, niin itsekin, mutta sellaiseen pieneen, johon ei tarvinnut kontata sataa metriä kuten Kheopsin pyramidiin. Käymässäni haudassa ei ollut mitään erityisen loisteliasta. Vain kivinen arkku jossa vainaja oli joskus ollut muumioituneena. Haudan sisäseiniä peitti hieroglyyfit ja haudan kattoa koristi tähtitaivas. Ikuisen elämän symbolina. Itse haudassa ei saanut kuvata, ulkopuolella kylläkin ja kuvia tuli napsittuakin runsaasti. Täällä ei toista kertaa enää kävisi.
Päivän aikana kävimme Imhotem Saqqarassa museossa ja sieltä lounaan kautta porras Pyramidille ja temppelinrauniolle. Maailmankuulu Sfinksi etualalla niin vakuuttavasti kuin vain olla voi. Mieleen tuli Asterix ja Obelix -sarjakuva ja siitä kohta jossa Obelix möhli pudottamalla sfinksin nenän. Nenän puuttumiselle ei ole kuitenkaan tiedossani sitä oikeaa syytä mutta juuri se että nenä puuttuu, tekeekin sfinksistä niin kuuluisan. Erityisesti täällä Gizan pyramideilla oli tungokseen asti turisteja ja siksi myös runsaasti poliiseja, kansallisaarteita vartioimassa. Valokuvaaminen ja videointi pyramidialueilla oli sallittua, kunhan ei kuvannut poliiseja ja sama sääntö koski oikeastaan koko maata. Mitä lie pelkäävät, ei selvinnyt matkan aikana.
Seuraavan päivän ohjelma Kairon retkellämme oli Egyptiläisessä museossa käynti ja vanhan kaupungin basaarialueella shoppailu. Museo oli kuitenkin kohokohta, jossa vietimme useamman tunnin. Esineistö oli peräisin temppeleistä ja pyramideista. Osa patsaista oli varsin hyvin säilyneitä siihen nähden kuinka vanhoja ne olivat. Museossa ei tietenkään saanut kuvata ja kaikki minkä siellä ehti vierailun aikana näkemään, piti tallentaa vain omaan muistiin. Likimainkaan kaikkien muinaisesineiden ihailuun aikamme ei riittänyt, eikä monille osastoille edes mahtunut sekaan. Väenpaljous oli jo nähtävyys sinänsä. Turisteja oli ympäri maailmaa. Aasialaisia oli silmiinpistävän paljon.
Basaarialueella oli vähintään yhtä paljon väkeä. Etupäässä paikallisia kuka missäkin tarkoituksessa tai työssä. Kauppiaat olivat yli-innokkaita ja jos jäi hetkeksikään katselemaan jotakin esinettä, ympärillä alkoi mahdoton kuhina. Suurin osa kaupattavasta tavarasta oli rihkamaa. Itse olin jo etukäteen päättänyt ostaa kairosta marmorisen veistoksen, joka esitti sfinksiä ja pyramidia. Muovisia en huolinut ja kesti hyvän aikaa ennen kuin löysin mitä hain. Haasteellisen tinkaamisen jälkeen kumpikin osapuoli uskoi tekevänsä hyvä kaupan ja aikaa ostoksen tekoon meni melkein tunti. Monet muutkin porukastamme ostivat Kairon basaarista matkamuistoja. Syy oli hyvä. Tänne tulisimme tuskin enää koskaan. Kairon hulina ja liikenne on matkailijalle liian rankka kokemus. Liikaa kaikkea.
Illansuussa Kairon retkemme päättyi jälleen Gizan asemalle, jossa jouduimme odottelemaan junaa Luxoriin iät ajat laiturilla seisoskellen. Kaksi päivä Kairossa olivat olleet sangen rasittavia ja nyt toivoi vain että pääsisi mahdollisimman äkkiä lepäämään. Lopulta juna saapui, pari tuntia myöhässä, ja paluumatka Luxoriin saattoi alkaa. Tällä kertaa nukuin junassa kuin tukki ja samoin moni muukin. Pääsimme perille Luxoriin varhain aamulla. Tulipa taas kerran todistettua se että kyllä uni maittaa, jos on tarpeeksi väsynyt. Ryminät, kallistelut ja kirskumiset eivät enää haitanneet.
Luxorissa majoituimme vielä päiväksi päiväksi Isis Pyramisaan, osan porukasta jäädessä odottelemaan siirtolentoa Hurghadaan. Valtaosalle porukasta kuitenkin matka päättyi jo nyt ja he nousivat iltapäivällä Helsinkiin lentävään koneeseen. Alle kymmenen hengen ryhmä sen sijaan jatkaisi lomaa Punaisen Meren rannalla vielä viikon. Kuten minäkin.
Täyshoitolomaa Hurghadassa
Illansuussa meidät haettiin Isis Pyramisasta ja muutama vielä hotelli Emiliosta. Bussissa meille selostettiin siirron järjestelyt ja neuvot siihen miten löytäisimme oikean koneen, mutta lentoasemalle ei suomalainen opas voinut tulla. Lähtöselvitykseen asti seurasi paikallinen opas ja selvisimme odotusaulaan ihan vaivatta. Edes turvatarkastus ei ollut kovin tarkka koska vesipulloani ei evakoitu. Odotellessamme kuulutusta alkoi odotussali pikkuhiljaa täyttyä. Pientä kummastusta aiheutti se ettei missään valotaulussa lukenut englanniksi, että jokin lento lähtisi Hurghadaan. Kaikki taulut näyttivät samaa. Kairoon. Kun lähtöaika lähestyi, aloimme kuulostella kuulutusta, jota ei sitten koskaan tullutkaan. Ihmisiä alkoi kuitenkin siirtyä oville, mutta emme tienneet mihin he olisivat menossa. Porukassamme onneksi oli kaksi nuorukaista jotka kävivät kysymässä bussiin siirtyviltä minne matka? Ja kas, Hurghadaan kuten mekin. Ei muuta kuin jonon jatkoksi vaikka taulussa luki edelleen lennon lähtevän Kairoon. Vielä koneessa näytin lippua lentoemännälle ja tämä toivotti meidät tervetulleeksi. Epävarmemmaksi ei tilanne enää voinut käydä. Olisimmeko matkalla Kairoon vai Hurghadaan? Aika näyttäisi.
Kone alkoi vajaan puolen tunnin lennon jälkeen laskeutua, joten päättelin ettei ainakaan Kairoon näin nopeasti lennä. Järjestelyn epämääräisyys jatkui myös Hurghadan kentällä koska koneessa oli myös Helsingistä tulleita, joiden oli määrä mennä tulliin. Joten me Luxorista tulleet jouduimme odottamaan niin kauan koneessa että nämä matkustajat olivat ensin poistuneet koneessa. Hämmennystä aiheutti kai se että meillä yhdeksällä ulkomaalaisella oli jo viisumi ja passissa leima, jonka olimme saaneet viikko sitten Luxorin lentokentällä. Virkailijat käsittivät lopulta asian ja pääsimme koneesta.
Matka kentältä hotelliimme Sultan Beachiin kesti vain varttitunnin ja sisäänkirjautuminen nopeaa. Saimme hotellista myös kevyen iltapalan, mikä on poikkeuksellista. Henkilökunta vaikutti heti alkuun asiansa osaavilta ja palvelun laatu muutenkin ihan kohdallaan. Vasta huoneeseen päästyäni totesin olevani kolmen tähden hotellissa. Kalustus oli puutteellinen ja niiden kunto lähes romuja. Sama linja jatkui kylpyhuoneessa. Eipä auttanut valittaa koska olin itse matkan valinnut ja laadun sen mukana. Vanha sanonta: Halvalla ei hyvää saa, piti kutinsa.
Yleiset tilat olivat vastaavasti huoneita hienommassa kunnossa. Varsinkin allasalue, puutarhan loisto ja hyvä hoito kuin kalliimmassa hotellissa ikään. Kaikkein suurimman yllätyksen koki kuitenkin aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä. Tarjontaa oli yltäkylläisesti pääruuissa, salaateissa ja etenkin lounaan jälkiruuissa. Joka päivä vähintään parikymmentä erilaista kuiva- ja täytekakkua. Hedelmiä laidasta laitaan ja joka päivä jokin yllätys. Lettuja, pannareita, uppopaistoksia ym. ym.
Tarjonnalla oli sellainen vaikutus että varsinkin lounaalle ja päivälliselle joutui jonottamaan, jos meni juuri avautumisaikaan. Saliin ei yksinkertaisesti mahtunut enempää kerralla. Ruokatarjonnan lisäksi täyshoitoon kuului myös juomatarjonta ja vaikka juomat olivat suoraan sanottuna paikallista värillistä pontikkaa, maittoi se ainakin venäläisturisteille, joista hotellin asiakkaista oli suurin osa. Vaikka muslimimaissa alkoholia ei kansalle myydä, on aika varmaa, että viinaa silti valmistetaan, myös omaan salakäyttöön. Hyvin myös ruokapuoli maittoi itänaapurille. Lievää hamstraamistakin näki vaikka kolmesti päivässä pääsi syömään mahansa täyteen.
Kuten arvata saattaa, viikon lepolomasta kehkeytyi mässäilyloma. Varsinkin ensimmäisinä päivinä. Vaan kun oli kerrankin päässyt runsaan pitopöydän ääreen niin pitähän siitä ottaa kaikki irti. Koska en osallistunut Hurghadassa kuin kahteen lyhyeen retkeen, päivän ohjelma oli pelkkää löhöämistä allasalueella ja pulikoiminen viileähkössä vedessä, alkoi loppuviikosta tuntumaan olo aika täysinäiseltä. Ihme ja kumma että vatsa kesti moisen rääkin, ei kylläkään kaikilla ja egyptiläisten itsensä kutsuma, heillekin tuttu vatsatauti, jalla jalla, veti joiltakin naaman harmaaksi ja vessan laatoitusmarmorin tutuksi. Ruuasta en ainakaan itse löytänyt moitteen sijaa mutta silti söin mahdollisimman vähän raakasalaatteja. Se ehkä oli järkevin tälläkin matkalla.
Shoppailun erikoisuus
Sille joka joskus on arabimaissa käynyt, on tullut tutuksi heidän tapansa harjoittaa kaupankäyntiä. Egyptissä jos missä kysynnän ja tarjonnan laki heittävät häränpyllyä. Tarjontaa on ihan liikaa ja tarjoajia myös. Turistilla ei ole kaduilla kulkiessa hetken rauhaa. Heti kun astuu hotellin aulasta ulos, hyökkää kimppuun lauma palvelun- ja matkamuistojen myyjiä. Kaiken ikäistä tummaihoista miestä hyörii ympärillä, kuka tarjoamassa taksikyytiä ja toiset riksasajelua. Jos on ollut alunperin tarkoitus lähteä vain kävelylle ja kieltäytyy siksi kyydistä, alkaa möyhkä. Egyptiläiset alkavat huutaa toisilleen, jopa töniä toisiaan, jotta toiset tuputtajat saadaan kammettua turistin vierestä ja oma tarjonta otollisemmaksi. Kilpailu asiakkaista oli niin totista että alkoi ihan pelottaa mihin vääntö päättyisi. Egyptiläisen kaupankäynnin perusta onkin siinä että turisti on saatava käsittämään että hänen on ihan pakko ottaa kyyti tai ostaa jokin matkamuisto. Pakkomyynti. Egyptiläiset kai ajattelevat että asiakkaassa pitää roikkua niin kauan että tämä on jotain ostanut. Vain kylmäpäisellä ja töykeällä käytöksellä tämän myyjien lauman saa kimpustaan ja hokemalla jatkuvasti: Lä, lä, lä. Sanalla oli paljon käyttöä koko matkan ajan. Lä-sana tarkoittaa suomenkielellä ei, ja mikä tärkeintä: Jos ei aio ostaa mitään, niin esineitä eikä niiden myyjiä pidä edes vilkaista. Vain siten voi saada olonsa edes hieman siedettäväksi. Mikä miesturistina eniten ihmetyttää on se ettei naisia näy kaduilla kaupittelemassa mitään, vain miehiä.
Itse koin Luxorin kaikkein kiihkeimmäksi kaupungiksi tässä pakkomyynnissä. Kairossa Ja Hurghadassa sai joskus jopa minuutin olla ihan rauhassa. Kairossa tämä selittyy sillä että turistien ja omien kansalaisten määrä ylittää myyjien määrän. Tungos olikin siellä valtava. Luxorissa ei paljon viitsinyt liikkua iltaisin jos halusi olla rauhassa. Hotellin alueella ei kaupustelijoita ollut ja Niiliäkin pystyi ihailemaan ilman että joku olisi koko ajan ollut risteilyä tarjoamassa. Tuputtamisen olisi varmaankin sietänyt paremmin jos hinta olisi ollut kiinteä, mutta ilman loputonta tinkimistä kauppoja ei voinut tehdä. Riksa- ja taksikyyti olisi kyllä ollut edullista mutta ainakaan itselläni ei käynyt kertaakaan niin että sovittu hinta olisi pitänyt. Perille päästyä alkoi hirveä vääntö taksasta ja kuskista ei päässyt muuten eroon kuin maksamalla tuplahinnan. Silti hyvin edullinen jos vertaa suomen taksien hintatasoon. Tämä jatkuva riitely on äärimmäisen rasittavaa ja egyptiläiset tuntuvat tietävän sen. Taktiikka on oppimalla opittu. Turisti maksaa ihan kaikesta. Siksi ei ollutkaan mikään ihme että taksit ajelivat lähes yksinomaan tyhjillään kaikissa kolmessa kaupungissa ja niitä oli runsaasti. Varsinkin Kairossa. Ilmaston kuormittumista ei Egyptissä mietitä. Eikä ihme sillä bensa maksaa vain 13 centtiä litra.
Hurghadan erikoisuus on ilman muuta apteekkien määrässä. Sultan Beach -hotellinkin läheisyydessä oli neljä–viisi apteekkia ja lisää löytyi muiden hotellien lähettyviltä. Ostoskatua riitti kilometreittäin. Ilmeisesti tarjonnan määrä on hyvinkin suhteessa sairasteluun. Vatsavaivoihin hyttyspuremiin löytyy tehokkaita lääkkeitä ja vain harvoin tarvitaan lääkärin apua. Vaan menipä apteekkiin asioimaan mistä vaivasta hyvänsä, alettiin tiskille heti ladata potenssilääkkeitä. Etenkin Viagraa. Jo näyteikkunassa oli isolla tekstillä maininta että potenssilääkevalikoimassa löytyy. Se, että onko Viagrapurkissa sitten sitä mitä päällä lukee, onkin ihan eri juttu. Harvoin turisteille myydään mitään aitoa missään päin maailmaa, ei varmaa täällä muslimimaassakaan. Sanotaanhan sananlaskussakin että tarkoitus pyhittää keinot.
Summa summarum
Kotimatkalla oli aikaa mietiskellä Egyptimatkan antia. Ensimmäisen viikon extreme-seikkailulle on vaikea hakea vertaa. Ainakaan itse en ole moista ennen matkoillani kokenut ja tuskin tulen vähään aikaan kokemaankaan. Hyvä niinkin. Egyptissä olisi pitänyt käydä huomattavasti nuorempana, jolloin olosuhteisiin sopeutuminen olisi ollut helpompaa. Valitettavasti Egypti ei aina ole ollut turvallinen turisteille ja itsesuojelu siksi ymmärrettävää. Vaikka egyptissä turisteja suojellaan heidän turvaksi perustetuin poliisivoimin, on turisteja joutunut terrori-iskujen kohteiksi. Oma matkani sujui rauhallisesti sen puolesta mutta ihan levollisin mielin ei siellä voinut olla. Tuimakatseisilla poliiseilla oli aseistuksenaan rynnäkkökivääreitä ja se kertoo kyllä paljon matkailijalle maan turvallisuusoloista.
Sää suosi matkallani ja Egypti onkin kuulu auringon paisteesta. Ajoittain oli ilmassa hienojakoista hiekkapölyä jonka kohtalainen tuuli sai aikaan. Luxorissa etenkin mutta myös Hurghadassa pohjoistuuli tuiversi navakasti ja aamuisin oli pakko pukeutua pitkähihaiseen. Päivällä kyllä tarkeni ottaa aurinkoa. Sateenvarjoa ei egyptinmatkalle tarvitse pakata. Merivesi oli vielä helmikuussa sen verran viileää ettei tehnyt mieli mennä sinne kellumaan. Aika monet kävivät siitä huolimatta. Punainen Meri on säilynyt huomattavan puhtaana vaikka öljytankkerit siellä seilaavatkin. Onneksi kauempana rannasta. Myös risteilyaluksia purjehti tiuhaan tahtiin ohi hotellin rannan. Liikkumiset hotellialueen ulkopuolella jätin väliin. Vain kerran kävin ominpäin vilkkaassa Sakkalassa, uudessa Hurghadan keskustassa, jouten päin kävelemässä. Tutustumassa paikalliseen elämänmenoon. Valokuvia napsimassa tavallisten ihmisten pihoista, asukkaista ja asumuksista.
Paluulento laskeutui Helsinki Vantaan lentokentälle aikataulun mukaisesti ja siitä eteenpäin kaikki tapahtui tutun turvallisesti. Egyptin matka tulisi pysymään kauan mielessä, niin odottamattomien tapahtumien kuin muinaisegyptin historian tiedostettuani. Olin nyt montaa kokemusta rikkaampi ja saanut melkoisen kulttuuriannoksen nieltäväksi maailman ihmeistä, joten oli jo hyvä palata kotiin ja todeta vain kuin lorussa: Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
