Rauha, joka vei Suomen sotaan

Kaksisataa vuotta sitten Suomen kohtalo määrättiin kaukana keski-Euroopassa, kun Ranskan keisari, Venäjän tsaari ja Preussin kuningas kohtasivat Tilsitissä.

Kaksisataa vuotta sitten vallankumous söi lapsiaan Euroopassa. Ranska oli vuoden 1789 tapahtumillaan järkyttänyt säätyrauhaa ja muuttanut maailmaa pysyvästi. Muualla Euroopassa kuningaskuntia huolestutti, että aatelisten päitä leikkaavat giljotiinit levittäytyisivät ympäri mannerta. Myös karismaattisen kenraalin, Napoleon Bonaparten, lisääntyvä kansansuosio pelotti. Eurooppa joutui sotien kurimukseen vuosikymmeniksi eteenpäin.

Vastavallankumousta torjuva ja vallankumouksen ideologiaa levittävä Ranska julisti sodan ensin Itävallalle ja Preussille. Hieman myöhemmin Ranskan vastaiseen liittoumaan liittyivät niin Britannia, Venäjä, Portugali kuin Turkkikin. Ranska eteni kuitenkin voitosta voittoon miehiä innoittavan sotapäällikkönsä, Napoleonin avulla. Viimeisenä rauhaan taipui Britannia Amiensissa vuonna 1801.

”Englannin kanaali on pelkkä kaivanto”

Ranskan sota Iso-Britannian kanssa alkoi kuitenkin uudelleen vuonna 1803, kun Iso-Britannia kieltäytyi luovuttamasta Maltaa Ranskalle, kuten Amiensissa oli sovittu. Tällä välin elinikäiseksi Ranskan konsuliksi valittu Napoleon oli jo odottanut, että välit olisi ratkaistava lopullisesti, joten hän oli valmis sotaan. Yllätys kuitenkin tuli, kun Englanti onnistui saamaan liittolaisikseen Itävallan ja Venäjän. Vaikka Napoleonin kerrotaankin kuvailleen Englannin kanaalia pelkäksi kaivannoksi, jonka kuka tahansa tarpeeksi rohkea pystyisi ylittämään, ei hän uskaltanut hyökätä suoraan Englantiin. Ilman kanaalin herruutta yritys olisi ollut vaarallinen.

Merkittävin voitto itävaltalaisista tuli ranskalaisille Ulmissa lokakuussa 1805. Paria kuukautta myöhemmin - nyt jo keisariksi kruunatun - Napoleonin armeija päihitti Venäjän ja Itävallan yhdistyneen armeijan rippeet Austerlitzissä. Joulukuussa Itävallan keisari suostuikin nöyryyttävään rauhansopimukseen, jossa hän menetti suuria alueita Ranskan vasalleiksi. Itävallan jo antauduttua vielä Preussikin liittyi Napoleonin vastaiseen rintamaan. Preussista ei kuitenkaan ollut Ranskan armeijalle vastusta: alle kahdessa viikossa Preussi oli valloitettu, ja Napoleon marssinut Berliiniin.

Itävalta ja Preussi oli siis murskattu, mutta Venäjän armeija oli vielä voimissaan – ei kuitenkaan kauan. Venäjän tsaarin Aleksanteri I:n vuoro antautua koitti Friedlandin taistelun jälkeen.

”Preussin kuningas ikävystytti meitä”

Rauhansopimukset Ranskan, Preussin ja Venäjän välillä solmittiin heinäkuun 7. ja 9. päivinä vuonna 1807. Napoleon ja Aleksanteri kohtasivat toisensa Niemen-joelle ankkuroidulla lautalla Tilsitissä, Preussissa, jo kesäkuun puolella.

Kohtaamisen hetki oli sykähdyttävä: molemmat hallitsijat lähestyivät veneillä lauttaa joen vastakkaisilta rannoilta ja astuivat lautalle samanaikaisesti. Rannalla seuraavat sotilaat huusivat eläköön-huutoja. Lautalle oli pystytetty ylellinen teltta, jossa neuvotteluja käytiin.

Valtansa huipulla ollut Napoleon suhtautui tsaari Aleksanteriin myötämielisesti: sopimus oli Venäjälle edullinen. Napoleonin ja Aleksanterin välille syntyi myös henkilökohtainen ystävyys, mistä Napoleon on muistellut:

–Nousimme aikaisin pöydästä päästäksemme Preussin kuninkaasta, joka ikävystytti meitä. Kello yhdeksältä tsaari tuli luokseni siviilivaatteissa juomaan teetä. Puhuimme politiikkaa ja filosofiaa.

Myös Aleksanteri oli viehättynyt vastustajastaan ja oli hämmästynyt siitä, että tämä ei kohdellut häviäjää ylimielisesti, vaan kuin tasavertaista kumppania. Sitä paitsi Aleksanterikin oli jo ärtynyt liittolaiseensa Englantiin, sillä tämä ei ollut suostunut osallistumaan mannermaalla käytyihin taisteluihin. Napoleonin olikin helppoa saada Aleksanteri puolelleen Englantia vastaan.

Tilsitin sopimuksessa tsaari tunnusti Reinin liiton, ja hyväksyi Napoleonin veljet Westfalenin, Hollannin ja Napolin kuninkaiksi. Napoleon puolestaan lupasi, että Puolan itsenäisyyttä ei palautettaisi. Lisäksi Venäjälle luvattiin muun muassa osia Turkista yhteyden saamiseksi Tonavalle.

Sopimuksen salaisessa lisäosassa Venäjä suostui liittymään Englannin vastaiseen kauppasaartoon ja painostamaan myös Ruotsia liittymään mukaan. Sopimuksessa määriteltiin, että Englannin kanssa edelleen kauppaa käyneet Tanska, Portugali ja Ruotsi - jonka maakunta Suomi tuolloin oli - pakotettaisiin sulkemaan satamansa englantilaisilta. Ranska huolehtisi Portugalin ja Tanskan painostuksesta, mutta Venäjä hoitaisi Ruotsin. Tämä salainen pykälä sinetöi myös suomalaisten tulevaisuuden.

Liikutuxia ja varustuxia edesotetaan

Ruotsin painostaminen Britannian vastaiseen liittoon oli kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf piti Napoleonia Ilmestyskirjan petona ja vastusti tätä viimeiseen asti. Ranska puolestaan painosti Venäjää pitämään Tilsitissä lupaamansa. Kun Ruotsi ei taipunut diplomaattisin keinoin Britannian vastaiseen liittoumaan, oli otteita kovennettava.

Aleksanteri ei ollut halukas käymään sotaa Ruotsin kanssa, vaan pyrki ensin taivuttamaan Ruotsin voimanosoituksilla. Maa siirsi joukkoja Suomen rajan tuntumaan, ja Pietarissa järjestettiin näyttäviä asevoimien katselmuksia. Lisäksi levitettiin huhuja, joiden mukaan Venäjä todella valmisteli sotaa Ruotsia vastaan. Kuningas Kustaa IV Aadolf ei kuitenkaan ollut peloteltavissa pullistelulla. Hän osoitti suomalaisille vuoden 1807 lopussa julistuksen, jossa hän valmisteli alamaisiaan sotaan:

–Mutta kuitengin Me nyt näemme kuinga liikutuxia ja warustuxia Ryssän maalla, Meidän rajaamme vastaan, edesotetaan, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin rikkoa sitä onnellista rauhaa, josta sekä Suomen Maa, että myös koko Ruotzin Waldakunda, tähän asti on ihannellut.

Kuningas vetosi rehellisiä miehiä Suomen asujoista tarttumaan aseisiin vihollista vastaan, sillä suomalaisten vapaus ja kodit olivat uhattuina sekä vaimot ja lapset vaarassa. Julistus oli suunnattu erityisesti suomalaisille talonpojille, joiden kuningas toivoi aloittavan sissisodan venäläisiä vastaan. Sota alkoikin pian. Ruotsi ei suostunut liittymään Englannin vastaiseen liittoon, joten Venäjä jatkoi painostusta miehittämällä Suomen. Jos Ruotsi taipuisi, sotaretki peruttaisiin.

Miehitys kävi nopeasti: Venäjä aloitti etenemisen 21.2.1808 hyytävässä pakkasessa. Suomen sotilasylipäällikön Wilhelm Mauritz Klingsporin johtama armeija vetäytyi venäläisten tieltä, ja koko Suomi oli miehitetty ennen vuoden loppua. Venäjä oli valmis palauttamaan Suomen Ruotsille, jos se suostuisi sulkemaan satamansa englantilaisilta, mutta Kustaa IV Aadolf oli taipumaton. Näin Suomesta tuli osa Venäjää yli sadaksi vuodeksi. Lisäksi kuningas Kustaa IV Aadolf joutui luopumaan kruunustaan, ja Ruotsissa valtaan nousi Bernadotten suku.

Venäjän ja Ranskan välinen rauha ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen: Venäjä vetäytyi kauppasaarrosta jo vuonna 1810 sallimalla puolueettomista maista tulevien alusten pääsyn satamiinsa. Suhteet kärjistyivät niin, että Napoleon hyökkäsi Venäjälle vuonna 1812. Sotaretki epäonnistui, mikä johti lopulta Napoleonin keisarikunnan luhistumiseen.