Lehtitilaukset
Satumaista loistokkuutta. Äärimmäistä julmuutta. Tapahtumapaikkana Solovetskin luostarisaari Vienan meressä. Eivät tienneet Valamosta rauhallisempaan paikkaan lähteneet munkit, että eräänä päivänä Stalin tulisi perässä...
Valitse vapaasti ajanjakso ja maanosa. Tuskin löydät sellaisia aikaa ja paikkaa, jossa ihminen ei olisi joutunut toisen ihmisen uhriksi. Ihminen on ihmiselle susi.
Minun valintani on vuosi 2004 ja Venajä, Venäjä, Venäjä: Ensin kaksi lentokonetta räjäytetään ilmassa. Sitten nainen, itsemurhakandidaatti, räjäyttää itsensä metroaseman tuntumassa Moskovassa. Ja viimeksi Beslanin koulukaappaus järkyttävine seurauksineen. Tässä linkki http://fi.wikipedia.org/wiki/beslanin_koulukaappaus huonomuistisille, jotta totuus ei pääsisi unohtumaan: sadat viattomat ihmiset menettivät muutaman viikon aikana henkensä terrorismin uhreina Venäjällä. Nämä uhrit ovat vain yksi luku itäisen naapurimaamme traagisessa historiassa.
Kun kyseisen vuoden 2004 kesäkuun alussa reissasin ympäri Vienan-Karjalaa ja luovutettua Karjalaa, tuon tuostakin törmäsin nimeen Josif Stalin. Hänen yhteydessään ei puhuta terrorismista, vaan vainoista. Ja vainoharhoistakin taisi olla kyse.
Matkani tärkeimpiä kohteita oli 1430-luvulla perustettu Solovetskin luostari. Hirmuhallitsija ryösti tuon Vienan meressä sijaitsevan satumaisen rikkaan luostarin ja teki paikasta pahamaineisen joukkotuhoamiskeskuksen. Sinne koottiin 1920-luvulla koko Neuvostoliiton älymystö – kirjailijoita, tutkijoita, yliopiston opettajia, pappeja ja muita ”vallankumouksen vihollisia.” Heitä tapettiin hukuttamalla, kiduttamalla ja pakkotyöllä.
Lähellä Karhumäkeä tutustuin kahteen Staliniin liittyvään ”nähtävyyteen”. Vuonna 1997 venäläiset Stalinin vainojen tutkijat löysivät Sandarmohin metsästä 10 hehtaarin alueelta liki 250 joukkohautaa. Nuo vainojen uhrit, 9.500 ihmistä, oli teloitettu paikan päällä, siinä avoimien hautojen partaalla. Surmatut edustivat kymmeniä kansallisuuksia, kuten venäläisiä, karjalaisia, suomalaisia, ukrainalaisia, valkovenäläisiä, tataareja, juutalaisia romaaneja, saksalaisia ja puolalaisia. Näiden joukossa oli myös 1111 Solovetskista tuotua vankia.
Poventsan kaupungissa sijaitsee ns. Stalinin kanava. Vuosina 1931-33 rakennettu kanava yhdistää Vienan meren ja suomenlahden. Sen rakensivat vankileirien vangit. 170.000 vangista 25.000 kuoli kyseisellä työmaalla. Kanavaa rakennettaessa Neuvostohallitus halusi säästää kustannuksissa, joten työssä käytettiin mitä alkeellisimpia työkaluja. Vangit käyttivät puuta, hiekkaa ja kivenjärkäleitä metallin ja sementin sijaan. Dynamiitin asemesta kivenlohkareita hajotettiin rautakangilla ja omatekoisilla vasaroilla, joissa metallinpala oli kiinnitetty puiseen varteen.
Yksityiskohtaisempiin kuvauksiin en tässä yhteydessä välitä mennä, sillä ne ovat kuvottavia. Jäänpä vain miettimään, miten erilaista olisi ollut, jos Stalinin hirmuteoista olisi voitu aikanaan uutisoida ja viestittää siten kuin nyt on mahdollista. Olisi ainakin ollut paljon vaikeampi toimia salassa…
Venäjän kansan raskaasta historiasta kertovia ristejä näin matkani varrella paljon. Jostakin kivilaatasta muistan lukeneeni vetoomuksen: ”ihmiset, älkää tappako toisianne ”
--------------------
Rabbi kysyy oppilailtaan: ”Miten voisimme määritellä päivästä sen hetken, jona yö päättyy ja aamu alkaa?”
Eräs oppilas ehdottaa: ”Kun pystyn erottamaan etäältä koiran ja lampaan?”
”Ei”, rabbi vastaa.
”No, entä se hetki, jona pystyn erottamaan toisistaan viikunapuun ja viiniköynnöksen?” kysyy toinen oppilas.
”Ei”, rabbi vastaa.
”0lkaa hyvä ja vastatkaa itse ” oppilaat pyytävät.
”Se on se hetki”, viisas opettaja sanoo, ”kun voit katsoa ihmisiä kasvoihin ja sinussa on kylliksi valoa tunnistaaksesi heidät veljiksesi ja sisariksesi. Sitä ennen on yö, siihen saakka meissä on vielä pimeys vallalla”.
