Ulkoilmaelämää

Jatkopakina perintöautolle.

– Sitä on sitten, Kalle, turha odotella ennen kuin joskus vuonna 2018, totesi Kalteri-Arska ja pyöräytti camping-lenkkimakkaran toisen puolen hehkuvaan hiillostaan päin. Paistuva makkara sai suuni ihan tulvimaan ja vatsassa tyhjä seinämä hieroi vastakkaista puolta, mikä tuntui jokseenkin ikävältä.

– Niin mitä, arvoisa entinen rikostutkija, globalisaation kiihtymistä vai maailmantalouden romahtamista? kysyin vaikka arvasin kyllä mitä hän tarkoitti, sillä olin juuri selostanut hänelle Isaskarpappani perintöauton kohtalon.

– Sun pappasi autuaaksi julistamista, nääs ne laskee sen poissaolon alkavaksi siitä kauppakirjan päiväyksestä ja varmuuden vuoksi ainaskin puoli vuotta sen jälkeen.

– Jaa juu, niin se. No nyt kun se Isaskarin auto on menetetty, niin sillä ei ole enää mitään merkitystä, pappa voi mun puolesta olla vaikka kuolematon. Tietääkseni papalla ei ole koskaan ollutkaan muuta omaisuutta saatikka rahaa kuin aivan satunnaisesti, joten…

– Äläs nyt poika hyvä, jollekin tilille ne eläkkeet maksetaan ja jos pappasi on oikeesti potkaissut tyhjää, niin ne ovat koskemattomina siellä odottamassa perillisten ahnaita sormia.

– No voihan…No sittenhän tässä taas pitää odotella ja toivoa ja todennäköisesti papan tuntien ihan turhaan, se osasi käyttää rahansa vaikka olisi ollut kaulaa myöten suohon haudattuna. Ja kymmenen vuotta on kauhean pitkä aika.

– Mikä siinä kauppakirjassa muuten oli Potifarin hintana?

– Taisi olla 150, mutta en usko papan sillä sitä myyneen.

– Tokkopa, on varmaan osannut vaatia ainakin jotain tavaraa vaihdossa. Ota nyt hyvä mies tosta paketista makkara ja ala paistaa, ei tuota vattan murinaa kukaan kestä, niinku maanjäristys olis alkamassa

Tottelin nöyrästi ja nopeasti ja laitoin makkaran pajunoksan päähän ja nostin sen nuotion lämpöön. Pelastusarmeijan ruokapaketeissa oli näköjään leivän, makaroonien ja jonkun purkin lisäksi ollut paketti grillimakkaroita. Parasta ennen- päiväys oli jo mennyt, mutta meille ulkoilmaihmisille ne olivat parasta mahdollista einestä, nuotiolla oli pikkuisen vaikeata valmistaa aterioita, kun tuo pannupuolikin oli aika heikoilla. Talvet asustin Eveliina-mummun hyvässä hoidossa hänen kaksiossaan Eirassa, mutta kesäaikaan joku kumma vietti ja vapauden kaipuu veti luontoon ja kun kesämökkiä ei ole kellään lähisukulaisella, niin piti tyytyä tähän sillanaluskammariin, mistä oli se etu, ettei kavereista ollut pulaa, meitä oli tässä porukassa vakituiseen kymmenkunta. Me emme missään tapauksessa ole mitään juoppoja, heitä on kyllä siellä täällä ympäri cityä, mutta meidän porukkaan ei heitä edes huolittaisi. En malttanut kauaa einestäni lämmitellä vaan hotkaisin herkun mahaani, joka vaikeni oitis vissiin järkytyksestä.

– Oli siellä kuule taas moni kassin hakija omalla autolla liikkeellä ja silti ollaan ilmaista sapuskaa hakemassa, ollaan niitä muka köyhiä, Arska loihe lausumaan.

– Asuvat tietysti jossain kaukana eivätkä oikein pääse muilla kulkuneuvoilla, yritin osallistua juttuun.

– Jaa etteivät pääse. Ja yksikin nainen tuli uuden karheella Bemarilla, heitti turkin takapenkille ja otti jonkun lumpun niskaansa ennen kun meni jonoon.

– Turkin? Näin kesähelteellä? Nyt puhut ihan lämpimiä.

– No hiukan liiottelin, mutta vain sen turkin verran. Mutta syö nyt toinenkin makkara, sun mahas alotti uudestaan. On se niin kumma, että oltiin sitten Afrikassa tai Aasiassa tai kotisuomessa niin aina niitä avustusrahoja ja –tavaroita katoaa vääriin taskuihin.

- Puhut asiaa, sanoin ja yritin malttaa sen verran, että toinen makkara saisi edes vähän väriä pintaansa, ennen sen katoamista vatsaan.

- Tekis mieli soittaa johonkin lehteen, että tulisivat tekeen juttua kuvien kanssa, vaikka taitaa olla niin, että ei ne laita tavallisten naamoja lehteen. Kaikki julkikset on kuvaajien metrikameroiden maalitauluja 24 tuntia vuorokaudessa ja niistä kuvista maksetaan, mutta muiden kuvia ei julkaista, ettei tulis syyllistyttyä yksityisyyden loukkaamiseen.

- Mikähän siihen mahtaa olla syynä, mumisin suu täynnä ja koitin nieleksiä.

- Sitähän en sulle ala selitellä, mieti ihan itte.

Mieti siinä nyt semmosia, kun vieläkin oli niin nälkä, ettei oikeestaan pystynyt ajattelemaan kuin ruokaa. Se on sitä sillanalusromantiikkaa, niin kuin Arska joskus on viisaasti todennut. Saahan sitä pohtia asiaa sitten kylläisenä, jos se enää kiinnostaa. Sopii sitä miettiä itse kunkin.