Rikkauden onni ja köyhyyden ilo

Rahan voimalla eletään,ja se on useimmille elämän tärkein asia, mutta mitä köyhyys/rahattomuus voi ihmiselle opettaa: siis köyhyyden kouluun astu, moni siinä on jo oppinsa saanut...

Markkina, markkina Markkina Maija,

se se on semmoinen Papukaija,

huutaa aina samaa: ostakaa kamaa

ja maksa vasta ensi kuussa!

Rahalla saa ja hevosella pääsee, niin kauan kuin pääsee. Talouden näkymät heikot, vähät varat tai puhdas rahattomuus, epävarmat tulot. Rahassa on kaikki, sillä mitataan kaikki. Se on kuin ihmisen käden jatke, välttämätön kainalosauva pystyssä pysymiseen toisten ihmisten edessä.

Rahan himo on kaiken pahan –KAIKEN PAHAN! juuri. Mietitäänpä tätä vähän, sillä lause on jollain lailla hämmästyttävä. Ihminenhän yleensä ajattelee, että toisinpäinhän asia juuri on, rahahan tuo onnen ja turvan!

Jos on rahaa, sitä myös kuluu. Jos ei ole rahaa kuin kaikkein välttämättömimpään, säästyy samalla monelta turhalta ostokselta, tavaran (ja roskan) paljoudelta, ajan hukkaamiselta. Köyhyys voi opettaa viisautta, jos vain suostuu oppilaaksi, eikä säikähdä tätä niin vanhaa ja harmaata opettajaa. Tosin ei köyhyys varsinaisesti ole iloinen tai onnellinen asia, ja harvoin kovin kauniskaan, mutta ilosta ja onnesta se hyvinkin mieleenpainuvasti opettaa. Ja tiedetäänhän se, etteivät kaikki rikkaatkaan aina iloisilta näytä. Siis köyhyyden ankaraan oppiin astu, jos se tiellesi osuu.

Nykyihminen, se hyvin toimeentuleva, elämässä pärjännyt, luulee (eikä voi muuta kuvitellakaan, ei osaa), että kaikki on haettava kaupan hyllyltä, että vain ostettu on jotain, mistä kannattaa mainita, mitä kehtaa esitellä. Nykykansalainen, länsimainen, on onnellinen vain ostaessaan. Olenhan toki kokenut sen kevyenhuumaavan turvallisuuden ja onnen tunteen minäkin, kun kärry on täynnä ruokaa ja tavaraa ja karkkipussi päälle – mikä yltäkylläisyys. Tämän tavaramäärän keskellä ainoaksi pysyväksi, vakuuttavaksi tapahtumaksi, päivän kohokohdaksi on jäänyt tuo ostoshetki eli varallisuuden vaihto kassalla, liukkaasti juoksevan rahan välittäminen ikuiseen kiertokulkuunsa. Ostoshetkessä tiivistyy pintakiitäjän onni, saamisen, omistamisen himon tyydyttyminen. Kaikella sillä tavaramäärällähän ei ihminen juuri mitään tee, ja se käy ennen pitkää vain hänelle riesaksi monella tapaa, varsinkin useamman perheenjäsenen taloudessa, jossa sitten suuri osa ajasta (erityisesti äidin) kuluu järjestyksen ylläpitoon, sen opettamiseen kovapäisille lapsille, hukassa olevien tavaroiden etsimiseen, rikkoutuneiden huonojen tavaroiden korjaamiseen ja kiroamiseen, yms. Hyvinvointivaltion lapsillahan ei muuta todellisuutta ole koskaan ollutkaan kuin tavarataivas, josta tulee kylläännyttävä itsestäänselvyys parissa päivässä saamisen jälkeen.

Luojan kiitos on olemassa myös kierrätysihmisiä, kirpputori-ihmisiä ja tee se itse –ihmisiä. Heissä on toivoa, luovuuden henkeä, mitali heille rintaan!

Raha on valtaisa tabu, maailman jumala, jota ilman ihmisen on vaikea kuvitella pärjäävänsä. Köyhyys on siihen verrattava, erittäin pelottava tabu, siis kaukaa pitkin ennakkoluuloin kierrettävä ja sitten äkkiä vähin äänin unohdettava asia. Kyllähän meillä rahaa on, emme vain puhu siitä sen enempää, niin kuin ei tabuista yleensä puhuta. Remontti jää taas tekemättä, mutta onhan katto pään päällä ja halkopino liiterissä eli ei oikeastaan mitään hätää tässä. Eihän minusta päälle päin näy, että olen köyhä… Mutta niin on ihmisaivot rahapesty ja nykyinen maailma rahalle rakennettu, etteivät aivot helposti unohda tuota houkuttelevaa mammonaa, omistamisen ihanaa iloa, vapauden ja onnen illuusiota. Tätä edistämään on mainonta luotu, ja yhä se vain puree ja sokaisee uskolliset kuluttajat toimimaan ohjeidensa mukaisesti.

Vaan totisen kova on köyhyyden koulu: harmaana, pelottavana, salakavalasti hyökkäävänä, huutavanakin se heikkoitsetuntoinen, ala-arvostettu, parjattu ja hävetty köyhyyspolo, rutto, on aina keskellämme, vaikka kuinka pakenisimme. Keskellämme, lähellämme se pysyy ja on aina ollutkin vuosituhantisen uransa ajan.. Oltava sen on vastavoimana, taistelunpaikkana rikkautta tavoittelevalle ihmiselle, eikä tiedetä kehen se milloinkin osuu. Ja kuka tietää varmasti sanoa, missä kohdin astelee tällä huojuvalla elämän lankulla – eilen rikas, tänään jo köyhä ja kurja. Perin tuttua monelle tässäkin maassa.

On vielä olemassa eräs mahdollisuus, joka vaatii totista tiedostamista: voin valita köyhyyden, voin valita niukan kulutuksen, voin kieltäytyä tästä ja tuosta trendikkäästä uusimmasta uutuudesta niin hirveän vaikeaa kuin se onkin Ruhtinas Rahan röyhistellessä joka suunnalla kimaltelevaa rintamustaan. Köyhä antoi kerran vähästään, jopa kaikkensa, rikas ei anna aina liiastaankaan. Köyhän evankeliumi on totta, köyhyyden kouluun pääsemisestä iloitseminen on mahdollista, siitä rikastuminen, kulumattomiin kukkaroihin panostaminen, on suuri Jumalan suunnitelma. Älä köyhyyttä älä rikkautta minulle anna, anna minulle määräosani leipää. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa yhtä aikaa –toista vihaa, toista rakastaa. Vaikeaa on rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.

Vuokkotuulia