Lehtitilaukset
Jo viime syksystä asti telkkarissakin mainostettu Disney Jääshow oli valloittanut kukkaroni. Olihan paikalla sentään tarkoitus olla kaikkien Ankkalinnan asukit ?? Tiedossa olisi hauska retki. Tai niin luulin.
Tiesin jo entuudestaan, että pelkkä lippujen hinta (tässä tapauksessa 30 + 22 eur) ei riittäisi, vaan että käytävillä olisi pujoteltava aivan sairaan sukkelaan, ettei jälkikasvu ehtisi kinuta itselleen niitä kolmea miljoonaa disney-artikkelia, jotka tyrkyllä olisivat.
Autojono Hartwall Areenalle tyssäsi jo Hämeenlinnantiellä Manskun liikennevaloihin. Itse olimme aikataulusta aavistuksen myöhässä viimehetken kakkahädän takia (lapsi, en itse). Mutta siitä huolimatta, todella hyvissä ajoin liikkeellä Ei hätää, tässä sitä mennään. Hitaasti, mutta varmasti. Kuin Mummo Ankka lumessa. Hyvinhän tässä ehditään. Tai niin luulin.
Olimme vihdoin Hartwall Areenan liikenneympyrässä (ihan uusi kokemus, aiemmin oli liikennevalot). No, eihän siinä sitten mennyt kuin 10 minuuttia päästä liikenneympyrään sisään ja siitä sitten heti oikealle reitille kohti Areenaa. Johon sitten jäi sekin vähä eteneminen ja hermojenhallinta. Metsälän suunnalta pukkasi yhtä paljon porukkaa samaan risteykseen, yhtä hallitsemattomin hermoin jonottamaan Kuninkaallisen Hartwall Areenan parkkihalliin.
KAIKKI Areenalle jonottaneet autot ohjattiin YHDEN sisäänkäynnin kautta sisään Ja sisäänkäynnin yhteydessä piti vielä maksaa parkkimaksu 5 eur, joka tietenkin hidasti entisestään jonon etenemistä. Miksei Areenaan oltu rakennettu enempää sisäänkäyntejä? Naisen, jopa Mummo Ankan, logiikalla niitä pitäisi olla enemmän. Jokaisessa sisäänkäynninnäköisessä luki ”No Entry” tai ”Tupakointialue”. Ha-Loo????? Oli e-rit-täin vaikea olla tinttaamatta sitä portinvartijaa, jolle vitoseni annoin. Mutta hänen vikansahan tämä suunnitteluvirhe tuskin oli, joten otin taas hermoni haltuun. Tai niin luulin.
Sen piiiitkän jonottamisen jälkeen piti vielä kiertää yksisuuntaista parkkihallia to-del-la pitkään. Jälkikasvu esitti huolestuneita kysymyksiä takapenkiltä koko ajan. Parkkipaikan vihdoin löydyttyä, menimme sisään. Tai niin luulin… Noin 5 kerrosta (tuntui 56:lta) piti talsia (alle 3 v sylissä) väkijoukossa, ennen kuin parkkihallista pääsi ulos. Ja sananmukaisesti ULOS Vettä saatoi kaatamalla, ja tuulta oli 270 m sekunnissa, ulos oli mentävä jonottamaan sisällepääsyä. Taas jonotettiin. Siitä huolimatta, että liput oli hankittu jo puoli vuotta aiemmin.
Haluan nyt tietää, KUKA mies(insinööri) on suunnitellut Hartwall Areenan parkkihallin sisäänkäynnin (huom yksikkömuoto)?? Tai ylipäätään koko parkkihallin?? Haluan tietää sen heti. Ja haluan myös yhteystiedot, kiitos.
Haa, vihdoin sisällä. Suorinta tietä peräpäät penkkiin, ohi kojujen. Show alkoi samantien ja paikalle purjehti Mikki ja kumppanit. Myös Tiku ja Taku esittäytyivät. Tai niin luulin. Puheesta kun ei kertakaikkiaan saanut mitään selvää (ainakaan aikuinen), koko kööri pajatti taukoamatta yhteen ääneen kovalla, kimeällä ja liikaa nopeutetulla tempolla. Seurauksena oli äärimmäinen älämölö. Sama reilu meininki jatkui läpi koko kinkerien.
Amerikkalaiseen tyyliin popcornin ja disneykrääsän myyjät kiertelivät katsomossa houkuttelevasti. Kohotin käteni jo eräälle lupaavalle popcornkauppiaan alulle. Muutin salamannopeasti suunnitelmaa nähdessäni hintalapun kauppiaan rintapielessä. Kyseessä oli keskikokoinen pussillinen valmispopcornia disneymerkkisessä pikkuämpärissä. Hinta 12 euroa. Käännän markoiksi varmuuden vuoksi, koska nähtävästi myös amerikkalaisten on vaikea mieltää euron oikeaa arvoa: 72 markkaa. Olin sanaton.
Mutta äkkiäkös leukani taas loksahti auki. Jäälle marssi armeijallinen vihreäpukuisia sotilaita aseineen. Heillä oli vihreät ”kasvottomat” naamarit kasvoilla ja heiluttelivat aseitaan kovan musiikin tahdissa. Kesyä, jos sattuu asumaan Gazan alueella. Varmaan tämä johonkiin uuteen disneytarinaan jotenkin liittyi, en vaan tiennyt mihin, enkä halunnutkaan tietää. Ei myöskään alle 3-vuotias tyttäreni, joka peloissaan käpertyi syliini. Pakko tunnustaa, että itsellenikin tuli hieman pelottava olo ja yritin olla katsomatta niitä kasvottomia naamareita.
Sen jälkeen nähtiin kymmenittäin erilaisia hahmoja, itselleni suurin osa tuntemattomia satuhahmoja. Ja jossain vaiheessa myös kerrostalon kokoinen valas pelottavan musiikin höystämänä pamahti jäälle, söi Pinokkion isäpappoineen. Tunnelma meidän perheessa oli valaan myötä taas matossa.
Hieno valoshow loppupuolella pelasti tilannetta hieman. Jäälle tuli hirveä määrä erilaisia härveleitä, joissa amerikkalaiseen tyyliin oli valonlähde jokaisen mutterinkin päässä. Pimeässä salissa ja juuri sotilaallisesta selkkauksesta selvinneenä, se oli lohdullinen näky.
Shown päätteeksi Mikki ja kumppanit tulivat vilkuttamaan. Yes, nyt oli lupa lähteä. Niin yritimmekin. Taas jonotusta penkeiltä pois ja käytävälle. Käytävällä ihan vaan eteenpäin jonotusta. Lelukojun kohdalle asti. Tyttäreni äkkäsi hyllyssä pienen Minni Hiiri -pehmolelun ja oli kohtalaisen vakuuttunut, että se haluaa tulla meille asumaan. 24 euroa eli 144 markkaa. Maksoin käteisellä, ettei jäisi todistusaineistoa hulluudestani.
Lisää jonotusta. Kesti kauan päästä ulko-ovelle asti. Niitäkin kai sitten oli vain yksi kpl. Ovesta ulos sateeseen ja tuuleen. Ja jonottamaan. Parkkihalliin vei, yllätys yllätys, vain yksi ainoa ovi. Koko kansa rynni sateessa sitä kohti ja samalla jo seuraavaan näytökseen tulevat ihmiset siitä ulos. Viisi kerrosta alaspäin jonossa kävelyä, jo tuttua. Auto löytyi ja pääsimme vain pienen jonotuksen jälkeen sen jonon jatkeeksi, joka jonotti ulos parkkihallista. Yhdestä ovesta. Yksi auto kerrallaan.
Vihdoin olimme ulkona hallista ja katselin säälien seuraavaan näytökseen jonottavia autoja, joiden kuskit näyttivät yhtä hämmästyneiltä, hermostuneilta ja kyllästyneiltä kuin minä aiemmin. Me olimme sentään tulleet päivän ensimmäiseen näytökseen, mutta nämä joutuivat ensin jonottamaan, että me pääsimme alta pois. Siitä yhdestä ovesta.
Vain Hannu Hanhi olisi selvinnyt tästä hymyillen. Ja häntä ei näkynyt lainkaan. Jään odottelemaan sen insinöörin yhteystietoja.
