Pyhästä yksinkertaisuudesta ja muusta hulluudesta

”O, sancta simplicitas. Voi, pyhä yksinkertaisuus ” Tämä lentävä lause kuultiin v. 1415 tsekkiläisen uskonpuhdistajan ja marttyyrin Jan Husin suusta miehen viimeisinä sanoina. Aiheen huudahdukseensa hän sai nähdessään vanhan leskiäidin pitävän tarkasti huolta siitä, ettei tuli sammuisi tämän vääräoppiseksi julistetun miehen roviosta. Arvatenkin Hus tarkoitti kutakuinkin samaa kuin Jeesus ristiltään: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät”.

No, fiksutko sitten tietävät?

Kyseessä lienee jonkin sortin moite, jos opettaja koulussa puuskahtaa oppilaalleen: Voi, pyhä yksinkertaisuus. Oppilas on kenties kieltäytynyt ymmärtämästä jotakin, mitä opettaja pitää itsestään selvänä asiana. Mestari Jeesuskin välillä tuskastui oppilaisiinsa ja tuskitteli: ”Ettekö te vieläkään ymmärrä, mistä on kysymys? Kauanko minun täytyy teitä vielä kestää?” Toisaalta: Ei kai kukaan koskaan ole väittänytkään, että opettaminen olisi lastenleikkiä tai että oppimisprosessi ei veisi omaa aikaansa.

Tarkemmin ajateltuna pyhä yksinkertaisuus kuulostaa vallan omituiselta ajatukselta. Mitä pyhää yksinkertaisuudessa muka on? Kristinuskon keskeisiin totuuksiin kuuluu, että yksinkertaisiksi ja jopa hulluiksi leimatuilla on viisautta. Apostoli Paavali kirjoitti, että meistä täytyy ensin tulla hulluja, jotta meistä tulisi viisaita. Ja Jeesuksen mukaan meidän on tultava lasten kaltaisiksi päästäksemme Taivasten valtakuntaan.

Esikuvaksiko siis asetetaan lapsenmielinen hullu? No jaa, en ihmettele, ettei kristinuskoa monikaan noteeraa uskontomarkkinoilla tätä nykyä kovin korkealle. Hindulaisen äiti Amman halaaminen on varmaan paljon trendikkäämpää. Kukapa nyt ei äidin syliin kaipaisi? Halipulaahan me suomalaiset sairastamme pitkin vuotta. Ja kehuvajekin meillä on. Saattaapa myötätunnossammekin olla monenlaisia revähtymiä…

Seuraavan kerran kun lukija kutsuu jotakuta idiootiksi, muistakoon hän Dostojevskin samannimisen romaanin ruhtinas Myshkiniä, jonka ympärillä tapahtui paljon. Juuri lapsellisuudellaan hän tasapainottaa keskenään nerokkuuden ja arkipäiväisyyden. Muutamat nauravat hänelle. Toiset ovat lumoutuneita. Selitys on siinä, että hänestä välittyy toisille jotakin sellaista, mistä hän ei itse tiedä. Hänestä huokuu vilpittömyys, lempeä hyvyys ja laskelmoimaton uskollisuus.

Voi, pyhä yksinkertaisuus. Huomaamattamme joudumme usein menestyksen ja voiman myyttien ansaan. Nuoruutta arvostetaan. Lehdet ovat täynnä hoikkia, kauniita vartaloita. Huomaamattamme arvostamme rikkaita, niitä, jotka kulkevat halki elämänsä vauhdikkaasti, matkustelevat paljon, omistavat rahaa, syövät loisteliaasti ja juovat hyviä viinejä.

Julkkikset ovat yhteiskunnassamme ykkösiä, kun taas meidät surkeat nollat kätketään piiloon. Älyköt saavat huomiota, ne, jotka lukevat paksuja kirjoja, joilla on kaikki järjestyksessä korvien välissä ja jotka ovat taitavia suustaan. Menestyksen, rikkauden ja pinnallisen sanallisen nokkeluuden varjoon jäävät yksinkertaiset, hyväuskoiset ja uskolliset.

Hengellinen perinne tietää, että pyhä hulluus ja vähälahjaiset ovat olemassa kätkeäkseen itseensä aivan toisen näkökulman elämän arvoihin. Yksinkertaisessa ihmisessä on usein hyvyyttä ja spontaania hellyyttä. Nuo avut puhkaisevat hienostelevan käsityksemme elämän nautinnoista, joita löytää, kun on opetellut silmänpalvojapintaliitäjäksi. Hyvyys ja spontaani hellyys säteilevät jotakin aivan muuta kuin kauniit mainoskuvastojen sivut ja loputtomien julkkisjuorujen tyhjyys.