Lehtitilaukset
Pakina iloisuuden ilmentymisestä
Ilo, iloisuus ja iloittelu on käsitteenä jo vanha. Ei siis mikään nykyajan kaupallis-ajakohtais -tuttavuus, kuten niin monet, monet muut ilmiöt. Planeetallamme on osattu iloita jo pitkään.Tuhansia vuosia. Jo ammoisista ajoista lähtien mieli on herkistynyt iloitteluun milloin mistäkin syystä.
Iloittelu ei ole pelkästään ihmisen onnellisuuden mitta vaan eläimetkin iloitsevat omalla tavallaan ja omista syistään. Yhdelle riittää pelissä voitto, toiselle pelkkä työssä onnistuminen. Joillekin iloa tuottaa tietty ajankohta ja yleensäkin jonkin uuden alku. Iloisuutta riittää vauvasta vaariin ja tyttösestä mummoikäisiin. Kullekin omasta syystä ja onnellisuutensa asteesta.
Iloita voi ryhmässä, kaksin, jopa ypöyksin. Iloa voi ammentaa monella tapaa ja sitä voi myös haalia rajattomasti. Ilo ei lopu koskaan. Iloa voi niin antaa kuin ottaakin. Ilon laari on kuin tarujen runsauden sarvi. Kukaan ei aseta rajoja iloitteluun. Iloisuudelle ei ole siis äärtä eikä laitaa, eikä kenkään luulisi voivan loukkaantua toisten iloittelusta.
Vaan niin kuitenkin valitettavasti on. Joidenkin, onneksi hyvin harvojen, mielestä tarpeeton iloittelu on esteettisesti arvelluttavaa ja siten hyvin paheksuttavaa.
Hmm... Tarkasti normeihin elämänsä asettaneet henkilöt närkästyvät kun jotkut holtittomat kansalaiset purskahtelevat tahattomasti nauramaan. Tai jopa, jopa taittuvat vartaloltaan kippuraan, kun eivät pysty hillitsemään itseään tunteidensa purkauksilta. Todella prutaalia, sanovat he, jotka ovat päättäneet ettei elämään kulu iloa ja iloisuutta missään olosuhteissa. Ilottelu on heidän mielestään ajan haaskausta. Ilo ei ei elätä, niin he sanovat, ja uskovat joka solullaan tähän. Iloittelu on näiden harvojen ja valittujen mielestä keinotekoista. Heidän mielestä ihmisen kuuluu olla vakaa ja harkitsevainen kaikissa elämän käänteissä. Hillitse itsesi, on heidän iskulauseensa.
Vuoden vaihtuessa uudeksi ei itsehillinnästä ollut merkkejäkään näkyvissä. Pommit paukkuivat ja raketit suhahtelivat taivaalla kaoottisesti. Ilta yhdeksästä aamuyöhön kolmeen taivas salamoi kuin pahimmassakin keskityksessä. Mummot ja vaarit siunailivat:
– Onko se taas alkanut? SOTA. Herranjumala.
– Joko pitää lähteä ja otetaanko elukat mukaan?
– Voi voi tätä maailman menoa, siunailivat vanhimmat kansalaiset kiikustuoleissa tai sairasvuoteillaan.
Nuoremman väen tyynnyttely auttoi vaareja ja mummoja havahtumaan todellisuuteen.
– Uutta vuottahan sitä taas vastaanotetaan. Ei mitään hätää. Otahan vaari tuosta nitroa ja mummolle unilääkettä. Ei sota ole syttynyt. Iloa siellä vain tulitetaan.
Vaan onko tarpeen iloaan raketein ja pommein näyttää? Siinäpä kysymys.
