Lehtitilaukset
Kovin moni nykyajan ihminen jättää tajuamatta maamme itsenäisyyden hinnan, vaikka siinä ei tarvita laskupäätä eikä ydinfysiikkaa. Tarvitsee vain hetki muistella isoisiemme ja –äitiemme valtavia uhrauksia. Vähintä mitä voimme tehdä kiittääksemme heitä, on pitää heidän tarinansa elossa.
Minä onnekas kuulun niihin, joille isoisät kertoivat aitoja sotajuttuja. Toki silloin olin vain reilun metrin mittainen ja järkeä alle sata grammaa. Minua hämmästytti kovin se, että juuri kukaan muu suvustamme ei halunnut heidän kertovan juttujaan. Ja se myös ilmaistiin aika kovaan ääneen ja niin, että taatusti meni suu tukkoon. Minä aina jaksoin kuunnella, mutta eivät ne jutut silloin ihan niin kovasti kolahtaneet, vaikka kunnioitinkin heitä syvästi. Molemmat isoisäni olivat kokeneet sotien kauhut ja toivoisin niin, että olisin aikanaan perehtynyt asiaan enemmän. Nythän se on myöhäistä.
Nykynuoriso varsinkaan ei taida mitenkään pystyä kuvittelemaan moista, vaikka historian tunnilla aihetta varmasti pintapuolisesti käsitelläänkin. Ja sen syvemmin se tuskin juuri ketään kiinnostaakaan. Isoisämme kuitenkin lähes samanikäisinä ajettiin kodeistaan ase kourassa kylmään tuntemattomaan. Piti jättää perhe, koti ja työ. Eikä paluusta ollut minkäänlaisia takeita.
Joku palasi, joku ei. Ja se joka palasi, ei koskaan voinut unohtaa. He vain olivat sitä hiljaista sukupolvea, pahemmin ei vaivoista valitettu, eikä haavoista huudeltu. Toinen sodasta palannut isoisäni meni kyllä lääkäriin, tosin vasta 72-vuotiaana ensimmäisen kerran elämässään. Pikkukylän lääkäri hämmästeli missä on miehen paperit ja oletteko sittenkin kenties muuttanut paikkakunnalle vasta. Kyl mää ole koko ikän asunt tääl, mutt emmää ol enne lääkärii tarvinnu.
Eräässä tarinassa toinen isoisäni oli yrittänyt päästä metsässä olevaan latoon hetkeksi lepäämään ja oli onnistunutkin. Ladossa vaan oli tunkua jo ennestään. Siellä lepäsi kymmenittäin kuolleita sotilaita. Yhdellä oli pää irti ja se oli nostettu rinnuksille. Näky jäi ikuisesti elämään jopa minun sieluuni, saati isoisäni. Nämä hiljaiset ladon miehet eivät koskaan astelleet itsenäisen maan lumella.
Me nuoremmat sukupolvet olemme sotaveteraaneille ja heidän perheilleen suuressa kiitollisuudenvelassa. He tekivät Suomesta itsenäisen maan. Ja me saimme sen heiltä perinnöksi. Vaalikaamme heidän muistoaan ja perintöään suurella kunnioituksella.
