Oliko terveydenhoitajien palkkakiista loppujen lopuksi poliittinen sirkus, jossa pelinappuloina olivat hoitajat ja hoidon tarvitsijat.
Kyllä sairaanhoitajat palkankorotukset ansaitsevat. Mutta neuvottelujen kehitys ja lopputulos oli mielestäni törkeätä politiikkaa, jossa voittajana oli valtio verotulojen nousun ansiosta. Maksajana on pienituloinen kansanosa kuntien verojen ja terveydenhoitomaksujen noustessa. Minkälaiseksi muodostuu sairaanhoitajien työtaakka. Työntekijöitä uhotaan vähentää. Mitä se aiheuttaa hoidon tarvitsijoiden suhteen.
Ennen vaaleja lupasi yksi puoluejohtaja viidensadan euron korotuksen kuukaudessa valtion kassasta. Hänestä tuli valtionvarainministeri. Hän ja hallitus peruivat politiikkojen tapaan lupaukset. Käsitykseni mukaan työtaistelu oli myös eduskuntaa ja hallitusta vastaan. Pidettiinhän mielenosoituksia eduskunnan edessä. Eduskunta laati pakkolain ja hallitus pesi kätensä. Tehyn puheenjohtaja ja valtionvarainministeri ovat puoluekavereita. Kuulostaa aivan suunnitellulta.
Yhden hallituspuolueen ohjelmassa oli alle tuhannen euron kuukausitulot verovapaiksi. Ei tainnut hallitukseen päästyään edes tehdä aloitetta asiaan. Nämä pienituloiset ovat juuri prosentaalisesti suurimpia veronmaksajia, kun otetaan kunnan verojen lisäksi mukaan ruuan, asumisen, vaatteiden y.m. pakollisten tarvikkeiden verotus. Eihän nämä verot suurituloisten kukkaroita paljon kevennä.
Voisihan kunnallisveroprosenttikin nousta tulojen mukaan suuremmaksi. Eihän se kuulu markkinatalouden demokratiaan, jossa köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu.
Kyllä terveydenhoitomenoista suurin osa pitäisi maksattaa sairautta lisäävillä huvi- ja vapaa-ajan viettoaloilla. Mutta kun näitä vielä valtion ja kuntien tahoilta tuetaan.
Oliko eduskunnan tekemä lakisäännös pakkotyöstä ajateltu tulevaisuutta varten. Hallitusta ja eduskuntaa ei toki pakko lait koske. Heillehän juoksee palkka olivatpa töissä tai ei. Terveydenhoitajien pakkotyölaista keskusteltaessa oli paikalla vain kolme naisministeriä. Paljon on kansanedustajillakin poissaoloja.












