Uudessa-Seelannissa ei kuivana, puhtaana ja lämpimänä

Raportti kertoo kahden viikon kokemuksista Uudessa-Seelannin pohjoissaarella. Raportti käsittelee erilaisia aktiviteetteja, myos niiden hintoja ja luonnonolosuhteita.

Uudessa-Seelannissa saisi varmasti helposti kulumaan muutaman kuukauden. Uudessa-Seelannissa on hyvin paljon aktiviteetteja rakentunut eri luonnonolosuhteiden ympärille, esimerkiksi luolissa vaellukset. Kaksi viikkoa ei riitä kuin pohjoissaaren tutkimiseen. Toiset kaksi viikkoa olisi tarvittu eteläsaareen. Kiinan kaupunkien jälkeen Uuden-Seelannin pääkaupunki Auckland tuntui pieneltä maalaiskylältä. Kaupungit ovat pieniä, mutta luonto on vaikuttavaa niiden ympärillä.

Aamulla Shanghain lentokone saapui lentokentälle. Linja-autokyyti kentältä oli edullisin vaihtoehto kaupunkiin. Aucklandissa on hostelleja niin paljon, että alkoi jo vaivata valinnanvaikeus ja selkäkivut. 20 kiloa on aika paljon kantaa. Välineitä kuten retkeilyvaatteita voisi ostaa paikanpäältäkin tilanteen mukaan, jos matkustaa pelkästään Uuteen-Seelantiin. Märkäpukuja ja muita välttämättömyyksiä saa kyllä reissujen järjestäjiltä.

Matka alkoi autonvuokrauksella. Jonkin verran järjestetään valmismatkoja Auckalandista ympäri Uutta-Seelantia, mutta liikenne on aika rauhallista, joten auto on helpoin ja edullisin vaihtoehto. Ainoastaan vasemman puoleinen liikenne vaatii totuttelua.

Autoja on tavallisesta henkilöautosta monenlaisiin tila-autoihin. Puolet halvemmalla saa henkilöauton verrattuna tila-autoon, mutta tila-autolla hoituu yöpaikka samalla. Tila-auto maksoi 40 $/vrk (n.22€/vrk). Tila-autolla ajellessa ei tarvitse joka ilta sopivaa hotellia, hostellia tai mökkiä etsiä. Hostelleja (dorm-sänky maksaa noin 10€) löytyy aika hyvin pienemmästäkin kaupungista, mutta sitten on auton parkkeeraus jonkinlainen ongelma. Auton parkkeeraus on nukkuessakin pieni ongelma, koska leiriytyminen ei ole sallittua joka paikassa, mutta leirintäalueita on aika hyvin, jos on valmis maksamaan muutaman kympin lisää. Leirintäalueen etuna ovat tietenkin vessat, suihkut, keittiö yms.

Uusi Seelanti on sateinen ja tuulinen maa. Keskitalvella ja keskikesällä sataa eniten, mutta 2007 vuoden kevätkin oli harvinaisen tuulinen ja sateinen. Auclandin pohjoispuolella on paljon upeita rantoja, mutta keväällä niistä ei pääse oikein nauttimaan muut kuin surffarit. Kylmyydestä ja siihen yhdistetyistä jokapäiväisistä sadekuuroista johtuen Uusi-Seelanti vaikutti kesämaalta.

Taupo on etelään Aucklandista ja kuten kaikkialla muualla, sielläkin satoi. Sateesta oli hyötyäkin, koska Thermal-alue oli oikein edukseen Taupossa, sillä Thermal-alueen lämpöreaktiot olivat voimakkaampia. Muutama Thermal-alue on valtatien varrella vähän ennen Taupon keskustaa. Niitä myös piisaa pitkin Uutta-Seelantia, joten ei hätää, jos ei ensimmäiseen pääse. Thermal-alueella höyryjä nousee maan alta ja ne johtuvat maan sisäisestä lämmöstä. Maan lämmöstä johtuvat reaktiot myös pulputtivat mutaa ja vettä. Höyryt kyllä haisevat pahalle, mutta ovat sitäkin mielenkiintoisempia, kun leijailevat ilmassa ja maassa.

Maanlämmöstä johtuen muodostui myös kuuma lähde joen varteen. Alueen neuvoi Thermal-alueen ylläpitäjä. Kuuma lähde pulppuaa maan alta ja lämpötila oli n. 45 astetta, joessa lämpötila n. 15 astetta ja sää n.17 astetta. Lähteessä on kolme eri koloa ja vielä pieni vesiputous kaupan päälle, joten huomio tähän vedessä viihtyjät.

Yöpaikan valitsemisissa on hyödyllistä käyttää veneilijöiden taktiikkaa jos näkyy muutama muukin leiriytyjä, paikka on hyvä. Tauposta löytyy ilmaista leirintäaluetta joen varrelta. Leirintäalue sijaitsee Hukan putouksien välittömässä läheisyydessä, jotka tekevät vaikutuksen. Koskenlaskua ei voinut siinä joessa harrastaa, koska putoukset ovat liian isoja kumiveneelle, mutta moottoriveneellä järjestetään kierroksia putouksien viereen.

Tongariro on oma paikkansa Tauposta noin 70 km etelään. Siellä on myös kansallispuisto ja tie, jonka nimi on aavikkotie. Tongariron kansallispuisto on varmasti tutustumisen arvoinen paikka, mutta ei aavikkotieltä katsoen. Tie on nimensä mukaan aavikkoa varsinkin, jos sitä ajaa tunnin yöllä ohi Tongariron. Ei yhtään taloa, ei eläimiä ja eikä muutakaan eloa. Muutama auto vain silloin tällöin menee ohi pimeässä.

Tongariro-joella on tarjolla koskenlaskua. Päivän varoitusajalla siellä oli tilaa.

Paikalliset osasivat heti suorilta neuvoa, missä River rafting on. Informaatio ihmiset olivat jo edellisenä päivänä sanoneet, että paikallisilta kannattaa kysyä.. Selkeä kyltti löytyi rakennuksen seinältä, mutta ei näkynyt tienviittaa kuitenkaan. 15 henkilön ryhmämme puki ensimmäiseksi märkäpuvut päälle ja linja-autolla matkustimme joen rantaan, jossa meidät jaettiin kolmeen veneeseen. Koskenlaskua ei voi suositella uimataidottomille. Tippuminen oli muutaman kerran koskeen hyvin lähellä, mutta lentelimme vain pitkin venettä. Maisemat ovat myös näkemisen arvoisia. Jylhää kallioseinämää on joen molemmin puolin ja puita kaartumassa veden päälle.

Koskenlaskussa tulleeseen märkään ja kylmään auttoi hintaan sisältynyt lämmin kylpy ulkoilma-altaassa ja 100 $ (n.53€) kannattaa maksaa. Altaassa sitten oli hyvä miettiä seuraavaa päivää ja mahdollista benji-.hyppyä, jonka hyppäsimme seuraavana päivänä Benji-hypyn synnynseuduilla. Uudesta-Seelannista, kun on kyse, Benji-hyppyä ei tietenkään hypätä tornin nokasta vaan esimerkiksi kallion kielekkeeltä joen pohjaa kohti.

Rotoruan antia oli hautautunut kylä, jossa voi ihmetellä pieniä taloja. Talot ovat malleja tuhoutuneesta kylästä Mount Tarawera-vuoren ja Tarawera-järven vieressä. Kylä tuhoutui 1886 tulivuorenpurkauksessa. Tulivuorenpurkauksessa tuhoutui jonkinlainen paratiisi, jota pidettiin aikanaan maailman kahdeksantena ihmeenä. Kylä ympäristöineen oli myös aikanaan Uuden-Seelannin merkittävin turistikohde. Tarawerajärven vuorenrinteille oli muodostunut pink and white terraces-niminen luonnonmuodostuma, jossa vesi oli muodostanut kauniita altaita kerroksittain. Alhaalla altaiden lämpötilat olivat noin 30 asteisia ja ylöspäin mentäessä niiden lämpötilat kasvoivat ollen huipulla lähes kiehuvia.

Melkeinpä Rorotuan vieressä on Waitomo luolat. Luolamatkoja järjestävät useat eri yritykset. Meidän valinta oli viiden eri lajin paketti Mangawhitikau-luolassa. Luolaan mennessä on aluksi 27 metrin pudotus. Luolassa otetaan isot kumirenkaat mukaan ja kävellään pimeässä luolassa vettä ja seinän vierustoja pitkin. Taivallus luolassa on hyvin raskasta, koska vesi virtaa vastaan ja seinänvierustat eivät ole tasaisia kävellä. Taivalluksen palkitsee kiiltomatojen loisto pimeässä ja kumirenkaalla lasku. Sen jälkeen kaivaudumme muutaman ahtaamman tunnelin läpi ja viimeinen koettelemus oli alun laskeutumisen jyrkän seinän ylöskiipeäminen.

Aucklandin pohjoispuolelle, kuten muuallakin Uudessa-Seelannissa, on paljon kansallispuistoja. Puistoissa voi nähdä paikallisia villieläimiä (kuten kiwi-lintuja), vesiputouksia, erilaista kasvillisuutta ja esimerkiksi kävellä valtavien lammas- lehmälaitumien läpi. Osittain puistot ovat aika rankkoja, koska ne sisältävät usein vuoren rinteillä kiipeilemistä ja polut ovat usein luonnontilassa ja huonokuntoisia. Kuten sanottu valitettavasti rannat jäivät kokematta, mutta näyttiväthän ne upeilta.

Aucklandista järjestetyistä matkoista eräät suuntautuvat vesiputouksille, esimerkiksi Pihaa:n noin 40 minuutin päähän Aucklandista. Retki alkaa puoli tuntisella kävelyllä vuoren päälle märkäpuvussa ja kiipeilyvaljaissa. Vesiputouksia laskeudutaan köyden varassa. Oppaan neuvomalla tekniikalla oli helpointa edetä. Kivet ovat todella liukkaita ja parhaan tuen saa laskeutumalla selkä edellä ja jalat haara-asennossa. Laskeutuminen oli raskainta pisimmässä putouksessa, joka oli 50metriä. Reissu kesti noin seitsemän tuntia ja hinta oli 155$ (n.80€).

Yleisesti ajatellen Uuden-Seelannin pohjoissaarella oli mukavia ja avuliaita ihmisiä, liian paljon koettavaa kahdeksi viikoksi sekä mahtava luonto. Tekemämme retket oli järjestetty ammattitaidolla. Jos ei satanut vettä, olimme märkiä joko koskien, putouksien tai muiden tekemisten vuoksi. Uuteen-Seelantiin kannattaakin lähteä kokemaan, ei niinkään näkemään, vaikka ei luonnonmaisemissakaan ole valittamista. Matka jatkui Aucklandissa musiikin ja bändien parissa.