Maaseudulla mahdollisuuksia

Maaseudun mahdollisuuksista osana koko yhteiskuntaa

Nykyinen maaseutu on erilainen kuin 20 vuotta sitten. Se tulee vieläkin muuttumaan. Mahdollisuuksia kehittymiseen on. Se edellyttää useitakin toimenpiteitä. Ehdoton edellytys on nopeiden tiedonsiirtomahdollisuuksien aikaansaanti ja kehittäminen (osin kehitetty joskin puutteellisesti). Samalla hinnalla kuin taajamissakin. Nykyisin pienet paikkakunnat ja maaseutu ovat liikaa yhden operaattorin varassa. Tästä on kärsinyt niin tasavertainen hinnoittelu kuin palvelun tasokin. Samalla käsityöläisyyttä pitää elvyttää. Yleensäkin pienimuotoista elinkeinoharjoittamista on elvytettävä eri toimenpitein. Arvonlisäveron alarajaa tulee nostaa nykyisestä reippaasti ja muutenkin verotuksellisesti tukea pienyrittäjyyttä. Kulkeminen maaseudulla, pitkien matkojen takaa on vaikeata. Siitä jopa rankaistaan erilaisilla autoveroilla, korkeilla polttoaineiden hinnoilla. Näistä tulee saada helpotuksia. Muuten tapetaan kaikki yrittäjyyteen liittyvä halukin.

Vai onko sittenkin niin, että ihmiset halutaan keskittää taajamiin, jossa heitä on helpompi kontrolloida ja pitää pääoman talutushihnassa. Päätöksiä tekevissä elimissäkin kuvitellaan ettei maaseudulla ole enää ihmisiä joiden puolesta pitäisi kamppailla elinehtoja kehittämällä. Miksihän näin. Heitän tämän haasteen päätöksen tekijöille. Vaikkapa uusia visioita kasattaessa. Pelkkä kaupunkilaisuus ei elätä, ellei ole sitä ruoan tuottajaa. No, pillereilläkin pärjää jonkin aikaa.

Maaseutu on paljon muutakin kuin ruoan tuottamista. Maaseutu on ja voi olla elinympäristö hyvin monenlaiselle toiminnalle ja monenlaisille ihmisille. Jopa paikkakunnalle muuttaville ihmisille. Sellaisillekin jotka tulevat toisenlaisista kulttuureista, niillekin joilla on erilaisia näkemyksiä ja/tai innovatiivisuutta alueen kehittämiseksi.

Eräs maaseudun kehittämisen edellytys on tasavertainen infrastruktuuri. Puhtaan veden saanti ja viemäröinti. Monin aluein on hankkeita, jolla tätä osa-aluetta kehitetään. Ei kuitenkaan kaikkien osalta. Mikseiköhän. Saisiko kuntien johdolta syyn tähän. Rahasta asia ei ole kiinni eikä siis kelpaa perusteeksi. Monin päin asia hoituu, koska niissä on osaavat luottamushenkilöt omia asioitaan hoitamassa.

Toinen tärkeä kehittämissarka on tietoteknisten valmiuksien kehittäminen. Verkkojen rakentaminen niin, että ne mahdollistavat täysipainoisen viestinnän myös haja-asutusalueilla. Osana vuorovaikutteisuutta, jossa kaikki kansalaiset voivat saada reaaliaikaista tietoa. Heitäkin koskevissa asioissa. Vastaavasti vuorovaikutuksen pitää kulkea toisinkin päin. Kansalaisilta virkamiehiin ja päätöksentekijöihin päin. Nopeimmin se tapahtuu nykytekniikkaa hyödyntäen. Valmiuksia tällaiseen toimintaan on kehitettävä päättäjien kuin virkamiestenkin taholla. Meidän kansalaisten varsinkin, koska tekniikka on jo jokaisen hallittavissa. Kehittämistyötä voisi tehdä yhteistyössä paikallisen median kanssa ja myös sitä kehittäen. Näin myös paikallista yritystoimintaa voitaisiin saada paremmin tunnetuksi. Tämä olisi oivallinen tunnetuksi tekemisen foorumi. Ohjenuorana tulisi olla kaiken kansan tietotekniikka ja viestintä, vuorovaikutteisesti. Alueella olisikin pilotoitava tähän liittyvä toiminta. On syytä tehdä asiaa tuntevien ihmisten toimesta suunnitelma, jota sitten kehitettäisiin isommalla sakilla. Mietittäisiin rahoitus esim. hanketoiminnan pohjalta. Tällaisella hankkeella voisi olla huomattavakin heijastusvaikutus työllisyyteenkin. Kantavana toimintana olisi näkyvyys jopa kansainvälisesti.

Mielestäni olisi syytä toteuttaa laajasti ja seutukunnallisesti tietoteknisen osaamisen toimenpidekokonaisuus (ei kuitenkaan ns. nörttipohjalta). Tästä voisi muodostua alueellinen kilpailuetu, osaamisen laajentuminen sekä uusien ideoiden pursuaminen. Tärkeätä olisi kansalaiskouluttaminen monella eri tasolla. Peruskäyttäjätasolla mutta myös osaamisen kehittämistasolla. Tämä on tekijä jolla aktiivista maaseutua ja haja-asutusaluetta voidaan elävöittää. Muiden kehitystoimien rinnalla. Muutoin vajoamme passiivisuuteen ja menneisyydessä elämiseen. Sitähän emme halua. Vai haluammeko?