Sivusto on suunniteltu XHTML&CSS-yhteensopiville selaimille. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Siirry sisällön alkuun >

A-lehdet Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
 

Et ole kirjautuneena sisään

Kirjaudu / Rekisteröidy

Rooma - erilainen matkakertomus

Teksti: Reijo Luumi
Julkaistu: 26.10.2007, 01:04


Matkailu avartaa, sanotaan yleisesti mutta se avaa myös silmät, varsinkin ensikertalaiselta rooman kävijältä. Viikko Italian pääkaupungissa vastaa hyvinkin kuukautta kotimaassa. Roomassa aika pysähtyy.

Roomaan matkustetaan yleensä vain siksi että haluaa omin silmin nähdä sen minkä tietokirjat ja tiedotusvälineet eteemme avaavat. Roomaa pidetään kulttuurin kehtona, siinä missä Ateenaakin, eikä siinä koe pettymystä kun näkee antiikin veistoksia tai vaan hulppeita fasadeja, kun kulkee Rooman katuja. Katsoo mihin hyvänsä, saa silmiinsä heti jotakin mikä kertoo vanhan ajan loistosta.

Varsinkin esiin kaivetut rauniot hätkähdyttävät koollaan. Etenkin Colosseum ja Capitol kukkula. Puhumattakaan kirkoista ja temppeleistä. Vatikaanin mahtavuus mykistää mutta tutustuminen Pietarin kirkkoon tyssää monisatametriseen jonoon ja turvatarkastukseen. Paavin puhekoroke ei sensijaan säväyttänyt ihmeemmin. Pelkkä katos. Vatikaanin museo puolestaan mykistää taideaarteillaan. Freskoja, patsaita ja seinämaalauksia aivan loputtomiin. Monissa kerroksissa ja suurissa saleissa, upein marmorilattion. Antiikin aikaisia ja moderneja. Viikko ei riitä jos aikoo perusteellisesti tutustua Vatikaaniin.

Roomassa on myös runsaasti erilaisia aukiota, joita koristavat suihkulähteet ja pyhimyksiä esittävät suuret patsaat. Espanjalaisilla portailla käynti kuuluu jokaisen rooman kävijän vakiokohteisiin. Popolo-aukiota koristaa uljas obeliski ja laidalla kirkko. Rooman kauneimmaksi aukioksi on sanottu Navona, jota koristaa kolme suihkulähdettä ja se on kuuluisien taiteilijoiden kohtaamispaikka, sekä joulumarkkinatori.

Roomalaiset jouluvalot

Joita muualla maailmassa kutsutaan liikennevalo-opasteiksi, yleensä vain liikennevaloiksi. Roomassa liikennevaloilla ei ole suurtakaan merkitystä liikenteen ohjaukselle. Ei ainakaan jalankulkijoille, joille vihreä valo palaa useimmissa risteyksissä vain muutaman sekunnin. Valo ei kuitenkaan vaihdu suoraan punaiselle vaan keltaiseksi ja siinä on kyllä miettimisen paikka. Jäädä keskikorokkeelle vai pinkoa koko kadun yli. Paikallisista ei kannata katsoa mallia koska ylittävät kadun poikkeuksetta miten sattuu, yleensä punaisella. Pakko vaan rohkaistua kokeilemaan, ehtiikö yli ennen punaista. Yhdellä sanalla sanottuna liikenne on kaoottista.

Mopokulttuuri Roomassa on myös hyvin omanlaista. Mahdollisesti koko Italiassa. Jos autot vielä jalankulkijaa suostuvat joltisenkin väistämään niin mopedikuskit ei sitten ollenkaan. Heitä ei liikennevalot koske lainkaan vaan suojateille huristellaan täyttä vauhtia, oli sillä kävelijöitä tahi ei. Mopot suhahtelevat autojen väleistä piittaamatta tippaakaan millainen valo opasteessa palaa. Mopedeita ajavat etupäässä nuoret naiset ja kyydissä lapsi tai poikaystävä. Kypäriä sentään näkee mutta niistähän ei tietenkään ole turvaa jalankulkijoille. Poliiseja seisoo kadunkulmissa mutta kääntävät selkänsä tapahtumille. Kukaan ei tunnu piittaavan liikenteen epäjärjestyksestä, joten ei mikään ihme että ambulansien sireenit ulvovat korvia vihlovasti roomassa yötä päivää. Kuin joulunkellot ympäri vuoden.

Bussilla ja metrolla matkustaminen on roomassa turvallista ja halpaa. Ainakin jos vertaa suomen hintatasoon. Yhden euron kertamaksulla voi matkustaa 75 minuuttia ja metrolla linjan päästä päähän. Bussiliikenne on myös vilkasta, ympäri kaupunkia pääsee muutaman minuutin välein. Kulkemista joukkoliikenteessä voi suositella hyvällä omallatunnolla ja jalankulkua karttaa viimeiseen asti.

Palvelua vasta opetellaan

Matkan aikana sai hyvän käsityksen roomalaisten palveluinnosta. Lähinnä siksi, että se oli lähes olematonta. Laukut sentään kannettiin hotellihuoneisiin mutta huoneen siivousta ei oltu vaivauduttu tekemään ja oma loma alkoikin päiväpeitteen ravistelulla ja pölyjen pyyhkimisellä. Loman lopussa laukut olikin jo sitten itse raijattava alas, jossa seistiin porttikongissa, bussia odottamassa.

Katuvarsien kuppiloissa törmäsi ilmöön jota ei muualla maailmassa ole tavannut. Kun välipalat, juomat ja pitsat oli syöty, kiikutettiin lasku pöytään pyytämättä, ja tarjoilija jäi viereen odottamaan maksua. Vaihtoraha nakattiin asiakkaalle kuin kerjäläiselle ja sen jälkeen alkoi häätö pöydästä, jotta uudet asiakkaat saadaan mahtumaan. Selittelyt ei auttaneet vaikka olisi halunnut tilata lisää. Pois pois vaan.

Myös matkalipun osto metroon tai bussiin on osattu tehdä mahdollisimman monimutkaiseksi. Niitä myyvät pääasiassa tupakkakaupat, mutta myös kahvilat ja lehtipisteet. Eivät kuitenkaan, hämmästyttävää kyllä, bussiaseman lipunmyyntikojut. Hyvin harvoin onnistui ensimmäisellä kerralla löytämään sen pisteen josta tiketin olisi saanut vaan ohjattiin tylysti muualle. Metrolipun onneksi pystyi ostamaan aseman automaatista. Palvelusta jäikin kuva että turistia on kiva juoksuttaa ja juksata.

Yleensäkin palvelu suoritettiin, etenkin ravintoloissa tympeällä ilmeellä, ja joissakin kuppiloissa juomia piti odottaa yhtä kauan kuin ruokaa. Hymyileviä, saati sitten nauravia roomalaisia on vaikea löytää. Ei ainakaan asiakaspalvelusta. Palvelu tehdään hitaasti ja harkiten, asiakasta turhaan odotuttaen.

Kokonaisuus ratkaisee

Matka Roomaan on kuitenkin sen luokan elämys että pienet ja vähän isommatkin vastoinkäymiset haihtuvat harmittamasta kun kohdetta muistelee jälkeenpäin. Syyskuussa Roomassa tarkenee ihan hyvin. Lämpötila yli hellerajan jatkuvasti eli syysvaatteita ei Roomassa vielä syksyllä tarvita. Yöt ovat viileämpiä mutta siitä on vain etua. Nukkuminen ilman ilmastointilaitteen hurinaa ja pölyn kierrättämistä on levollisempaa.

Kraanavesi on myös Roomassa ihan juomakelpoista, vaikka onkin kalkkipitoisempaa kuin mihin olemme täällä pohjolassa tottuneet. Ruoka on myös hyvää, vaikkakin melko mautonta, eli vatsataudin pelkoa ei Roomassa ole mutta hintataso huomattavan korkea. Vain aamiainen hotelleissamme oli ala-arvoinen.

Italialaisia sanotaan myös niskureiksi, mitä EU:n direktiiveihin tulee eli kansalaiset ovat päättäneet olla taipumatta Brysselin tahtoon. Suomalaisten tulisi ottaakin mallia italialaisista eikä olla aina ensimmäisinä hyväksymässä kaikki asetukset ja lait. Kansallinen itsetunto italiassa on siis voimissaan. Hyvä niin.

KOMMENTOI TÄTÄ RAPORTTIA

 

Syksyllä Roomaan 10.03 klo 19:33

Joku on joskus sanonutkin: - pidän Italiasta mutten Italialaista.



Mainos