Tämä on nykyään ihan arkipäivää. Joku huoltaja sanoi kerran, ettei hän mahda mitään sille, että lapsi katsoo TV:stä myöhällä eri kanavia. Kyllä huoltajan pitäisi saada lapsi ymmärtämään, että koulunkäynti on hänen työtään. Jos ei muu auta, niin telkkari lapsen huoneesta pois.
Maanantaisin näkee koulussa tosi monia nuokkuvia nuoria. Viikonloppuna on tullut valvottua illalla yötä myöten, minkä seurauksena aamulla on nukuttu puolille päivin. Eipä siinä sitten sunnuntai-iltana ole uni maittanut kovin aikaisessa vaiheessa. Maanantaiaamuinen herätys on varmaan ollut ankeaakin ankeampi. Ei muuta kuin kouluun nuokkumaan. Sen nyt jokainen tajuaa, ettei sellaisessa olotilassa oppi mene perille. Ottakaa, vanhemmat, nyt järki käteen ja pistäkää jälkikasvunne ihmisten aikaan petiin myös viikonloppuisin. Niille, jotka eivät tottele, tulisi sanktio vaikkapa viikkorahan menetyksen muodossa.












