Puhu ääneen ja kosketa (muulloinkin kuin humalassa)

Miksi odottaa sitä, että läheinen kuolee? Miksi ei voi tänään, tässä ja nyt kertoa ja näyttää tunteitaan?

Mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa kun emme voi puhua avoimesti tunteistamme saati sitten niitä näyttää?

Työpaikoilla (erityisesti naisvaltaisilla aloilla) vaietaan silloin kun nimenomaan olisi erittäin tärkeää saada suu auki ja kertoa ajatukset ääneen. Pomon edessä nyökytellään ja hymyillen otetaan vastaan käyttökelvottomimmatkin ideat, mutta kunhan pomo on kääntänyt selkänsä niin johan alkaa supina, kiroilu ja märiseminen. Sama tosin koskee työyhteisöjä laajemminkin. Edes työkaverille ei aina uskalleta ilmoittaa todellista mielipidettä vaan teeskennellään puolin ja toisin. Kuinka monta turhaa riitaa voitaisiinkaan välttää kun uskallettaisiin kertoa rehellinen mielipide ja sen pohjalta käydä rakentavia keskusteluja? Kuinka monta työyhteisöä voitaisiin pelastaa ilmapiirin täydelliseltä tulehtumiselta, jos alusta asti osattaisiin tehdä tiimityötä yhdessä sen sijaan, että jokainen ajaa lyhyellä mittakaavalla vain omia etujaan? Kuinka monelle saataisiin viihtyisä ja toimiva työpaikka, jos meillä olisi rohkeutta tarttua epäkohtiin ja vastaavasti kiittää kun on aihetta?

Jos on puhuminen hankalaa niin läheisyys se vasta vaikeaa tuntuu olevankin... ja jos ei itselle niin toisille...

Menin tässä taannoin eräissä mökkihippaloissa halaamaan selvinpäin pariinkin otteeseen miestä, joka on eroamassa vaimostaan. Halaillut olen häntä ennenkin siitä syystä, että hän on minulle erittäin tärkeä ja rakas. Minulla on aviomies, jota rakastan ainutlaatuisella tavalla, enemmän kuin ketään muuta koskaan ja suhteessamme on kaikki kunnossa. En silti tai ehkä juuri siksi näe mitään syytä, miksi en voisi rakastaa myös muita ihmisiä ja sitä heille myöskin näyttää tai kertoa. No, tällä kertaa halailuni sai aikaan sen, että yksi jos toinenkin alkoi pälyillä suuntaani epäluuloisesti. Mutta mikä on sopivampi tapa osoittaa välittämistä ja rakkautta tai tuoda esille asiat, joihin ei sopivia sanoja juuri sillä hetkellä löydy kuin halaus? Onhan halauksiakin monenlaisia, mutta miksi ulkopuoliset haluavat tulkita ne aina tietyllä tavalla? Miksi ei voi halata toista silloin kun se molemmille osapuolille sopii tai kun se tuntuu tilanteeseen sopivalta, ehkä ainoalta tavalta viestittää toiselle, että hänestä välitetään?

KATHLEEN KEATING on kirjoittanut kirjan PIENI HALAUS KIRJA ja suosittelen sen lukemista lämpimästi jokaiselle. Kirja perehdyttää lukijan halaamisen hyväätekevään tieteeseen. Kirjassaan Kathleen kirjoittaa muun muassa seuraavasti: Kosketus ei ole ainoastaan miellyttävää, se on välttämätöntä. Tieteellinen tutkimus tukee sitä teoriaa, että kosketuksen tuottama stimulaatio on ehdottoman välttämätöntä sekä fyysiselle että emotionaaliselle hyvinvoinnillemme. Kosketusta käytetään lievittämään kipua, masennusta ja ahdistusta, ylläpitämään potilaan elämänhalua, auttamaan keskosvauvoja kasvamaan. Alamme vasta ymmärtää kosketuksen voimaa. Jotta estäisimme lapsia saamasta liian rajoittunutta käsitystä, meidän pitäisi halata heitä usein - hyväksyvästi, leikkisästi, lempeästi. Heidän on hyvä nähdä vanhempien ja muiden aikuisten halaavan toisiaan. Muuten he kasvavat ajattelemaan, että halaaminen on vain rakastavaisia varten, ja että voidakseen halata tai tullakseen halatuksi täytyisi miellyttää toista fyysisesti. Kirjansa Kathleen päättää käskyyn HALATKAA USEIN, HALATKAA KUNNOLLA Mahdammeko me totiset ja pidättyväiset suomalaiset tuota käskyä koskaan oppia noudattamaan?

Ja mikä se sitten onkaan se yhdistelmä, joka varmimmin ja tehokkaimmin tuhoaa avioliittoja, ystävyyssuhteita, sukulaisuussuhteita? Sehän on se kun lakataan puhumasta ja lakataan koskettamasta. Veikkaan, että jokainen ihminen on joskus päättänyt jättää sanomatta tai tekemättä jotain vain sen takia, ettei tiedä miten toinen osapuoli asiaan suhtautuisi. Miksi ihmeessä? Miksi meidän pitää jättää kertomatta asia, joka mielessä pyörii? Kuinka usein on tehnyt mieli koskettaa toista ihan spontaanisti, hypätä kaulaan jälleennäkemisen riemusta tai pysähtyä kesken kauppareissun suutelemaan kumppania ilman sen kummempaa syytä... ja nämäkin on jätetty tekemättä varmuuden vuoksi jos se ei vaikka ole muiden mielestä sopivaa tai peläten, että toinen pitää outona tai jäädään vain odottamaan parempaa hetkeä. Mikä ihme saa meidät vaikenemaan ja vähitellen rakentamaan suojamuurin ympärillemme - suojamuurin, joka estää meitä haavoittumasta, mutta myöskin tuntemasta elämän kauneimpia ja ennenkaikkea aitoja tuntemuksia. Mikä saa meidät panttaamaan kosketusta siihen hetkeen, että istumme kirkossa ruumisarkkua katsellen ja pyöritellen pään sisällä turhaakin turhempia kysymyksiä, kuten MIKSI EN KOSKAAN KERTONUT, ETTÄ HÄN OLI MINULLE RAKAS? MIKSI EN TARTTUNUT HÄNEN KÄTEENSÄ JA PURISTANUT HILJAA TAI HALANNUT KUN SIIHEN OLISI OLLUT MAHDOLLISUUS?

Parisuhteen alkuaikoina nuoripari roikkuu toisissaan hyvinkin tiiviisti kiinni ja kertoo toisilleen kaiken. Vuosien varrella kosketusten määrä vähenee, pahimmillaan rajoittuu vain fyysisen tarpeen tyydyttämiseen kunnes sekin tarve tyydytetään jossain muualla. Kosketuksen vähentyessä lisääntyy puhumattomuus. Pikkuhiljaa jätetään mainitsematta omasta mielestä vähäpätöisiä asioita ja pian ollaankin tilanteessa, jossa kummallakaan ei ole mitään sanottavaa toiselle. Valitettavan totta ja tuttua monelle. Kuinka moni avioliitto olisikaan voitu pelastaa, kun olisi varhaisessa vaiheessa puututtu ongelmiin ja yritetty löytää tilanteeseen ratkaisu? Kuinka moni pysyisi uskollisena kumppanilleen kun uskaltaisi ääneen kertoa omista seksuaalisista toiveistaan ja mieltymyksistään sen sijaan, että on hiljaa ja teeskentelee hakien samalla toisen tietämättä sopivaa petikaveria?

Opetelkaamme puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, rehellisesti ja suoraan, kuitenkin niin ettemme tarpeettomasti toista sanoilla loukkaisi.

Muistakaamme kuunnella toisen mielipide asiasta ja välttää hyökkäämästä suinpäin puolustamaan omaa näkemystämme. Pysähtykäämme hetkeksi miettimään asiaa eri näkökulmista ja keskustelemaan siitä rakentavasti.

Tarttukaamme ystävän käteen silloin kun hän on vieressämme, halatkaamme häntä kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Osoittakaamme tunteemme ja kertokaamme ajatuksemme muulloinkin kuin alkoholin vaikutuksen alaisena. Pyrkikäämme siihen, että viimeisten hyvästien hetkellä voisimme surun kyynelten valuessa poskille olla iloisia siitä, ettei mitään jäänyt sanomatta tai tekemättä.