Pöytälaatikko saattaa olla pullollaan, mutta kynnyksiä julkaisemisen suhteen on monia. Voiko kirjoittamista opetella kirjoittamalla? Miten parantaa omaa tekstiään? Onnistumisen ilo on kaikkien saavutettavissa, kunhan säilyttää malttinsa ja on ahkera.
Kukapa ei joskus olisi kirjoittanut jotakin pöytälaatikkoonsa, ja miettinyt olisiko teksteissäni jotain mikä kiinnostaisi toisiakin. Suurin pulma pöytälaatikkoon kirjoittavalle ovat varmastikin erilaiset kynnykset, oma kriittisyys tai pelätty toisten. Novellikilpailuun osallistuminen on siipien kokeilemista, siihen suhtaudutaan varmasti jopa hermostunein mielin.
Kuitenkin jo pelkkä kirjoittaminen sinällään kehittää kykyä kirjoittaa, mitä useampia tekstejä tekee, sen selvemmin huomaa minkä voi tehdä paremmin. Teksti ei parane tietysti täysin ilman ulkopuolista apua, siksi kirjoittajan täytyy oppia myös lukemaan. Moni pikku sääntö ja lauserakenteet selviävät lukemalla toisten tekstejä, ja kannattaakin lukea joidenkin kirjojen tai julkaisujen rakennetta, ajatuksien lisäksi.
Pilkutussäännötkin voi suurin piirtein oppia itsekseen verestämällä kouluaikojen äidinkielen oppiaikoja. Tai lukea jotakin julkaisua joka käsittelee suomenkieltä, esimerkiksi Kielikelloa joka on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisu.
Jos mielii kirjoittaa novellin, on olemassa myös maksullinen arvostelupalvelu. Jos haluaa lausunnon omista teksteistään, Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelu voi auttaa. Vastaus ei ole hyvä tai huono, vaan arvostelupalvelu pyrkii antamaan lausunnon jonka avulla voi parantaa omaa tekstiään. Lisätietoa löytyy osoitteesta: www.novellit.fi
Mitenkään mainostamatta, myös hyvä tekstinkäsittelyohjelma voi auttaa. Ainakin Word estää turhat kirjoitusvirheet, ja myöhemmin tekstin voi muuntaa helposti lähes mihin formaattiin haluaa. Oikoluku on tämän ohjelman hyvä puoli.
Aihe ratkaisee jonkin verran myös, väkinäinen teksti seuraa helposti kintereillä, jos empii aiheensa kanssa. Parempi kirjoittaa jostakin minkä tuntee, ja jonka parissa itsekin viihtyy.
Apureportterin sivut ovat kenelle tahansa oivalliset, koska julkaisukynnys on matalampi. Siipien kokeilu käy helpommin, ja onnistumisen ilo siivittää kirjoittamista. Mitä useamman tekstin rohkenee kirjoittaa, sitä enemmän voi huomata kehittyvänsä kirjoittajana, vanhemmat tekstit virheineen ovat hyvää kritiikkiä itselle.
Tekstinsä kannattaa itse kunkin myös printata paperille, ja lukea itse muutamaan kertaan. Jos tekstin lukee paperilta muutaman hetken kuluttua kirjoittamisesta, pääsee kiinni mahdollisiin virheisiin. Tekstin kannattaa antaa kylmetä, ennen kuin sen lähettää eteenpäin. Intoa täytyy olla, mutta liiallinen kiihko voi panna eteenpäin tekstin joka on kelvollinen mutta raakile.
Kirjoittamisella on tietysti terapeuttistakin vaikutusta, voihan sen lomassa käydä läpi kipeitä tunteita, ja taas toisaalta viljellä huumoria joka kirvoittaa esiin omankin naurun.
Lannistumisen tunne voi iskeä, mutta kannattaa yrittää eteenpäin, onnistumisen ilo on aina odottamassa.












