Poirot ja polttopeli.

Paha, paha maailma ja muutamia Pectuksia. Poirot aamukävelyllä, ja taas vessankin puolella. Kuplavolkkari on kansanauto, ja Deppartieu näkyy taas. Poirot tarvitsee bensiiniä muuhunkin kuin vesileimojen tarkasteluun.

Olen kävelyllä kun törmään ikävyyksiin. Kadulla on karamelli, eikä lainkaan karamellin näköinen. Potkaisen sen syrjään, ja ajattelen pienen tovin. Jalalla saa koskea, joten muserran sen tomuksi asfalttia vasten. Seison paikalla hajamielisesti, ja otan Pectuksen suuhuni. Turha ihmetellä näitä tässä kirotussa maailmassa riittää, mietin vain miksi tämä on jo toinen tänään. Vartioitu? Luultavasti. Otan kourallisen Pectuksia ja sirottelen niitä päälle, muserran nekin joukkoon.

Toinen oli ostoskeskuksessa vakiotuolini vieressä, ja potkaisin karamellin vain kauemmaksi. Kummallista. Köpöttelen eteenpäin, selkää kolottaa tänä aamuna niin kuin aina ennenkin. Vanhaa ukkoa, mutisen.

Asemapuiston jälkeen suunnistan kotiin, jalat kyllä pelaavat, mitä nyt toista lonkkaa joskus kolottaa. Jalkakäytävän vieressä kadulla on lammikko, jossa huuhtelen kengänpohjia. Sirottelen sinnekin muutaman Pectuksen. Aurinko paistaa niin nätisti, ja muutama västäräkki keikuttaa pyrstöään. Istun lähimmälle penkille, ja katselen ohi kiitäviä autoja, maailma on niin nopeatempoinen. Penkin alle hiekkaan viskaan muutamia Pectuksia, ja yhden suuhun. Viivyn penkillä reilun vartin, ja lähden eteenpäin.

Kotipihalla istun alas uudelleen vaikken olekaan niin raihnainen, vanhaa miestä ei kannata juosta kiinni. Viivyn siinäkin reilun vartin, ja ennen portaita riisun kenkäni, vanhan miehen kotkotuksia. Kannan kengät ovelta heti kylpyhuoneeseen, ja saippuoin pohjat. Vähän myöhemmin huuhtelen niitä, lisättyäni joukkoon vähän bensiiniä.

Keitän kahvit, ja kuuntelen hiljaisuutta. Otan kaapista harmaat housut, beesit kengät ja harmaan ulkoilutakin, ja vaihdan vaatteet. Täytyy käydä näemmä ostarissa uudelleen. Huokailen pahaa maailmaa. Hörpin kahvini tuttuun tapaan miten sattuu ja näpelöin kynää. Haen vielä Minigrip-pussin johon pudotan pisaran puhdistettua bensiiniä ja nestesaippuaa, hieron ne varovasti sekaisin ja suljen pussin, pussi sujahtaa takin sivutaskuun. Piha on hiljainen kun kävelen ulos, mitä nyt eräs naapuri ihmettelee ikkunassa miksi kävelen päivisinkin.

Mietin kävellessäni kuinka monta kuppia ihminen juo elämänsä aikana kahvia. Taitaa olla mahdoton laskutehtävänä, mietin itsekseni. Mutta jos pannullisessa on puoli litraa, ja yhden juo joka päivä siitä tulee viikossa kolmisen litraa kaiketi. Neljä viikkoa tekee kaksitoista litraa, ja niin edelleen. Päätän kotona käyttää vähän taskulaskinta, ja kirjoittaa purevan yleisönosastokirjoituksen kahvin vaikutuksesta käpylisäkkeeseen.

Kengät ovat tarrakiinnityksellä, ja erittäin pehmeät, kun niillä kävelee tuntuu kuin tanssisi. Istun taas eräälle penkille katselemaan autoja. Kyllä. Ohi ajelee kuplavolkkari jota ohjastaa erään ranskalaisen näyttelijän näköinen, isonenäinen, roteva mies. Vai niin tuumin, pussilla onkin tänään käyttöä. Haron vähän ohentunutta tukkaani ja yritän näyttää kunnialliselta. Maailma on kumma paikka, joskus ymmärtää kaiken, ja joskus ei ymmärrä kerrassaan mitään. Mutta ei sillä nyt ole mitään merkitystä, pääasia on ettei ymmärräkkään.

Päätän ostaa möttösen, ison lihapiirakan jota en koskaan kuitenkaan syö, ja niistän nenäni sormiini. Vanhan miehen kotkotuksia. Nousen ylös ja näyttelen hieman sokeaa, tietysti ilman pullonpohjalinsseillä varustettuja silmälaseja. Näköni on erinomainen. Joskus kyllä ostan sellaisetkin lasit kierrätyskeskuksesta.

Maassa on jonkun jättämä hampurilaisateria, tai pikemminkin sen jäännökset ja poimin maasta käsipyyhkeen jossa lukee MEG-burger. Otan talteen myös chilikastikepussin, ja istun seuraavallekin penkille. Puristan kastikkeen käsipyyhkeen sisään ja myttään taskuuni. Istuskelen viitisen minuuttia, ja jatkan taas eteenpäin. Ukoilla ja lapsosilla on oikeus istua. Jätän penkille askinlopun Pectuksia.

Ostoskeskuksen rullaportaissa hyräilen laulua: Åke springer och titta på tv, tai jotakin sinnepäin. Hauska tutustua kähisen vastaan tuleville, ja moikkailen muutamaa tuntematonta. Vanhojen miesten hupi on halpaa. Menen tietysti vessaan, ja kun muut kyllästyvät katselemaan käsienpesuani, ja poistuvat, sieppaan nokareen naftaleenia pisuaarista. Menen istuman puolelle, avaan esiin ottamani pussin, ja pudotan nokareen joukkoon. Tämähän näyttää jo oikein näytepussilta tuumin. Pesen käteni uudelleen, hygieenisyys on tärkeä osa vanhojen miesten elämää, ja astun ulos.

Ostoskeskuksen kahvilassa, en yritäkään nähdä mitään, sillä on merkitystä, ja ostan kahvin ja suuren lihapiirakan nakeilla. Nakit ovat hyviä. Kun istuudun vakiopaikalle, kas kummaa karamellikin on vakiopaikallaan. Ei pidä ihmetellä, sanoi eräs tuttu opettaja kerran.

Hörpin kahvini miten sattuu ja lueskelen päivän lehteä. Ihmettelen muutamaa maanjäristystä ja luen sarjakuvat. Lihapiirakka on jo sopivasti jäähtynyt, joten syön nakit, piirakka jää auki lautaselle. Kumarrun, kun olen ottanut MEG-burgerin paperipyyhkeen, ja noukin karamellin chilikastikkeeseen. Otan esiin pikku pussini varistan karamellin kastikkeella pussiin, ja pudotan sen lattialle. Luen vielä lööpit ja ihmettelen pahaa maailmaa. Toisella jalalla, kengät ovat hieman liian pehmeät pelkkään polkaisuun, muserran pikku karamellin ja lisäaineet yhteen.

Otan viereisestä pöydästä ketsuppipullon ja sinapin maustaakseni piirakan sisukset. Pyydän anteeksi tuhdilta mummolta varmuuden vuoksi, kun palautan pullot.

Seuraavaksi noukin pussin, ja hieron aineita vähän yhteen, metka haju. Suljin kiinni ja laitan sen piirakan sisään, siististi kuin sipulimakkarasiivun, ja suljen piirakankin. Tyhjään kahvikuppiin laitan käsipyyhkeen, kunhan olen ensin pistänyt sinnekin yhden Pectus-karamellin, ostamastani uudesta askista.

Painelen piirakkaa ponnekkaasti, ja nousen ylös viemään tarjotinta keräilykärryyn. Kukaan ei ihmettele mitään, jos ei ihmettele itsekään, se oli toinen opettajani lempilause. Kärryissä on tilaa, mutta laitan kaikki jonkun toisen tarjottimelle, ja omalle tarjottimelleni jonkun possumukin jäänteet ja vieraan kahvikupin. Matkalla kotiin hyräilen laulua: Sign in. Ilma on yhä mainio.