Poirot ja kannettava

Poirot saa riesoikseen epäilyttäviä tavaroita, ja päättää jekuttaa kaiken sekasotkuksi. Vanhalla miehellä ei ole mitään menetettävää. Molok syö jotakin, kuten Poirotkin. Naapureille kannattaa ehkä sittenkin sanoa päivää.

Pahuksen pisteet manaan. Minulla on työhuoneessani runsaasti elektroniikkaan ja tietotekniikkaan liittyvää tavaraa, olen ikäni harrastanut romunkeräystä. Nyt printterin korjaussarjan pahvilaatikoihin on ilmestynyt siisti rivi sinisiä pikku pisteitä. Mikään laatikko ei ole mitenkään päin hyllyllä, mutta kaikki on merkitty etuosastaan. Huokailen väsyneen miehen huokauksia, en nuku koskaan hyvin, ja päätän tehdä inventaarion ja siivouksen varmuuden vuoksi. Tällainen romutarha on joka tapauksessa turha. Kun kerryttää romukasaa, se on todellakin romutarha, en tiedä itsekään mitä omistan.

Ovikello soi ja eräs naapurin hulttiopoika on ovella kannettava tietokone käsissään. Kissanpissa lemahtaa, ja henki haisee edellisen illan kosteille kemuille.

- Tässä olis tämmöinen rikkinäinen kannettava, korjailet kuulemma näitä. Saat pitää, ja jos et saa korjattua, pistä roskikseen.

Kiitän ystävällisesti ja otan koneen vastaan. Poika ei asu täällä ja on ollut aina epäilyttävä, kaverit ajelevat epämääräisesti välillä uudella autolla, uutta tavaraa on välillä roskissa ja huumeitakin kuulemma käytetään, tosin ei naapurin kämpässä. Nyt pojat ovat tehneet leirin parkkipaikalle ja touhuavat auton kimpussa, vahaakin kuluu.

Kannan koneen työhuoneeseen ja tarkastelen sitä, cd-asemaa on murrettu, näyttö on selvästi poljettu rikki, mutta kone on uusi. Poika taisi pistää riesan eteenpäin, tuumin. Pohjassa on XP:n lisenssitarra, muistipiirit on poistettu, ja ei virtalähdettä. Raavin nenääni ja tuumin olevani vaikeuksissa, mitä ilmeisimmin varastettu kannettava tietokone. Miksi tämä minulle syötettiin? Romutarhaanikin on mahdollisesti tutkittu. Tämän koneen taidan häivyttää ja tutkia myöhemmin elektroniikkakokoelmaani. Siellä saattaa tämän perusteella nököttää muutama muukin Juudas.

Keitän kahvit ja kurkin kuppi kädessä poikajoukon hääräilyä uudehkon auton kimpussa. Jos tuo lauma nyt kärähtää kärähdän minäkin, ehkä olisi pitänyt sanoa noillekin silloin tällöin päivää. Läppäri on nyt minulla. Jos se on roskiksessa, minä olen heittänyt sen sinne, ja jos joku kysyy pojilta se on luultavasti myyty minulle. Olen liemessä ja syvällä.

Päätän syödä jotakin ja teen voileivän. Ulkona on kaunis ilma, joten teen tänään muutaman pikku kävelylenkin. Molok syö tänään myös, kone täytyy palauttaa kivikaudelle.

Otan ruuvimeisselisarjan, hiustenkuivaimen, sivuleikkurit ja muutaman muunkin työkalun pöydälle. Tarrat, tarran hyräilen ja puhaltelen pohjaa hiustenkuivaimella. Tarrat irtoavat suhteellisen helposti ja numerot myös. Leikkelen tarrat silpuksi ja menen vessaan, lasken veteni pyttyyn varmuuden vuoksi ensin, huomatkaa naulamikrofoni ja luteet, ja kun vedän vessan, työnnän silpun kädelläni pytyn vesilukkoon. Pesen käteni ja viheltelen iloisesti kappaleetta: Det regnar igen. Palaan koneen kimppuun, irrottelen kaikki pikku kannet pohjasta ja akun. Kansien sisäpuolella on pikku tarroja jotka irrottelen etusormen kynnellä raaputtelemalla ja tarran akun pohjasta jonka vedän pian myös vessasta alas. Hyräilen laulua: Se aika ei milloinkaan palaa.

Silppuan kannet pikku paloiksi sivuleikkurilla, ja menen taas vessaan, tämän pikku kasan kiedon paperiin, nyt ei ole niin kiire, ja vedän taas vessan. Odottelen että vesisäiliö täyttyy uudelleen, ja huuhtelen pytyn vielä uudelleen. Työhuoneessa puran akun osiin, ja pistän muovikuoret omaan roskikseeni, akkukenno sujahtaa taskuun, sen voi laittaa myöhemmin paristojen keräyslaatikkoon.

Lisenssitarra on jäljellä, kuka tietää missä tätä konetta on käytetty, ja irrotan sen puhaltimella sekä katkoteräveitsellä. Otan kirjekuoren, liimaan lisenssin paperille, ja suljen kuoren. Päälle liimaan postimerkin, ja oman osoitteeni sekä väärennän epäselvästi lähettäjäksi naapurin pojan. Kuoren pistän kansioon ja arkistoin sen. Joskus posti unohtaa leimata kirjekuoriaan.

Olen mainiolla tuulella, joten otan pikku naukun desin pullosta. Juon loputkin, pikku napsu tekee vanhan ukon sydämelle hyvää.

Seuraavaksi otan kiintolevyn irti ja puran sen thorks-meisselillä. Kannen päällä olevan tarran ja pienemmät kokoonpanotarrat lämmittelen irti, ja käyn taas vessassa. muutamat metalliosat pistän päällepanemani takin sivutaskuun ruuveineen. Cd-asema irtoaa muutaman pohjaruuvin irroitettuani, ja sisällä on XP:n asennuslevy, täytyy ihmetellä pikku yksityisyrittäjiä. Levyn taitan neljään osaan ja pistän taskuuni. Cd-aseman laitan roskikseeni, ja ruuvit toiseen taskuun missä on jo muitakin metalliosia. Osittain puretun kovalevyn laitan povitaskuun.

Kannettavan muovirunko aukeaa 28:n ruuvin irroittamisella, ja poistan taas kokoonpanotarroja, viheliäistä puuhaa. Taittelen muovit pienempiin osiin, ja katkon emolevyn muutamaan osaan. Modeemikortti, langaton verkkokortti ja muutama muukin osa menee roskikseen, ja kannettavan muoviosat ja näyttö löytävät paikkansa toisesta roskapussista, jonka haen keittiön kaapista.

Päätän käydä jututtamassa poikia, jotka kolmekymmentä minuuttia sitten luovuttivat aarteensa minulle. Sitä ennen hölvään pusseihin lasolia ja vedän pussin suut tiukasti kiinni. Avaan oven ja katselen cumuluspilviä, rastaanrintapilviäkin näkyy. Pojat virnuilevat pihalla, kun astelen ulos. - päivää, sanon pojille ja pojat sanovat hyvää päivää. Roskisella tyhjennän metalliosat metalliroskikseen, taitetun cd-levyn palat kaikki eri roskiksiin, ja molemmat roskapussit säiliöön, päällimmäiseksi muovipussin jossa ovat kaikki suuremmat muoviosat.

Sanon pojille päivää uudestaan ja pojat sanovat uudelleen hyvää päivää, naureskellen. Vanhan miehen kotkotuksia. Huomautan, että päivä on mainio kävelylenkille, ja palaankin roskiksen suuntaan. Katos on kuolleessa kulmassa, joten sieppaan mukaani päällimmäisen pussin jossa ovat suuremmat anonyymit muoviosat, ja kävelen kiireettömästi kadulle, en juuri koskaan juokse, olen lähes verkkainen.

Molok on kadun päässä, joten avaan pussin solmuista ja kippaan muoviosat Molokiin, akkukennot työnnän paristonkeräykseen, ja pistän pussiin kovalevyn povitaskustani. Uudemmissa kovalevyissä on lasi- tai keramiikkapohjaiset kiekot, joten kun pääsen kävelytielle huitaisen sopivassa paikassa pussia muutaman kerran asfalttiin. Nyt pussi kilisee iloisesti, ja minä hyräilen laulua: Sing in.

Lasinsirut varistan viemäriaukkoon, ja rikotun kovalevyn heitän orapihlaja-aidan juurelle. Tutkin taskujani ja löydän modeemikortin, miten se täällä on, ja pudotan sen hiekoitusastiaan. Muutama ruuvi menee nurmikolle.

Palailen kotiin, ja sanon taas päivää pojille, jotka hekottelevat. Kotona otan printterin korjaussarjalaatikot kainalooni, ja menen taas ulos. Kysyn pojilta mihin nämä kuuluu laittaa, sekajätteisiin vai biojätteisiin, ja pojat lupaavat heti huolehtia laatikoista. Huomautan, että laatikot ovat sata euroa kappale kaupassa, ja olen päättänyt heittää ne pois, kun en enää näe kunnolla. Palaan kotiin, ja keitän uudet kahvit. Kun katselen ikkunasta pihaan ajaa tummansininen pitkä auto, koiraverkolla, poikittain poikien auton taakse. Vakava mies jututtaa poikia, jotka viittoilevat minun suuntaani.

Esiin kaivellaan laatikoita, ja pojat viittelöivät myös roskasäiliön suuntaan. Mies käy penkomassa roskia, ja tulee ulos pussin kanssa, joka saattaa mielestäni kilistä iloisesti myös. Aikansa pussia tutkittuaan, mies pitelee nenästään kiinni, poistuu toinen poika mukanaan. Jos minulta kysytään, niin käsittääkseni kannettava ei ole koskaan edes käynyt minulla, koska sitä ei sattumoisin taida enää olla.