Poirot ja likaista rahaa

Poirot saa tukun likaista rahaa, ja yllättyy pankissa kerran. Toisella yrittämällä raha on pankissa. Mikä on Poirotin Jaguaari? Miten naapurilla pestään rahaa? Pikku sivujuonne Poirotin elämästä.

Käytän Visa-elektronia koska raha on rahaa. Käteistä en käytä koskaan, ja jos sitä saan, vien sen pankkiin. Muutamana päivänä olen saanut sieltä täältä muutamia vitosia ja kymppejä sekä kaksikymppisen, alan käydä liian vanhaksi, tai sitten en. Näissä salapoliisin kuvioissa pysytään pitkään, tärkeintä on että pää pelaa. Tyhmyyksissäni puhun itsekseni ennen kuin lähden kaupungille, ja myöhemmin en muista edes mitä, vai puhuinko? Tiedän, että huoneessa on naulamikrofoni, enkä piittaa siitä mitään, luteita löytyy kuitenkin kaikkialta. Mutta kun keski-ikäinen puhuu itsekseen, loppu on lähellä, tai ainakin vaikeuksia on tulossa ja rutosti.

Päätän polkaista kaupungille vanhalla Jaguaarilla, polkupyörällä, ja matkalla pohdin muistinko liimata syljellä karvan työhuoneen oveen. Pahus, alan sittenkin tulla vanhaksi. Toisaalta joku muu voi liimata sen sinne joka tapauksessa. Päätän virittää ensikerralla ompelulangalla avoimen tikkuaskin työhuoneen ovenkahvaan, ja neljä tikkua lattialle. Jos kaikki tikut ovat askissa kun palaan, huoneessa on taas käyty. Lukon kielekkeen saa kyllä auki ilman kahvaakin, ja temppu on jo vanha, joten antaa nyt olla. Poljen kaupungille.

Pankin ovella saan aavistuksen, ja siirrynkin katselemaan ikkunaa jossa mainostetaan osakesalkkua. Mikä tällä kertaa säteilee? Tien toisella puolella on pysäköity auto, josta nousee joku ja tulee pankkiin. Keski-ikäinen iso mies, ei mitenkään erityinen, mutta liikkeissä on jotakin tuttua ja pää skannaa selvästi. Poliisi. Kuka ja miksi? Mies menee pankkiin, ja minä seuraan hetken kuluttua. Otan vuoronumeron ja istun alas, jonossa on viitisen ihmistä, aika riittää, viisi minuuttia korkeintaan. Otan Visa-elektronin käteeni ja taitan sitä, niin että siru napsahtaa poikki, nyt se on puoliksi kelvoton. Nauha pelaa mutta siru ei.

Heiluttelen jalkaa ja mietin jäikö kahvinkeitin päälle, tuskinpa. Mistä on kysymys? Pakko liittyä rahaan, jätän lompakon rauhaan ja kaivelen nenääni. Komisario katselee, joten syön jätöksen. Saan rauhan. Vuorot vaihtuvat ja pian pääsen tiskille, esittelen vaimeasti viallista korttia, ja uusi luvataan lähettää minulle kotiin, katkaisen kortin itse saksilla pyydettyäni sitä, ja nyt nauhakin on viallinen. Poistun rauhallisesti Jaguaarille ja katselen Cirruspilviä. Raha, raha ja vielä kerran raha. Minulle on ilmeisesti syötetty likaista rahaa, ja se täytyy pestä ennen talletusta. Likaisesta rahasta ei tahdo päästä eroon millään, taas lisää töitä. Ajan Coffee Pointiin, ja sisällä pyydän päästä vessaan. Istun pytyn kannen päällä, ja mietin, viisi minuuttia aikaa.

Uusi kaksikymppinen jonka yksi nurkka on taitettu kärjestä terävästi, merkkiraha, pistän sen takaisin, kymppi, varmistuslangan kohdalta rikottu, ei mene automaattiin, pakko tallettaa tiskillä ja kaksi vitosta kummassakin värillinen pistos. Laitan rahat takaisin, ja vedän vessan. Otan lämpöpatterin takaa kansion, ja sujautan rahat kansioon lukuun ottamatta kymppiä. Laitan puhtaan vitosen ilmanottoaukkoon, ja menen kahvilan puolelle. Juon kahvit maksettuani rikkinäisellä rahalla, pöydässä tarkistan vaihtorahat, puhtaita. Mietin montako kertaa pesen nämä, joka pesu tahtoo kuluttaa summaa. Juon vahingossa tyhjästä kupista ja huiskaisen lähtiessäni kassalle epämääräisen näkemisiin.

Ajelen CM-markettiin, ja pysäköin telineeseen, saakoon raha-automaattiyhdistys nämä merkkirahat riesoikseen. Kuljen pelikoneille ja syötän muutaman kolikon koneeseen hajamielisesti, nyt täytyy löytää joku alle viisitoistavuotias, joka syöttää puolestani kaksikymppisen ja vitoset automaattiin, siinä on tallentava kamera. Minun ei tarvitse edes paljon näytellä, kun pyydän erästä nuorta herraa vaihtamaan minulle kolikoita, näkö on niin huono. Avaan kansion, vanhan miehen kotkotuksia, ojennan setelit, ja pian saan ison kasan kolikoita. Annan kahden euron kolikon palkkioksi, aina hävikkiä, aina hävikkiä.

Voitan viisi euroa, joten lopetan ja kaikki kolikot siirtyvät vasempaan etutaskuun. Vaihdan puhtaan viiden euron setelin itse kolikoiksi automaatissa, ja annan hyvän etukuvan kameralle. Puhdasta rahaa, puhdas naama ja alibi, jos tarvitsen. Turaan muutaman kerran automaatilla varmuuden vuoksi, laittavat kyllä merkille. Menen CM-ruudun kahvilaan VC-tiloihin, ja pesen kasvoni, muita ei tule sisään, joten työnnän tyhjän kansion roskakoriin ja myllään papereita päälle. Raahaudun ulos ja aurinko paistaa silmiin.

Polkaisen Jaguaarini liikkeelle marketin edustalta ja suuntaan taas pankkiin, jalkoja kolottaa mutta pää toimii edelleen. Pankin edessä on pakettiauto, jossa mustat lasit. Kamera-auto? Saattaa olla, joten annan sivukuvat ja etukuvan, ja raahustan sisäpuolelle pankkiin. Jostain ilmestyy sänkitukkainen nuorimies ja kiilaa eteen, ottaa vuoronumeronkin vikkelästi. Poika on kyllä jo myöhässä ajattelen hajamielisesti. Minä siirryn talletusautomaatille, ja kaivan koko kasan kolikoita laariin, ja kun käännyn katsomaan nuorimies näyttää hämmentyneeltä ja katselee vuoronumeroaan. Turha odottaa, harva kuvio, ja raha on jo kolikoina.

Talletusautomaatti kysyy pankkitilin numeroa, niinpä syötän sen koneeseen. Syöttölaite alkaa pyöriä nakuttaen, ja kaadan kolikot altaasta syöttölaitteeseen. Aikansa pähkäiltyään kone nielee puhtaat kolikot, ja ilmoittaa että raha on tilillä noin kahdessa pankkipäivässä, pidän siitä yhtä paljon kun jonkin kirjeen postittamisesta itselleni. Saan kuitin, jonka revin suikaleiksi pystysuunnassa hajamielisenä, jo tuulikaapin puolella. kävelen ulos ja katua pitkin lähimmälle roskasäiliölle. Osa kuitinkappaleista päätyy ensimmäiseen, osa toiseen, ja päätän sirotella muutaman kappaleen matkan varrella kadulle. Kun palaan pakettiauto on poissa.

Jaguaarini kitisee kun poljen kohti kotia, ja on maanantai. Kotipihassa istuskelen muutaman minuutin pihapenkillä ja ajattelen. Päätän puhua sisällä hieman itsekseni, teen sitä muutenkin ja avattu viinapullo täytyy kaataa pois, se on muutenkin vain kahden desin pullo. Niitä ei saisi jättää lojumaan, en osta koskaan enempää kuin kerralla juon, ja päätän parantaa löysiä tapojani.

Sisällä on hiljaista, olen yksinäinen mies, yksinäisistä yksinäisin. Otan mietteissäni kansioni esiin, ja valaisen koko kansioston UV-kynälampulla. Tyhjennän roskiksen ja vien astian kylpyhuoneeseen jossa huuhtelen sen taas kuumalla vedellä, lopuksi saippuoin sen sisäpuolelta ja vien takaisin.

Otan lompakkoni esiin ja tutkailen jäljelle jäänyttä kymppiä, valoa vasten huononäköinenkin näkee, että helmiäisnauhaa on raaputettu. Huokailen aikani ja päätän pestä senkin, nousen vielä sohvalta ylös ja menen lainaamaan kahvia naapurista. Naapuri lainaa mielellään ja hyvitän aikaisempiakin lainailujani, hyvä tapa, kympilläni. Saan käänteisen tinkimisen jälkeen, naapuri ei tahdo rahaa, vitosen ja kolme euron kolikkoa. Raha on rahaa, ja likainen likaista.