Krempat tulevat ja menevät (?) mutta mitä ne ovat? Ohessa lääketieteen viimeisin sana asiasta.
Yleinen ja yhtäläinen Kremppateoria:
“Krempat yllättävät ihmisen 48-vuotiaana”, totesi prof. Olli P. Kymäläinen tutkimustensa yhteenvetona, ”mutta naisille ne tulevat jo 46-vuotiaina.” Professori, Höm.tri., data- ja tratanomian dosentti O.P. Kymäläinen perusti päättelynsä tieteellisiin tutkimustuloksiin – omiinsa – mitkä hän oli tehnyt yhden hengen otosjoukkoon tukeutuen. Tosin kuitenkin myöhemmin hän laajensi rohkeasti otantaa haastattelemalla Daniel J. Nätyä sekä Malviina J. Koikkalaista. Tulokset olivat täysin yhtäpitäviä teorian kanssa ja samalla ensimmäinen empiirinen laajennus naisosastoon.
Saatuaan tutkielmansa valmiiksi Olli P. Kymäläinen huomasi jotain puuttuvan. Mikä onkaan tarkalleen ottaen kremppa? Tieteelliseen tutkimukseen kuuluu välttämättä teorian ja empirian ohella täsmällinen käsitteiden määrittely tai tässä tapauksessa siis yhden käsitteen määrittely. O.P. arveli olevan viisainta käyttää itsereflektion lisäksi myös massamittaista tuttavien haastattelua.
Lähestyäksemme asiaa negaation kautta voidaan todeta, etteivät esim. ebola ja akuutti keuhkokuume ole kremppoja. Eivät myöskään vesirokot, sikotaudit, mustat silmät tai veromätkäykset täytä ollenkaan krempan vaatimuksia. Löytyy myös huomattava määrä muitakin ei-kremppoja mutta prof. Kymäläinen arveli negaatiolistan jo sinällään olevan riittävän kattava.
Piinallisen jännityksen laukaisemiseksi julkaisemme Negaatiomenetelmällä aikaansaadun Kremppojen Antimääritelmän jo tänään, tässä ja nyt: ”Krempat eivät ole tartuntatauteja eivätkä onnettomuuksien seuraamuksia eivätkä mitään muutakaan tarkkarajaista muuten kuin siinä mielessä, että ne iskevät ihmisiin juuri tietyssä iässä.” Kuten edellä huomattiin lukeutuu ko. antimääritelmä mitä puhtaimmin Absoluuttiseen Antihöpsismiin, muttei kuitenkaan vastaa kysymykseen siitä, että mitäs ne krempat sitten ovat?
Kremppa ei parane eikä verotus kevene
Massiivinen tuttavien haastattelu antoi molemmissa tapauksissa täysin yhtäpitävän ja ristiriidattoman kuvan tilanteesta. Krempat ovat jotain mikä:
· kaikilla tuttavilla on jo ollut (ja tietysti parantunut)
· kaikki tuttavat tietävät siihen hoitokeinot (tosin aina erilaiset)
· kaikki osaavat varoittaa lääkärien inhottavista tutkimusmenetelmistä (eivät kuitenkaan riittävästi)
· yksikään lääkäri ei keksi tarkkaa diagnoosia (tai ehdottaa useita)
· kaikki lääkärit keksivät heti silti hoitokeinot (jotka eivät tepsi tai joita ei voi normaali ihminen noudattaa – esim. saunaoluesta luopuminen, tupakoinnin lopettaminen, sauvakävelyn/moukarinheiton aloittaminen, yms. yms.)
· paranemattomuus ei ole este uuden krempan ilmaantumiselle iän myötä
Kuten yllä olevasta huomaamme, ovat muutamat kriteerit näennäisesti keskenään ristiriitaisia, mutta se ei tippaakaan vähennä kuvauksen täsmällistä tieteellisyyttä eikä yleistä luotettavuutta. Tästä prof. Olli P. Kymäläinen johtikin jo sitten kremppojen lopullisen positiivisen määritelmän: ”Kremppa tulee kun mittarissa on riittävästi vähän samaan tapaan kuin ylinopeussakko ja kremppa paranee yhtä todennäköisesti kuin verotus kevenee, vaikka lupaukset molempien suhteen mitä sanoisivat, ja on se luonteeltaan yhtä hellittämätön kuin yhdistetty jehovantodistaja-ulosottomies.”
Täten prof. Kymäläinen täydensi Yleisen Yhtäläisen Kremppateoriansa asiaankuuluvilla määritelmillä ja totesi, ettei mitään oleellista näyttäisi enää puuttuvan. No, ehkä korkeintaan maininta siitä, ettei krempoista tietenkään saa sairaslomaa tai -eläkettä, mutta sehän ilmenee jo muutenkin implisiittisesti kremppojen luonteesta sinänsä.
Oma jatkotutkimuksen aiheensa olisi tietenkin se, että miksi krempat hyökkäävät ihmisiin juuri 48-vuotiaina (ja naisiin 46), mutta tämän aiheen prof. O.P. Kymäläinen on päättänyt jättää akateemikko Erri J. Mäihäkuikelon tutkittavaksi, kunhan otosjoukko ensin täyttää sen 46 vuotta...












