Lehtitilaukset
Lapsilla on nykyään enemmän ja enemmän mielenterveys ongelmia, miksi? Pääsin kerrostalolähiön pihalla jutun jäljille. Tässä raportti.
Päätin käydä tarkistamassa erään kerrostalolähiön keskuspihan, ja huomasin heti leikkivälineiden puutoksen. Hiekkalaatikkoa ei ole. Miksi? Eikö talossa muka ole pieniä lapsia? Tietysti kaikki saattavat olla päivähoidossa tai kerhossa tähän aikaan päivästä, mutta ehkä juuri siksi, ettei piha ole sopiva leikkipaikka perheen pienimmille. Merkitsen ylös.
Pihalla on suuria betonisia viemärikaivon renkaita iso joukko ja suurehko nippu yhteen sidottuja autonrenkaita. Kysymyksessä ei ole rakennustyömaa, vaan nämä romut ovat täällä ilmeisesti lapsia varten. Otan muistivihkoni uudelleen esiin ja kirjoitan: mono-tyyppisiä lasten leikkivälineitä, suurehkoja ja kolhoja rakennelmia. Mietin hetken.
Heureka. Tajuan, että autio piha ja ikkunoista pihan puolelle katselevat ihmiset ahdistavat lapsia, niinpä viimeiseksi linnakkeeksi lapsille on läjitetty betonirenkaita. Betonilähiön keskellä onkin pakko torikammon takia ryömiä piiloon ja lapset saavat hetken piileskellä rumien jätevesikaivon renkaitten sisällä. Kirjoitan: ahdistusta ja agorafobiaa. Agorafobia, aukiokammo, torikammo, ahdistuneisuushäiriön nimiä. Lapsi hakeutuu putkiin turvaan.
Otan linkkuveitsen, ja raaputan yhteen renkaaseen maalattua tagia, isomman lapsen tekosia. Lopulta päätän yrittää ahtautua yhteen tyhjään renkaaseen, se ei suju vaivatta, mutta sisällä tajuan totuuden. Klaustrofobia. Lapset joutuvat putkessa kokemaan toisen ääripään, ahtaanpaikankammon. Siksi lapsien mielenterveys on vaarantunut. Kömmin putkesta ylös ja kirjaan muistiin. Agorafobiasta klaustrofobiaan, totisesti vaihtoehtoja ei ole paljon.
Kuuluu lähestyvää metakkaa, ja siirryn sivummalle. Keskuspihaan tulee pari lasta ja he alkavat välittömästi kiipeillä molok-roskiksien päällä. Kummallista. Ehkä sijaistoiminto, mietin. Aivan luonnollinen kiveltä kivelle kiipeily ja hyppiminen ovat saaneet uuden muodon, nyt hypitään roskasäiliön kannelta toiselle. Seuraan tapahtumia intensiivisesti. Muutaman minuutin päästä lapset kyllästyvät, ja rikkovat roskiksen vieressä makaavan television. Agressioita? Merkitsen ylös: vihaa ja väkivaltaa, frustraatioita. Turhautunut lapsi purkaa tuntonsa väkivaltaisesti. Sijaistoimintoja kivien puuttuessa.
Pihalla ei kasva kuin vähän nurmikkoa, missä on piharatamo? Missä on perämetsä mansikkaheinineen? Talojen alla tietysti. Metsät on hakattu päreiksi, luonto kaikkineen loitontunut, ja lasten mielenkyvyt ovat siksi hiipumassa apinan tasolle. Kirjaan: köyhtynyt ympäristö köyhdyttää mielenkykyjä.
Pihalla on vielä kiikku, ruostunein metalliputkin. Rautaputkesta väännetty keinuväkkärä nitisee hiljaa vaimeassa tuulessa. Yritän päästä lapsen mieleen ja eläytyä harhaisuutta aiheuttavassa ympäristössä. Putket tuovat mieleeni ainoastaan vankilan kalterit. Tulevatko lapsen mieleen samat aatokset? Selli ja vankilan ulkoilupiha, vankilarakennuksilla ympäröity? Varmasti. Piirrän kuvan tilanteesta, ja mietin yrittääkö joku lapsista murtautua ulos tästä piiristä luulotautisena. Sekin vielä.
Kirjaan ylös: asuin- ja leikkikelvoton ympäristö aiheuttaa vakavia vaurioita kehittyvään lapseen. Kehitettävä uusi ympäristö.
