Poirot äänen jäljillä

Äiti on kirkunut lakkaamatta Poirotille, huolimatta siitä, että Poirot on 52-vuotias. Mikä on tämän äänivallin murtamisen salaisuus, niin kuin noin laitteistopuolella? Poirot päättää ottaa asiasta selvää.

Ensin ajattelin tutkia omia äänentuottoon osallistuvia ruumiinosiani hyvinä lähtökohtina. Aloitan siis keuhkoista, mutta kurkkua ei sovi unohtaa, eikä liiemmin äänihuulia ja palleata. Ruumiintarkastus on muutenkin helpompaa tehdä itselleen, kuin äidille, joka huitaisee kumminkin lehdellä, tai viattomalle ohikulkijalle, joka soittaa poliisin, salapoliisin kintereille.

Vedän syvään henkeä, ja raikas ilma imeytyy sisään nenästä ja suusta, kirjoitan ylös:

- Kaksi ilmanottoaukkoa, vaikuttavat ratkaisevasti äänen tuottamiseen, koska hengitys rohisee sisään hengityksen myötä. Ilma kulkeutuu ilmeisesti putkia pitkin palkeenomaiseen pussistoon, keuhkoihin.

Puhallan ulos ja ilma pakenee keuhkoista. Huomaan pelistä, että muutun pikkuhiljaa sinertäväksi. Vedän ilmaa taas sisään ja kirjaan ylös:

- Jos ilma loppuu, loppuu äänenmuodostuskin, ja kasvojen väri muuttuu sinertäväksi. Väri palautuu normaaliksi, kunhan muistaa taas hengittää. Edestakaisin hengitettäessä kuuluu aasin vinkunan tapainen ääni.

Tunnustelen kaulaa, ja vinkunan syy löytyy. Omenan tai päärynän muotoinen muodostuma. Ilmeisesti tämä on äänirasia. Merkitsen muistiin:

- Kurkun keskivaiheilla edessä on muodostuma, joka tuottaa sisään ja ulos hengitettäessä rohinaa, vinkunaa ja muita ääniä. Kysymyksessä lienee äänirasia. Äänet muodostuvat olettamuksen mukaan jonkinlaisissa kielissä tai huulissa. Tietosanakirjan mukaan yleisesti puhutaan kuitenkin äänihuulista eikä kielistä, joten puhun tässä yhteydessä huulista.

Yritän kurkkia vessan pelistä mitä kurkussa on, mutta löydän vain muutaman tyhjän hampaanpaikan ja rumat nielurisat. Kielessä on sammasta. Katson pytyllä Otavan suurta tietosanakirjaa ja Combin kuvatietokirjaa, ja kirjoitan ylös löytämäni tiedot.

- Sisään hengitettäessä ei muodostu puheenomaisia ääniä, mutta koriseva löydös viittaa äänihuulien välissä olevaan äänirakoon. Tämä löydös on verrattavissa pierupussiin, jossa ääni tuotetaan kuten ilmapallonkin suussa, suuaukkoa venyttämällä. Vonkuna muistuttaa äidin ääntä ja rikkinäistä palosireeniä.

Mietin syntyjä syviä. Pallea jännittyy hengityksen aikana selvästi, joten kirjoitan vielä:

- Pallea on ilmeisesti kontaktorin tai releenomainen kapistus, joka vetää ja työntää. Tässä en ole varma, keuhkoja antaen käyttövoimaa äänen tuottamiseen. Tietosanakirja puhuu myös palleahengityksestä erikseen, joten on mahdollista hengittää muillakin lihaksilla, joskin se ei ole suotavaa.

Myös muut ruumiin osat nähtävästi osallistuvat äänen tuottoon, hirnahtelen muutaman kerran ja kokeilen tooneja, ja siksi merkitsen vielä ylös:

- Suulaki, hampaat ja nenä sekä muut ontelot resonoivat ja siten osallistuvat äänenvärin tuottamiseen tahi laatuun.

Alan ymmärtää äitiä, joka on huutanut minulle yhtäjaksoisesti, kokemani mukaan ainakin 45 vuotta, luultavasti kuitenkin koko elämänkaaren, 52 vuotta. Merkitsen loppulausuntooni:

- Sireenimäinen kirkuva ääni vaatii kaksi ilmanottoaukkoa, ilmansaannin tulee olla turvattu, ja äänirasiassa olevien äänihuulien pitää olla erityisen voimakkaat. Äidillä on ilmeisesti erityinen pallealihaksisto, joka kestää hämmästyttävän pitkään yhtäjaksoista rasitusta. Äänenväri on kolea, johtuen muista osista, kuten hampaista, suulaesta ja nenäonteloista.