Kotiäidin arkipäivän kuvaus kalevalaisittain. Näin meidän miesten käy, ellemme käyttäydy. Runon nimet eivät viittaa keneenkään.
Sep’ on Raili Raivomieli raataja iänikuinen.
Ajoa karittelevi, tiskivuorta pyörittelevi.
Vaipat vaihtoi, vaihtoi toiset, vaihtoi kohta kolmannetki.
Jopa kerralla kolmannella ärtsy vastahan tulevi,
Raivomieli riehaantuvi.
Siitä Raili Raivomieli, raataja iänikuinen
väänti päätä, murti suuta, murti mustoa haventa.
Allapäin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin,
itse sen sanoiksi virkki, sanan virkkoi, noin nimesi:
”Minne on Kauko kadonnunna, iikka inha livahtanna?
Liekö Rouvissa luuraamassa, kapakassa kuleksimassa,
ikikaljaa kittaamassa?”
Tuosta Raili Raivomieli raataja iänikuinen,
ryhtyi Kaukon katsontahan, iikan inhan arvantahan,
miehen kurjan mietintähän.
Jopa viikon Töölöä tutki, toisen Kamppia katseli,
kolmannen Eiraa epäili.
Eipä miestä löydäkänä, arvoa ei iikkaa inhaa.
Niinpä vanha Raivomieli raataja iänikuinen,
siinä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi:
”Kun ei Kauko käsille löydy, iikka inha näkysälle,
laitan tuulet tutkimahan, väkipuuskat vääntämähän ”
Tutki tuulet tuiverteli, itä tutki, tutki länsi,
etelä enemmän tutki, pohjanen kovin porotti.
Tuli tuiski silmistänsä, säkenet sormista säykkyi,
kipunoiset korvistansa. Tomu nousi taivahallen,
savu pilvihin sakeni.
Jo ryhtyi Raili laulamahan, Raivomieli loitsimahan,
jopa lauloi jotta tuntui Kaukon lauloi kapakasta,
Imukärsän ryystännästä, iikan inhan ilmi saattoi,
näille kulmien kujille, kotiseudun kankahillen.












