Ensikertalaiset Porin jazzeissa

 Pariskunta, joka ei yleensä koskaan käy missään, päättää kerrankin olla mukana todella isossa jutussa. Millaista oli ja mitä saatiin?

Heti aluksi on todettava, että me emme vaimon kanssa juuri koskaan käy missään kansanjuhlissa ja vierastamme muutenkin väenpaljoutta. Kun tytär muutti työn perässä Poriin joku vuosi sitten, olisi avautunut erinomainen mahdollisuus tutustua tähän kovasti suosittuun Kirjurinluotoon ja siellä esitettyyn musiikkiin, mutta em. syystä se ei juolahtanut mieleen. Mutta tänä kesänä Paul Anka sai meidät innostumaan ja hankkimaan liput. Me emme edes ole erikoisemmin jazzin ystäviä, mutta sitä Mr. Anka ei esitäkään.

Sää

Akkainviikolla ei voi odottaa parasta mahdollista keliä, joten varustauduimme sadevaatteilla. Torstai-aamupäivänä taivas oli paksusti pilvessä, mutta ei satanut, joten pyörimme kaupungilla tutkailemassa runsasta telttamyyntitarjontaa, jota oli rantakadulla ja myös keskikaupungilla kävelykadulla ja torin kupeessa.

Hämmästytti, että Hollannista asti oli tullut ”lätyn”paistaja ja juustokauppias. Pikapikaa kävimme tyttären talossa tankkaamassa ja tekemässä eväät, ja kolmen aikaan marssimme kohti Areenaa ja silloin sade alkoi. Se ei onneksi ollut rankkasadetta, mutta sellaista reipasta tihkusadetta, joka yltyi tuulen kanssa ihan naamaapisteleväksi, kun pääsimme katsomoon.

Meillä oli mukana omat yksinkertaiset putki-istuimet, mutta siinä vaiheessa järjestäjien penkeillä oli vielä runsaasti tilaa, joten saimme lankkuistuimen aika läheltä lavaa. Portilla jaetut sanomalehdet olivat hyvä takapuolen alusta märälle lankulle. Sade hiljeni ja loppui kokonaan parin tunnin kuluttua ja jopa aurinko pilkisti hetken aikaa ja paistoi suorastaan hankalasti aivan esityslavan takaa.

Eväät

Aivan vieressämme oli vanhempi pariskunta levittänyt nurmelle viltin ja sen päällä oli vesisateen aikana vain juomapullo ja kaksi lasia. Kun sade loppui, peitolle ilmestyi nopeasti cocktailkurkkuja, metwurstia siivuina ja sormimallia paloina, patonkia, kolme sorttia levitejuustoa, hedelmiä ja palanpainikkeeksi alkoholipitoista vadelmajuomaa ja ilmeisesti jotain väkevämpääkin, ainakin illan mittaan pariskunnan liikehdintä oli hieman horjuvaa.

Kun tauolla kävimme jaloittelemassa, saatoimme nähdä paljon mahtavampia kattauksia. Ja istuimina monilla oli selkänojalliset ja käsinojalliset ohjaajan tuolit, joissa oli toisessa käsinojassa mukiteline, aivan huippua. Eräs lähellä sellaisessa nojatuolissa istuva mies poltteli mahtavia sikareita ja juomaa laskettiin kolmen litran pahvilaatikosta. Me kiitimme omaa fiksuuttamme, kun varasimme mukaan ison pannun teetä termoskannussa. Ensimmäisellä tauolla sateen kohmettamia käsiä oli mukava lämmittää pahvimukin ympärillä ja lämmitti se kuuma tee sisikuntaakin. Muina eväinä meillä oli voileipiä ja torilta ostettuja herneitä. Kuumaa teetä riitti juotavaksi joka tauolla.

Esiintyjät

Al Foster yhtyeineen soitteli modernia jazzia, kun ehdimme paikalle. Sateessa se ei erikoisemmin sykähdyttänyt. Toinen esiintyjä, Gilberto Gil Brasiliasta sai sitten jo penkit notkahtelemaan ja yleisön huutamaan mukana. Oli kerta kaikkiaan hyvärytmistä latinomusaa ja vaikka maestro itse on jo iäkäs, takana 40 vuoden ura, ei se menossa näkynyt. Kun sadekin tämän setin aikana loppui, alkoi mieliala kummasti kohentua.

Vaimo ja tytär odottivat kovasti seuraavaa esiintyjää, Nat King Colen 57-vuotiasta tytärtä. Natalie Cole ei pettymystä tuottanut, mutta ei kuitenkaan sytyttänyt yleisöään ja minäkin lueskelin setin aikana portilla jaettuja lehtiä. Penkki oli jo kuivunut ja takapuolen alustat saattoi ottaa esiin normaalikäyttöön. Parasta mielestäni oli duetto kuolleen isän kanssa, josta on kovasti mediassakin kohistu. Äänet sopivat hyvin yhteen ja isä esiintyi isolla screenillä.

Kun sitten hyvin pitkän tauon jälkeen vihdoin oli taas roudattu soittimia pois ja uusia tilalle ja saksofonisti repäisi Dianan aloitussoundit, ponkaisi 15 000 ihmistä pystyyn taputtamaan, Paul Anka asteli estradille ja otti heti yleisön haltuunsa. Hän taisi olla itsekin hämmästynyt suosiostaan, mutta osasi suuren tähden lailla hyödyntää sitä esityksessään. Lisäksi hän todennäköisesti lauloi enemmän kuin oli alun perin aikonutkaan. Mukana olivat lähes kaikki vanhat hitit ja muutama uudempi juttu. Välillä hän toimi kapellimestarina ja sai orkesteristaan irti todella tasokasta soitantaa. Kaikesta näki, ketä porukka oli tullut kuulemaan ja katsomaan.

Julkkisten bongausta

Kun istuu lähes seitsemän tuntia kovalla penkillä, niin väkisinkin yrittää keksiä jotain oheispuuhaa, vaikka lavaesitystä seuraakin. Ruuhkasuomen ulkopuolella harvoin näkee ketään julkimoita, joten nyt siihen oli hyvä tilaisuus. Näin isossa porukassa suurin osa jäi tietysti näkemättä, mutta aivan lähellämme istui seurueineen ohjaaja Timo Koivusalo. Heillä ei eväitä ollut, kävivät tauoilla nauttimassa ravintoloiden tarjontaa. Kari Tapio käveli vierestä piippua poltellen ja aivan Ankan esityksen puolivälissä lähellemme ilmestyi Markku Veijalainen, joka videoi sekä esitystä, että yleisöä. Putki oli suoraan kohti välillä, joten taidamme olla kuvanauhalla. Missähän sitä esitetään? Vaimo ja tytär bongasivat vielä maikkarin uutisankkurin, on uusi kuvioissa, enkä minä olisi häntä tunnistanut ollenkaan.

Ajatuksia

Vesipisaroiden tippuessa nenänpäästä, ja kosteuden levitessä alakropassa sadevaatteista huolimatta, tuli ensimmäisenä ajatus marssia lippuluukulle ja vaatia rahoja takaisin. Myös lipun hintaa tuli mietittyä, 110 euroa kahdelta + lippupalvelun 4,50, siis markkoina noin 700. Toisaalta sillä rahalla saa juuri ison tankillisen bensaa.

Illan kuluessa mietiskelin myös sitä, onko järkeä roudata paikalle iso porukka kamoineen tunnin esiintymistä varten. Ja isoilla festivaaleilla monta porukkaa joka illaksi. Etukäteen oli mediassa pohdittu, kiinnostaako Anka nuoria. Tämän päivän 5-6 luokan eräässä laulukirjassa on mukana Ankan nuorena säveltämä Diana, joka sopii jopa nokkahuiluorkesterille, joten aivan tuntematon ei Paul ole nuorillekaan ja heitä näkyi olevan yleisössä aika lailla ja siinä heiluivat mukana kuin me Ankan ikätoveritkin.

Tauolla luin lehdestä Porin Jazzin toimitusjohtajan, Katja Leppäkosken, mietteitä juuri talousasioista. Esiintyjät käyvät vuosi vuodelta kalliimmiksi, keskitason artistitkin pyytävät kuulemma huomattavia summia, jopa 150 000 taalaa, kalleimmat esiintyjät tänä vuonna olivat Steely Dan ja Elvis Costello, joiden palkkioita ei paljastettu. Areenan läheisyydessä olevat myyntipaikat maksavat 15 000 – 40 000 euroa. Kun muikkuannos/thairuoka-annos maksoivat noin 7 euroa, niin miten paljon niitä pitää valmistaa ja myydä, että saa kulut peittoon ja vähän vaivan palkkaa?

Toimitusjohtajan mukaan paikoilla on kysyntää, joten kai siinä jotain tienaakin. Julkinen tuki jazzeissa on vain 7 prosenttia, joten kovasti kaivataan muita tulonlähteitä. Pääsylipputulot ovat noin 60 prosentin luokkaa. Kun iltapäivällä olisin ollut valmis marssimaan pois ja haukkumaan koko systeemin, niin encoren lopuksi tulleen Diana-pätkän jälkeen oli kuitenkin sellainen hyvin tyytyväinen ja lämmin mieli, päivä jää mieleen yhtenä kohokohtana meikäläisen elämässä, tyytyväisiä olivat tytär ja vaimokin. Ehkäpä näissä festareissa on sittenkin jotain.