Lehtitilaukset
Tämän hetken sana on yksinäisyys. Sen voi poistaa vain rakkaus. Mutta olemmeko valmiit vastaanottamaan rakkautta, vaikka koko maailma sitä suoraan huutaa?
Tämän hetken sana on yksinäisyys. Sen tuntee uraihminenkin viimeistään kesälomallaan, sillä kun valhe pysähtyy, totuus paljastuu. Kun kiire ja pelkästään asioiden perässä juokseminen hetkeksi loppuvat, silloin jää huomattavaksi, kuka on ja mihin itse asiassa onkaan menossa.
Me elämme, elätämme ja kasvatamme maailmaa, jonka peruspilareina ovat vapaus sekä riippumattomuus, yksinäisyys ja orjuus erilaisiin addiktioihin.
Addiktioihin lukeutuu kaikki se, mikä on pakottavan tarpeen sanelemaa oli sitten kysymys kemiallisesta riippuvuudesta, kahvista ja sokerista tai itsensä korostamisesta ulkoisesti sekä seksuaalisesti.
Riippuvuus on aina pakoa todellisuudesta ja itsensä kohtaamisesta. Olemme luoneet hienon maailman, jossa vain pärjäämisestä saa mitalin sekä mainetta ja kunniaa. Siinä on rakastuttu peilikuviin, kansikuvatyttöihin ja risteilyihin, jotta saavutettaisiin unelma siitä, miten kaiken pitäisi olla.
Ja jotta löytäisimme tie mukamas ansaittuun kunnioitukseen ja voisimme näin olla täyttä hymyä pitkin naamoin. Mutta silti tämän hetken sana on yksinäisyys.
Miksi olemme luoneet maailman, jota hallitsevat totalitäärinen langaton yhteys ilman sitoumuksia sekä ulkokultainen rekvisiittatodellisuus? Miksi seuraamme keisari Neron jalanjälkiä, ennalta tunnettuine tuhoineen ja kaivamme kuoppaa itsellemme ja jälkeläisillemme? Eikö raja kulje enää missään, vai onko todellisuus jo kuollut?
Jokainen tarvitsee rakkautta
Ja vaikka kuinka purnaamme, pohdimme ja pakinoimme, on läpikuultavaa, ettei muutosta näy, sillä tämän hetken sana on - yksinäisyys.
Pitääkö meidän sitten alistua yksinäisyyteen ja hakea sosiaalisuutta vain kuviteltujen yhteyksien normeissa? Olemmeko tuomittuja lopun ikäämme tekstailemaan, chattailemaan, surffailemaan ja deittailemaan? Täytyykö meidän vain orjuuttaa itsemme addiktiosta toiseen siirtäen totuutta kuin koira nenänpäällä maata tökkien?
Miksi emme kykene muutokseen, joka on välttämätön elinehto evoluutionkin jatkumiselle miksi emme jaksa oikeastaan enää edes välittää? Tämän hetken sana on yksinäisyys - siksi ihmiset tarvitsevat toisiaan myös muuttaakseen maailmaa. Ihminen tarvitsee toista - muuttuakseen.
Ihminen on laumasielu, joka kehittyy vain vuorovaikutuksella toisten ihmisten kanssa aikuinen aikuisen, lapsi lapsen. Ilman kosketusta ei ole tunteita, ilman peilaamista ei voi kyseenalaistaa itseään eikä ilman rakkautta ole yhtään mitään.
Rakkaus on muuttumaton, syvin ja tärkein aito tunne, joka elää meissä kaikissa. Kaikki ovat joskus saaneet rakkautta ja kaikki osaavat rakastaa, mutta kukaan ei voi rakastaa yksin.
Meissä asuva rakkaus ei kuole koskaan, vaikka sen onnistuu helposti peittämään. Pintakuorrutuksina bailaaminen, häslääminen ja rooleilla shokeeraminen estävät sen vastaanottamista.
Rakkaudelle täytyy olla vastaanottaja, jotta sitä voi ja haluaa toiselle antaa sen täytyy saada tulla luo. Rakkaus löytää paremmin tien aitoon ihmiseen, joka on jo pysähtynyt itseensä uskaltaa vain olla vastaanottamassa ja vuorovaikuttamassa. Tämän hetken sana on yksinäisyys - joten olemmeko valmiit sittenkään vastaanottamaan rakkautta, vaikka koko maailma sitä suoraan huutaa?
Sari Seppälä
