Lehtitilaukset
Rasmus seuraa oppi-isäänsä, mutta onnistuu romuttamaan kitaransa oppien vastaisesti. The Who auttaa, ja putkivahvistinta ei pidä potkia. Olisiko sittenkin pitänyt antaa rastaan auttaa?
Pekka Rasmus, tunnettu kitaristi, naksauttaa putkivahvistimensa virtakytkintä ja nostaa straton telineestä. Hän kiertelee mietteliäänä viiksiensä päitä, koska setti on vielä haussa. Ensin Foxy Lady, Hey Joe ja sitten vaikkapa All Along the Watchtower. Täällä kellaristudiossa kelpaa revitellä vaikkapa jotakin kansanmarssiakin, tietysti Jimi Hendrixin tyyliin. Pekka kytkee piuhan kiinni vahvistimeen ja kitaraan. Mutta laulurastas puuttuu kitaran virittämiseen, kellarin ikkuna on auki ja rastas antaa väärän A:n. C-D-G:kin seuraavat toisiaan. Pekan absoluuttinen nuottikorva sekoaa.
Rasmus pamauttaa ikkunan kiinni, ja manaa satakielen kuuseen. On keskikesä ja kellarissa uhkaa lämpöhalvaus, joten hän laittaa tuulettimen pyörimään. Äänirauta antaa oikean A:n. Tuuletin humisee ennemminkin H:ssa. Pekka virittää kielet reilusti alemmas, kuin normaalisti, venytysten vuoksi. Jimikin venytti kieliä huokeammin, ja jos mielii soittaa Little Wingin tai muuta Hendrixin tuotantoa kielten täytyy olla suorastaan löysät.
Pekka päättää ensi töikseen lyödä kokeiluluontoisen The Whon Pete Townshendin voimalyönnin, ja lyönti katkaisee kaikki kolme ohuempaa kieltä. Sitä seuraa manaussarja. Kielet täytyy vaihtaa. Pekka leikkaa loputkin kielet saksilla poikki ja kiskoo irti. Sitten hän avaa D´addaarion kielipaketin ja pujottelee kieliä aikansa. Rasmus vääntelee nuppeja kiihkeästi. Kun kielet ovat paikallaan ja vireessä, Pekka venyttää vielä kieliä, sormilla vetämällä, ja virittää uudelleen. Ohuin kieli katkeaa venytettäessä. Onneksi kielipaketissa on varalla toinen ohut e-kieli.
Plektra muovihengarista
Pekka lausuu vahvistimeen living in the pass ja yrittää aloittaa Hey Joen, mutta vahvistin rutisee ja rätisee, syyksi paljastuu kylmäjuotos johdon liittimessä. Rasmus vaihtaa uuteen johtoon, ja kokeilee barree-A:lla toimiiko johto. How is that? kysyy Pekka mikrofoniin, mutta saa mikrofonista kipeän sähköiskun alahuuleensa. Ei pitäisi laulaa niin läheltä. Hermostuneena soittoniekka potkaisee vahvistinta, jonka yksi putki muuttuu välittömästi mikiksi, ja koko vahvistin alkaa hurista. Jummien jummi, manaa Pekka.
Pekka raplaa laatikosta varaputkia, ja aikoo vaihtaa molemmat pääteputket samoin tein, ottaa kiinni toisesta vahvistimen putkesta, ja polttaa näppinsä. Pekka puhaltelee sormiaan ja vahvistimen putkia vuorotellen. Saatuaan putket paikalleen, hän naksauttaa putkivahvistimen päälle, ja ottaa straton hihnoineen roikkumaan kaulaansa ja kytkee uuden johdon. Ovikello soi.
Yläkerran ovella on naapurin idioottipoika, joka on viilannut muusikolle plektran vanhasta muovihenkarista. Rasmus kiittää kohteliaasti, ja sanoo, että on nyt muuta tekemistä. Ovi rämähtää kiinni. Ennen kuin Pekka pääsee edes puoleenväliin kellarin rappusia, puhelin soi. Nyt Pekka on tympääntynyt, hän nostaa luurin ja kysyy puhelimeen niin? Puhelimessa on naapurin poika, joka haluaisi kovasti opetella soittamaan, ja Pekka lupaa tehdä sitä varten diakuvaesityksen sitten myöhemmin.
Rasmus on näreissään ja kiukkuinen palatessaan kellariin. Niinpä hän haparoi tavoitellessaan kitaraa, joka oli nojallaan vahvistinta vasten, kitara kaatuu ja kaula menee poikki. Varakaulaa ei ole, vaikka kaulankin toki voi vaihtaa. Pekka on apealla mielellä, ja katselee lohduttomana romuttunutta kitaraa.
Jospa sitten kuuntelen Woodstockin parhaita, sieltä vaikkapa vähän Jimiä, sekin hajotti kitaransa, putkivahvistimia ja kieletkin taisivat katkeilla, miettii apea musamies.
